Mummilandiassa

Terveisiä jälleen idästä! Meillä menomatka meni ihan ilmiömäisen hyvin. Nopsu nukkui noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen viihtyi vielä puolisen tuntia ihan hyvin itsekseen, kun minä etupenkillä esitin kovasti myös nukkuvaa. Parin tunnin ajon jälkeen pidettiin reilu kahvi- ja leikkitauko. Sen jälkeen loppumatka puskettiin menemään kahden Risto Räppääjän, sekä aika monen myslipatukan, pillimehun ja rusinapaketin voimin. Kaikenkaikkiaan vain kaksi pysädystä, yhteensä matkaan kului vain 5h20min.

Perillä meitä odotti ihan järkyttävän kylmä sää. Olimme kaikki tottuneet hyvin tuohon 25-30 asteen lämpötilaan ja rapsakka +13 olisi oikeasti vaatinut ihan talvivaatetuksen. Onneksi sadetta ei juuri ollut, joten päästiin paljon olemaan ulkona. Se mitä tarkeni siis. Ehdottomasti kohokohta oli käydä minun vanhan päiväkodin pihassa leikkimässä! Kanervalan päiväkoti Joensuussa <3 Ihan uskomatonta, että 30 vuodessa juuri mikään tuolla pihassa ei ollut muuttunut! Ihan samoilla paikoilla ainakin tutut kiikut ja hiekkalaatikot. Voi mitä muistoja! Jotenkin kaikki vain oli kovasti kutistunut vuosikymmenten kuluessa..

Mummin kanssa Nopsu lievästi sanottuna "tuli toimeen". Sanotaanko näin, että ei paljon äitiä kaivattu, kun koko ajan piti vain hokea mummia ja kutsua mummia ja ilmeillä mummille ja varmistaa, että mummi varmasti huomaa Nopsun iiiiiihan koko ajan. Aika suloista!

Pääsimme myös pitämään tuon edellisessä postauksessa vihjaamani "palaverin". Kyseessä on siis niinkin iloinen juttu, kuin että siskoni menee ensi kesänä naimisiin ja aloitimme heidän häiden suunnittelun. Voitteko kuvitella; minua kuusi vuotta nuorempi pikkusisko on ensi kesänä ollut yhdessä sulhasensa kanssa jo 10 vuotta! Kymmenen! Minulla ja J:lläkin tulee ensi syksynä kasaan vasta viisi.

Ylläoleva kuva on aivan ihana. Siinä nimittäin pitävät toisiaan kädestä isoisoäiti sekä hänen tyttärentyttärenpoikansa. Kyseessä siis minun rakas Saara-mummi. Tai kuten Nopsulle asiaa selitin "kuule, tiiätkö, että tuo Saara-mummi on ÄITIN mummi. Ja mummin äiti!" Ei tainnut valaista asiaa juurikaan enempää :)

Paluumatka ei sitten mennytkään niin sujuvasti, mutta tällä kertaa ongelma olin minä ;) Minä nimittäin sairastuin flunssaan loppureissusta ja paluumatkalle osui juuri kurjin olo. Kuume nousi, päätä, niskaa ja hartioita särki, hirveä jano, mutta ei uskalla juoda vettä kun ei voi pysähtyä vessaan, kun Nopsun nukuttaminen autoon kesti tunnin, väsymys oli ihan jäätävä ja tuntui ettei matka lopu IKINÄ! Ajoimme siis yötä vasten ja oltiin kotona vasta 23:30. Matkalle kun sattui joka saakelin asfalttityö ja suorastaan päin näköä kettuilevat 30 ja 50 nopeusrajoitukset. Arrrghh!! Ei kai huomaa, että edelleen tunnen tuskan? :D

No, onneksi eilen J pystyi olemaan kotona ja minä sain levättyä kerrankin ajoissa ja kunnolla. Siispä tänään jo ihan voimissani olen ollut.

Kiitos jälleen kerran mummi ja Tita, sekä aina ihana Kika-täti, johon liittyykin iso ja meitä ihan valtavasti ilahduttava uutinen, josta siitäkin varmasti tulen kertomaan täällä myöhemmin :)