Päiväreissu Tallinnaan

10.10.2015

Terveisiä Tallinnasta! Kävin siellä eilen päiväreissulla koska mulla oli keväältä jäänyt yksi jo-maksettu reissu käyttämättä. No, kun se reissu siis oli näennäisen ilmainen, siihen pystyi vähän yhdistämään kaikkea muuta kivaa :)

Laiva oli jostain syystä ihan tosi täynnä, joten ruuhkaisen menomatkan jälkeen oli ihan täydellistä päästä kylpylään rentoutumaan. Olin varannut setin, johon kuului 40min aromahieronta, kylpyläosasto sekä kevyt lounas. Olin aina ajatellut, että aromaterapian aluksi asiakkaan kanssa jutellaan se selvitetään oikeat hoitotavat. No, tässä skipattiin se vaihe ja totesinkin, että ehkä kyseessä on vähän kevyempi "terapia" sessio. Mutta voi pojat kuulkaa miten loistava hieronta oli! En muista, milloin olen ollut 40min noin rentoutuneessa tilassa. Muistan välillä nenääni kantautuneen laventelin (mun suosikki) tuoksun. Musiikkina oli ihan täydellista buddha loungea, huone oli tosi ihanasti valaistu, pyyhkeet ja jopa tuo "hierontapöytäpaperi" olivat tosi pehmoista. Kävin monta kertaa pienesti unessa ja olin käsittelyn jälkeen todella kuin uudestisyntynyt.



Kylvyn ja saunojen jälkeen vuorossa oli lounas, joka oli tuollainen valmissalaatti, mutta se oli itseasiassa yllättävän hyvä ja smoothie oli loistava. Ruokaseurana mulla oli toinen reissun kirjoista; Sheryl Sandbergin Lean in. Okei, myönnän, että olen viimeaikoina lukenut tosi vähän, mutta tuo kirja on ihan MIELETÖN. Niin hyvä! Kyseessä on Facebookin operatiivisen johtajan kertomus siitä, millaista on naisena edetä urakiipeilytelineissä. Todella mielenkiintoista luettavaa!


Kolmen tunnin spa-session jälkeen oli vielä aikaa lähteä pyörähtämään kaupungilla. Kovin ihmeellisiä ostoksia ei tullut tehtyä, mutta iloitsin tästä River Islandin lastenosaston tarjonnasta. Tämä on tyttöjen hylly ja toisella puolella oli poikien hylly. Huomaatteko - ei pelkkää pinkkiä ja röyhelöä. Monipuolisesti syksyn sävyissä kaikkea söpöä. Ja sama toistui poikien puolella. Tyylikkäitä printtejä, kivoja kuoseja - ja sukupuolineutraaleja värejä! TYKKÄÄN.


Aikaa tuntui olevan maissa oloon ihan liiankin kanssa, joten pyörähdin vielä ihanaan vanhan kaupungin Chocolaterie du Pierreen kuumalle kaakaolle. Ulkona nimittäin oli tosi kylmä! Kaakaoseurana reissun toinen kirja, joka sekin on aivan loistava opas minulle. Tätä yksi terapeutti onkin mulle vuosia sitten suositellut. Todella antoisaa luettavaa!


Paluumatkalla koitti vielä ihana yllätys. Olin buukannut paluulle lounge-paikan. Voi pojat, miten loistava veto! Okei, se maksoi 18 euroa, mikä on tietysti perushintaiseen (19 euroa) matkaan nähden aika kallis, mutta jo-kai-sen pennin väärti. Varsinkin noin perjantai-iltana kun paatti on tupaten täynnä ripatirallaa-hengessä matkaavia ihmisiä ja itse on päivän reissusta jo vähän väsynyt, ei ollut mitään parempaa kuin heti laivaan astuttua hypätä tuohon lounge osastoon. Siellä oli tilaa vaikka muille jakaa - lisäkseni oli vain muutamat matkustajat ja yksi herttainen vanhempien naisten ryhmä.

Loungessa oli tarjolla pientä syötävää ja vapaasti teetä, kahvia, mehuja sekä viiniä ja olutta. Kyllä kuulkaa kelpasi näiden tarjoilujen ja mun upeiden matkaseuralaisten (kirjat) kanssa keinua Suomenlahden aalloilla takaisin kotisatamaan :) Ainut miinus oli se, että touhupäivän jälkeen kun istuu aloilleen mukavaan tuoliin ja lipittää lasin viiniä, olisi hyvin voinut herätä siitä paikalta vasta seuraavana aamuna ;)




6 kommenttia:

  1. Voi! Kuulostaa niiiin ihanalta. Mäkin haluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi :) Ehkä voitaisiin vaikka osuttautua samaan laivaan ensi kerralla :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ihana, jos se näin postauksen perusteellakin vaikutti siltä :D Olihan toi päivä PITKÄ ja sää olisi kyllä voinut olla kivempi, mutta auttoi kyllä hyvin kaikkeen siihen stressiin, mikä on leijaillut täällä viimeaikoina ilmassa. Toivottavasti teilläkin mukava viikonloppu!

      Poista
  3. WOW, tuo kuulosta kyllä liian luksukselle! Mäkin lähden marraskuussa Kuopion suuntaan junalla YKSIN! :D
    Sulle on muuten haaste mun blogissa:)

    http://lovebeyondwordsblog.blogspot.fi/2015/10/blogitarina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikin reissu yksin tekee aina terää - vaikka sitten Kuopioon :) Haaste otettu vastaan ;)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan