HYVINVOINTIA RUUASTA

7.1.2016

Luin tässä lomien lomassa kirjan Ruoan terveysvaikutukset, jonka on on kirjoittanut ravitsemusterapeutti sekä terveystieteiden maisteri Pirjo Saarnia. Mielestäni on mielenkiintoista lukea eri ruokavalioista ja vertailla asioita. Kukaan tuskin kiistää sitä, etteikö haluaisi saada ravinnosta itselleen maksimimäärän kaikkea sitä, mitä keho tarvitsee pysyäkseen toiminnassa. Ja lisäksi vielä mieli virkeänä. Ja solut uusiutumiskykyisinä. Ja että tiukan paikan tullen keho kykenisi puolustautumaan vihollisia vastaan.

Ärsyynnyn muuten siitä, jos esimerkiksi perustellaan, että ei ihminen tarvitse maitoa kalsiumin lähteeksi, koska vaikkapa manteleissa on kalsiumia 280mg/100g - ja maidossa on vain 120mg/100g. Okei, no kerropa minulle moniko meistä huitasee aterian ohessa 100g manteleita? Tuossa määrässä manteleita on myöskin 616 kaloria, kun taas maidossa on 33 kaloria. Ja vielä toinen asia on se, miten hyvin imeytyvässä muodossa kalsium on lähteessään. En nyt tässä ota pätkääkään kantaa siihen, juodako maitoa vai ei - haluan vain osoittaa, että ei kannata sokeasti uskoa provosoivia kannanottoja :)

No niin, se siitä :) Saarnia kerää kirjaansa melkoisen monipuolisesti tietoa ravinnon lähteistä ja niiden sisältämistä hyvistä vaikutuksista. Vertailut on mielestäni tehty järkevästi ja tietoa on laajalti. Kritiikkiäkin voisin kyllä muutamasta kohdasta antaa, mutta kirjassa oli kuitenkin niin paljon hyvää, että suosittelen lukemaan. Lopussa piristi napakka tiivistelmä ruuista, joissa on valtavasti terveyshyötyjä. Ajattelin ensin kirjoittaa auki perustelut näihin kaikkiin, mutta tajusin, että joutuisin sitten referoimaan kyllä ihan koko kirjan :) Kirjassa nimittäin pohditaan eri ravintoaineiden vaikutuksia vaihdevuosiongelmista syöpäsolujen nitistämiseen, rasvojen yhteydestä tulehdussairauksiin, masennuksesta verenpaineeseen ja aineenvaihduntaan, biomolekyyleistä antioksidantteihin. Melkoisen laaja tietopaketti siis!

Jääköön nyt siis kuvien tasolle tämä inspirointi ja tiedon jakaminen. 
Näitä jos valitset, niin ei ainakaan kovin paljon voi mennä pieleen!

  • kaurapuuro  
  • täysjyväruisleipä   
  • kotimaiset marjat

  • tomaatti, parsa- ja ruusukaali   
  • muut kasvikset, vihannekset ja hedelmät   
  • kala ja marinoimaton broileri


  • kasviöljyt   
  • hapanmaitovalmisteet (piimä, maustamaton jogurtti, viili)   
  • pähkinät ja siemenet


Ja lisänä extrat, joilla on selviä terveyshyötyjä:

  • vihreä tee   
  • tumma suklaa   
  • inkivääri
  • tummat rypäleet   
  • kurkuma   
  • punaviini   
  • valkosipuli ja sipuli

Suosittelen lukemaan kirjan ja oppimaan itse aiheesta lisää!

Kuinka moni muu on aloittanut uuden vuoden terveellisemmällä ruokavaliolla? Entä kuinka moni muu on jo lipsunut siitä? Nostan käden molempiin :)


8 kommenttia:

  1. Ruokavalio on edelleen varsin vetinen, mutta tämä oli mielenkiintoinen postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesti hetki tajuta, mutta niin, NIIN, niinhän se siellä ruudun toisessa päässä on :/ Voi kun sinne pussiin voisi vaikka soseuttaa punaviiniä, tummaa suklaata, mustikoita ja valkosipulia.. kuvittele nyt miten herrrrrkullista semmoinen mönjä olisi :D Mutta kiitos kommentista, hyviä kirjoja suosittelee mielellään :)

      Poista
  2. Minäkin nostan kädet molempiin.. Enemmän pitäisi lisätä marjoja ruokavalioon ja jättää se vaalean leivän mussuttaminen vähemmälle. :( Niin ja maitosuklaatakaan ei tarvitsisi syödä joka ilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan NIIN samassa veneessä! Mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että me tosiaan ollaan työssäkäyviä äitejä, joilla on myös ystäviä välillä nähtävänä, koti siivottavana ja pari muuta velvollisuutta. Itselleen ei kannata olla turhan ankara - minä ainakin tiedän jo, että jos stressi on korkealla (niinkuin nyt pari päivää sen yhden pohdinnan suhteen on ollut), niin ei vaan riitä energiaa terveellisiin valintoihin. Etenkin iltaisin just iskee se matala aalto ja sitten rapisee suklaapaperit...

      Iso juttu on jo se, että vähän tiedostaa näitä asioita. Sitten tekee aina siirtoja parempaan päin, kun on siihen aikaa ja energiaa <3

      Poista
  3. No mä alotin herkkulakon ja yhtenä päivänä oon sortunu syömään suklaata. Mutta syytän sitä että lento oli sen kolme tuntia myöhässä ja saatiin 30 euron edestä ostaa kentällä syömistä nii pakkohan sitä suklaataki oli ostaa koska koko rahan edestä tottakai :D

    Liikuntaan ja ruokavalioon muuten keskityn kyllä sit vasta kun tytöt terveitä ja saa taas nukkua vähän pidempiä pätkiä öisin.

    Mulla on ollu alusta asti semmonen mielikuva sinusta että syöt tosi terveellisesti ja liikut paljon ja suklaaki on
    raakasuklaata ja oon miettiny miten ihmeessä pystyt siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanja rakas ystävä, kuinka VÄHÄN mua tunnetkaan :D Kyllä vain oon tosi kova herkuttelemaan ja silloin puhutaan kokonaisista mutakakuista tai B&J-purkeista :D Myös mun liikunta on aikalailla satunnaista ollut viimeiset reilu puoli vuotta.

      Että kaukana oon mistään terveellisestä superäidistä :D Mutta onneks pienetkin jutut vaikuttaa ja se, että tsemppailee suurimman osan aikaa, saa jo olossa paljon aikaan.

      Toivottavasti tytöt paranee pian ja päästään mekin näkemään <3

      ps. mäkin haluan 30 eurolla suklaata!! (okei, ehkä ostitte muutakin, mutta mä olisin hyvin voinut käyttää koko rahan chokolaatiin ;)

      Poista
  4. Hahhaa kädet ylös! Aloitin ja olen sortunut. MUTTA olen myös jättänyt tosi monessa välissä makean ottamatta ja sen sijaan valinnutkin jonkun muun välipalan. Olen siitä iloinen!

    Kiva huomata, että tuolla sun listalla on tosi paljon juttuja, joita meillä syödään tosi paljon. Kirjakin kuulostaa mukavan monipuoliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei just näin! Hyvä me, koska ollaan muutama kerta jätetty se herkku väliin! Pienetkin tsemppaukset on hyvästä! Ja mukava kuulla, että moni noista löytyy jo ruokalistoilta. Meillä kans on joka aamu puuro (okei, lähes joka aamu), pastat ja leivät koetan pitää täysjyvänä (vaikka kyllä kunnon pasta-annoksen pitää mun makuun olla vaaleasta pastasta), marjoja menee päivittäin.. joo.. hyvä tästä vielä tulee :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan