THE getaway

26.7.2015

Me saatiin taas perjantaina kylään pieni taivaanlahja, eli mummi. Nooalle mummista on kyllä tullut aivan valtavan tärkeä ihminen, vaikka kovin usein ei pystytäkään näkemään. Noita kahta on niin kiva seurata yhdessä touhuamassa ja äitiä ei silloin juuri ikävöidä. No, tällä kertaa mummin vierailusta seurasi yksi toooosi jännä juttu...


Nopsu nimittäin jäi eilen ekaa kertaa "yöhoitoon". Tähän asti päiväkotia lukuunottamatta poika on ollut vain maksimissaan parin tunnin pätkiä erossa meistä molemmista. J oli saanut vuosi sitten lahjakortin, jolla pääsimme yöksi hotelliin sekä syömään reilun summan edestä ravintolaan. Nippanappa ennen kortin umpeutumista pääsimme kuin pääsimmekin sen käyttämään. Voi miten meillä oli lystiä!!


Hotelli oli ihan Helsingin keskustassa sijaitseva Scandic Simonkenttä. On muuten jännä juttu, että vaikka ihan tutussa kaupungissa oltiin, niin sillä sekunnilla kun päästiin hotellihuoneeseen (ja ikkunassa vielä tietysti himmennysverhot), niin olisi voinut kuvitella olevansa missä vain! Tokio, Bangkok, Pariisi.. you name it!


Me otettiin todella rennosti ilta. Käytin vähän shoppailemassa, syömässä pitkän kaavan mukaan, juomassa hyvää viiniä ja illalla pienen kaupunkikierroksen jälkeen hotellille löhöilemään ja hyvät unet puhtaissa valkoisissa lakanoissa. Hiirenhiljaisessa huoneessa. Ja aamulla herääminen rauhassa sekä hotellin herkullinen aamupala. Voi mitä luksusta arjen keskellä!


Mummilla ja Nopsulla oli täällä mennyt kaikki hienosti. Vaikka ylläolevasta kuvasta voi huomata, että Nopsun unille käynnin aikaan vahtasin ehkä lievästi puhelinta :D Jonniinverran uhmainen ja mahdollisesti myös hampaiden puhkeamista poteva poika oli illan ja aamun ajan niellyt kaikki kiukkunsa ja ollut (onneksi!) helppo lapsi hoitaa. Eikä ollut muuten yhtään kysellyt isin tai äidin perään. Hmm.. pitäisiköhän tästä loukkaantua :) Pientä nenän nyrpistelyä (lue: itkukiukkua) oli kyllä tarjolla sitten kun aamulla palattiin kotiin...

Kaikenkaikkiaan mahtava juttu! Todella jännää, rentouttavaa ja hauskaa! Kiitos mummi! Kiitos lahjakortin antanut taho!


6 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa että pääsitte rentoutumaan! Ihanalta vaikutti teidän hotelliloma! Kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli! Täydellinen miniloma. Ja kiitos kohteliaisuudesta <3

      Poista
  2. Voi sä olet niin kaunis aina!! Kuulostaa ihanalta, nuo irtiotot on olleet ainakin mulle tosi tärkeitä, on ihan kullanarvoista saada hoitoapua. Jo yhdenkin yön poissaolo kotoa auttaa muistamaan, miten ihanaa siellä kotona onkaan olla. Ja mikä siinä onkin, ettei isovanhempien kanssa kiukuta ollenkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että!! Paraskin sanomaan! Ja voin kertoa, että nää oli ne onnistuneet otokset, joissa ei näpyt, rypyt ja silmäpussit näy :D Oli kyllä ihan yllättävän virkistävää ja rentouttavaa ihan vaan tuollainen 16 tunnin poissaolo kotoa. Tuli taas todettua, että hitsin hyvä mies onnistui valita ja ihana, että tuon kanssa saa vanheta (pitääpä nyt vinkata sitä lukemaan tää kommentti, heheh). Ja just näin, kumma miten kiukkupyllystä kuoriutuu aina sekunnissa mummin oma enkeli :)

      Poista
  3. Voi vitsi oon niin ilonen et teän puolesta et pääsitte vapaalle :) Hienoa et kaikki meni hyvin nii uskaltaa lähtee toistekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanan empaattinen olet! Joo, vois lähtee uudelleen vaikka heti ens viikonloppuna :P

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan