Perheen ensimmäinen lomamatka

2.6.2015

Kuten on jo pariin otteeseen tullut mainittuakin, olemme lähdössä juhannuksena puolentoistaviikon mittaiselle lomamatkalle. Kohteeksi valikoitui Barcelona; sen plussina ranta+kaupunki -yhdistelmä, inhimillisen pituinen lento, suhteellisen edullinen hintataso sekä se, että kaupunki on meidän perheelle jo entuudestaan hieman tuttu.

Niin monta jännityksen aihetta tähän reissuun kyllä liittyy; lennoista päivärytmin muutoksiin, ruokatarjonnasta rannan sopivuuteen lapsille, puhumattakaan siitä vienosta toiveesta, että pysyttäisiin koko porukka terveinä.

Sitten taas toisaalta, meillä kaikilla on hyvät matkavakuutukset, meitä on matkassa neljä aikuista. Olemme turvallisessa Euroopan maassa, jossa apteekista ja kaupasta saa lähes samat tuotteet kuin Suomestakin. Ja emme ole muuttamassa vuodeksi - tämä on vain 9 päivän lomareissu, jolloin kenelläkään ei ole muita velvotteita, kuin nauttia elämästä parhaan kykynsä mukaan!

Emme siis lähde sinne vain oman perheen kokoonpanolla. Saamme seuraa meille läheisestä ystäväperheestä. Mukaan lähtee Katja, jonka kanssa me tiedettiin toisemme jo opiskeluaikana, mutta ollaan nyt äitiyden myötä ystävystytty paremmin. Katjan mies Erik, joka on hollantilainen (täten reissukielemme tulee olemaan englanti ja espanja, jota kukaan porukasta ei osaa). Heillä on kaksi lasta; Ben täytti keväällä kolme vuotta ja Ella on kuusi viikkoa Nopsua nuorempi.

Vaikka varmaankin tuolla reissussa erilaiset tavat tehdä asioita nousevat pinnalle, olen silti tosi iloinen, että lähdemme matkaan yhdessä! Pienimmätkin lapset ovat jo sen ikäisiä, että ne nauttivat toistensa seurasta. Tämän lisäksi isompi porukka antaa mahdollisuuden siihen, että joskus minä ja Katja voimme lähteä vain kahdestaan shoppailemaan - ja toisena päivänä miehet voivat mennä vaikkapa oluelle keskenään. Jos oikein villeiksi heittäydytään, niin ehkäpä saamme järjestettyä myös pieniä treffihetkiä, jolloin toinen pariskunta vahtii lapsia ja toiset voivat mennä kahdestaan jätskille tai kävelylle <3

Olemme varanneet meille asunnon, jossa on olohuone ja kolme pienempää huonetta. Sen lisäksi asunnossa on valtava terassi. Asunto näyttää kuvissa todella kivalta ja toivotaan, että todellisuus ei rämähdä kovin kovasti silmille. Jotenkin lasten kanssa sitä on paljon kriittisempi kaiken suhteen.. Asunto on myös katutasossa, mikä tarkoittaa hyvää sen kannalta, kun liikumme rattailla ja roudaamme varmasti litroittain vettä kaupasta. Toisaalta vähän jännittää, miten paljon asuntoon kuuluu äänet kadulta.


Kuten joku ehkä muistaakin, kävimme viime syksynä siskoni kanssa Barcelonassa. Sieltä kuvat :) Tuon reissun pohjalta onkin jo muodostunut jonkinlainen käsitys asioista, joita haluamme tehdä. Rannalla oloa kuuluu varmasti jokaiseen päivään. Gaudin puistossa pitää tällä kertaa käydä ihan "kunnolla". Eläintarha on myös must. Primarkiin ja Mangon outletiin on päästävä shoppailemaan. Kuten kuvasta näkyy - shop til u drop :)

Lähtöön on vielä kolme viikkoa aikaa - tuleeko jollekin mieleen jotain, mitä pitäisi vielä etukäteen hoitaa? Entä hyviä vinkkejä lasten kanssa matkustamiseen? Entä hyviä Barcelona-vinkkejä?

Näitä kyselinkin jo vanhan blogin puolella (ja täytyy sieltä hienot vastaukset kaivella esiin), mutta edelleen saa heittää ajatuksia tänne suuntaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan