KIIKARISSA UUSI TUKKA

25.2.2016

Oh guys, tiedättehän sen, kun tulee vaan pakottava tarve tehdä jotain hiuksilleen? Itsehän kasvatan edelleen hiuksia pois siitä reilu vuosi sitten leikatusta ihan lyhyestä mallista, josta en sitten pitänytkään. Latvat ovat kasvatuksen aikana kokeneet erilaisia raidoituksia ja paljon kuumakäsittelyä. Sanomatta selvä, että ne on Aika Huonossa Kunnossa. En edes muista, milloin ikinä olisin pitänyt viimeksi hiuksia auki.

Tarkoitukseni oikeastaan oli nyt vaan kasvattaa hiuksia nykyisessä kerrostetussa mallissa ja käydä Tukholmasta hakemassa Rapunzelilta laadukkaat klipsipidennykset. Nykyiset klipsipidennykset on nekin ihan ok, mutta vähän jo huonossa kunnossa. Kuitenkin, nyt kun olen niitä enemmän pitänyt, huomaan, miten ne kuitenkin rasittaa hiuksia. Päivän päätteeksi tekee mieli jo bussissa napsia klipsut irti, kun ne painaa ja kiristää.

Fiksu nainen kun olen, niin mietin, että ei ne varmaankaan nyt sitten varsinaisesti hyvää tee hiusten kasvatukselle ja hyvinvoinnille. 

Samaan aikaan bongailin instagramista nii-iin ihania polkkatukkia. Tukkia? Hiuksia? Erityisesti juuri löytämäni suosikki-vloggaaja Esteé Lalonde. Ai että! (kuvat 1 ja 3) Siispä.. varasin ensi viikolle ajan kampaajalle ja ajattelin marssia sinne mukanani nämä kuvat:


Pohdinnassa on vielä väri. Tavallaan tykkään omasta väristä, joten joku viileän ruskea tyyliin värinaamio voisi olla riittävä. Toisaalta tuohon malliin sopii ihan sairaan hyvin balayage-raidat, joten se olisi toinen vaihtoehto. What do you say? Oma perus ruskea, vaaleat tavalliset raidat vai balayage?

Kuvat Pinterestistä

7 kommenttia:

  1. Balayage ehdottomasti! Se piristää ja tukka näyttää siltä kuin se olisi elossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, nimenomaan "näyttää kuin olisi elossa" vaikka oikeasti on ihan dead :D :D No eikä, ymmärsin pointin :) Joo, se kyllä varmasti toimisi hyvin. Vitsit pitää vaan sitten jaksaa/ehtiä ihan hippusen panostamaan föönaamiseen ja taivutteluun, että lopputulos näyttäisi sitten kans tuollaiselta. Ajattelin pyytää kuitenkin jättämään sen verran pituutta, että kiireaamuna (eli köh, joka aamu) voin tarvittaessa laittaa tukan vaan semmoiselle töpöhäntä-ponnarille niskaan.

      Tee säkin tämmöinen tukkasuunnittelupostaus! Ja sit lopputulos tietenkin myös :)

      Poista
  2. Oijoijoijoi! Noi mallikuvat näyttää just siltä mitä itekin ajan takaa! Ja kiitos tästä hienosta sanasta, balayage. En ollu ikinä ennen kuullutkaan siitä vaikka just tuolla tavalla värjättyjä hiusmalleja olen ihastellut. Tänään juuri meinasin juurikasvuuni kyllästyneenä napata kaupasta hiusvärin, mutta hillitsin itseni ja säästän kuontaloani kampaajan käsittelyyn. Kunhan jossain vaiheessa raaskin törsätä.. :D Mä äänestän siis balayagea (niin hieno sana!), vaikuttaa näin kotiäidin näkökulmasta tyylikkäältä ja vaivattomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihii, baaaaaalaaaaayyyyaageeee!!! :D Kunnon sanaherkuttelua :) Joo, itsekin olin ensin (joskus vuosi sitten) että mitä hömppäpömppää, mutta kun mulle silloin laitettiin noi baaaalaaayyyyaaage-raidat, niin tajusin, että sehän tosiaan on ihan eri tekniikka, kuin raidat muuten ja lopputulos ainakin silloin oli aivan mielettömän ihana. Tosi luonnollinen alaspäin vaaleneva lopputulos.

      Hei mä oon just TÄNÄÄN menossa sinne kampaajalle - saas nähdä, mitä tuleman pitää. Iik! Sain yllättäen pienen extrarahan, niin ajattelin sen nyt käyttää tähän muodonmuutokseen. Muuten en ehkä itse olisi raaskinutkaan.

      Stay tuned - laitan mahd. pian sitten kuvia uudesta tukasta ;)

      Poista
    2. Hahahaaa, sain kunnon sotahuutovibat nyt tosta baaaalaaaayyyyaaaaagesta! :D Oon jo pari vuotta suunnitellut raidoittamista, jotta voisin päästä koko pään värjäämisestä, mutta tavalliset raidat tosiaan näyttää vähän kököiltä. Ah, saisinpa mäkin extrarahaa, just ostettiin Pätkikselle neljänsadan turvaistuin ja mietin millä rahalla syödään maaliskuu :D Ja todellakin kuvia hetipian! Tosin voi olla, että lopputuloksen nähtyäni on vielä vaikeempi malttaa odottaa hetken aikaa tän oman tukan kanssa.. :)

      Poista
    3. Hehee, mun oli pakko koettaa ääneen huutaa toi sotahuuto :D Toimii! :D

      Pieni kuva löytyy jo instagramista @piritapanda, koetan ottaa pian tänne blogiinkin kuvia. Se vaan, kun pitäisi yhdistää laitettu tukka, luonnonvalo ja vielä joku ottamaan ne kuvat.. niin tuota.. semmoinen tilanne on seuraavan kerran.. no, lauantaina :) Että ehkä sitten!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan