Joogaa kotona

8.5.2015

Elämääni syvimmin vaikuttanut liikuntalaji/harrastus on tietenkin ollut tanssi. Sen pariin toivon vielä joskus voivani palata. Juuri nyt vain aikataulut ja rahavarat eivät oikein anna myöten. Jos voisin, buukkaisin heti itselleni viikkoon pari balettituntia, yhden showtunnin ja yhden nykytanssin. Ah!

Toinen sykähdyttänyt "laji" on jooga. Joogan suhteen vain olen hirveän kranttu. Vain pakon edessä siedän jumppakeskusjoogaa, joka suoritetaan, siis nimenomaan suoritetaan isossa, kirkkaassa, ilmastoidussa salissa, jossa pahimmillaan osa kävijöistä kyttää sykemittaristaan, että paljonkos tämä tunti nyt polttaa kaloreita. Minulle jooga on ollut parhaimmillaan hyvin koskettavaa, energisoivaa, uudistavaa ja samalla fyysisesti ja henkisesti haastavaa. Unelmien joogasali sijaitsisi pyöräilymatkan päässä, siellä olisi paljon värejä, kankaita ja tyynyjä, kynttilöitä ja kevyesti suitsukkeita. Ohjaaja olisi iloinen, hymyilevä, ohjaisi reilusti koskettamalla asanoita oikeaan suuntaan. Tunti alkaisi mantralla, sisältäisi haasteita ja hikoilua - ja loppurentoutuksen aikana voisi lähes nukahtaa.

No, haaveilusta takaisin tähän maailmaan. Löysin tällä viikolla Yoogaian. Netissä olevat joogatunnit. Nämä eroaa aika paljon youtuben joogavideoista, joten lämpimästi suosittelen kokeilemaan. Joo, sain tänään opastuksen siitä, miten tietokoneen kuvan saa telkkariin, joten ei enää tuolivirityksiä :) 



Tarjolla on liveohjattuja tunteja Helsingistä, Lontoosta ja Hong Kongista. Tämän lisäksi sieltä löytyy val-ta-va määrä tallenteita. Tunteja voit hakea juuri oman makusi mukaan. Tarjolla on vaativampia tunteja, lapsijoogaa, hathaa, kehonhuoltoa.. Eilen tein päivällä astanga-tunnin ja illalla 30min yin-joogan. Vielä en ole uskaltanut livetunnille - ehkäpä huomenna :)


Kun nyt Elixian jumppakortti on kaksi kuukautta tauolla, olen Yoogaian ottanut sydämellisesti vastaan. Jokainen voi tuolta saada aluksi kaksi viikkoa ilmaista harjoittelua, mutta jos haluat olla minulle kiva kaveri, niin klikkaa rekisteröitymään tämän linkin kautta. Näin minä saan yhden ilmaisen harjoitteluviikon ja arvostan sitä kovasti :)

Onko muuten ihaninta, että kauppoihin alkaa nyt ilmestyä mansikoita! Vaikka muuten koetan suosia kaikessa aina edullisuutta, en voi vastustaa näitä kesältä maistuvia punaisia mussukoita ja samasta puusta on muuten poikakin veistetty. Nopsu söisi näitä vaikka litran!


Mutta siis vielä, ihan sydämelläni suosittelen kokeilemaan näitä joogatunteja. Varsinkin, jos koskaan ei ole joogaa harrastanut, on tämä valtavan helppo tapa päästä kokeilemaan - eikä tarvitse miettiä, että onko noloa, jos aurinkotervehdyksessä pyllähtää pepulleen tai että onko lököverkkarit tunnille sopiva varuste :)


6 kommenttia:

  1. Ihanan pirtsakka postaus! :) Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) :) Ollut pirtsakka olo, kun on tässä saanut kaksi päivää olla kotona, kun Nopsu on ollut päiväkodissa :P Meni vähän hassusti ristiin tän viikon hoito- ja työpäivät, mutta.. en siis lainkaan valita :D

      Poista
    2. NIII, ja siis hyvää viikonloppua sinne myös! Ja ihanaa sunnuntain äitienpäivää <3

      Poista
  2. Mä otan ehdottomasti tän käyttöön sun linkin kautta! :) Nykyään kun itsekin tiedän (lastenohjelmien kautta, hehe) miten tietokoneen ruutu jaetaan telkkariin.

    Mun "kuntokeskuksessa" on joogaa, mut se jäi nyt kesätauolle, mikä on kyllä ihan epäreilua. Mun mielestä just kesällä jooga on tosi ihanaa. Kyseinen sali sijaitsee pyörä/kävelymatkan päässä, siellä ei ole peilejä ja tunnelma sekä valaistus tunnelmalliset. Suitsukkeita ei tosin ole, eikä tyynyjä, mutta se on mun mielestä ihan hyvä juttu, kun mä en oikein välitä niistä tuoksuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja ihanaa äitienpäivää!

      Poista
    2. Oooh, mun pitkä vastaus on näköjään kadonnut kuin tuhka tuuleen!! Tiivistän sen kaiken tähän; Ihanaa äitienpäivää sinnekin, koska kyllähän jokainen päivä on aikalailla Äitien Päivä :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan