MY DAY

17.2.2016

Ajattelin tehdä yhden sellaisen postauksen, joita tykkään muista blogeista lukea. Miun päivä, eli my day. Tämä päivä ei todella ole mikään erikoisen mahtava tai tyylikäs tai yhtään mitään - muuta, kuin tavallista arkea. Joten, let's go.

Aamu alkoi tavalliseen tapaan kello 06:00 soivalla herätyksellä. Yleensä lähden 06:32 bussiin, mutta tänä aamuna (taas!) Nopponen heräsi jo vähän kuuden jälkeen, joten aamu venähti seuraavaan bussiin asti. Olihan sitä lämmintä ja suloista pientä mussukkaa pakko käydä silittelemässä ja pusuttamassa. Aamuisin on vielä aika pimeää, mutta toivoa on, sillä näin MYÖHÄbussilla (06:41) lähtiessä työmatkalla aurinko jo alkaa nousta.



Aamupalan syön aina vasta töissä. Tässä puuron ja Alpen-myslin sekoitusta, jossa päällä bulgarian jugurttia sekä mustikkajauhetta. Oli muuten hyvää! Otin kyllä pari peiliselfietäkin esitelläkseni itseäni (obviously) ja päivän asuani, mutta kettu vie, niihin oli kaikkiin mätkähtänyt huomaamattani semmoinen tausta, josta käy ilmi työpaikkani. Ja se kun ei blogiin kuulu, niin sorry guys, no OOTD today.


Lounaalla minulla oli mukana tonnikalakastiketta ja riisinuudelia. Oli myös tomaatteja, mutta unohdin syödä niitä :) Jälkkärinä iso kaakao, koska annos oli aika pieni. Iltapäivällä lähdin hetkeksi kahvilaan tekemään töitä, koska oli tosiaan niin hiljainen päivä toimistolla, että näin pystyi tekemään. Samalla, kun maksoin näistä goddamn seitsemännelkyt, niin muistin myös, miksi en tee näin useammin.


Päivän paras hetki; oman poikasen haku hoidosta <3 <3 <3 Kotiin tultua lämmiteltiin kasvissosekeittoa ruuaksi. Leikkasin myös Nopsulta tukan, jonka ajan lahjoin pojan ipadilla ja rusinoilla olemaan paikallaan :)



Illalla kun J tuli kotiin, lähdin käymään salilla. Jee, hyvä minä! Iltapalan (mantelibanaanipuuroa, chiahilloa ja tummasuklaarouhetta) ohessa editoin vähän videojuttuja ja loppuillan vietin sohvalla katsoen ystäväni vinkkaamaa tosi mielenkiintoista dokumenttia Yle Areenasta. Ja söin vielä yhden juustoleivän, koska päivän ruuat oli ehkä vähän kevyet.



Yritän joka ilta olla 22:00 sängyssä, jotta saisin kahdeksan tuntia unta. En juuri koskaan ole. Kymmeneltä havahdun siihen, että kello ON kymmenen. Sen jälkeen meikin ja hampaiden pesut. Huomiset työvaatteet valmiiksi sohvalle. Huomisten tavaroiden pakkaaminen laukkuun. Huomisten eväiden miettiminen. Ja näin kello yleensä on about 22:30, kun vihdoin pää mätkähtää tyynylle. Onneksi yleensä nukahdan ihan samalla sekunnilla. Tällä hetkellä "vaivana" on se, että heräilen jo ennen kellonsoittoa, silti ollen tosi väsynyt. Kuka osaisi kertoa jotain vinkkiä tällaiseen? Onko se stressi vai mikä, kun häiritsee aamuyön unia..?


Siinäpä oli My Day, eli Meikamamman Tuikitavallinen Tiistai :)

Oliko hauska lukea? Teenkö näitä joskus muulloinkin? 


12 kommenttia:

  1. Tälläset on kyllä niin kivoja luettavia!

    Vähän oon kateellinen, kun pystyt liikkumaan muuallekin töissä ja ei tarvii olla pelkästään toimistolla. Sellanen liikkuva toimistotyö olisi aika unelma! :)

    Mitenköhän mä saisin alotettua taas tuon kuntoilun, tekis kyllä hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, semmoinen sopiva määrä liikkumista ja ehkä pientä matkusteluakin olisi aika täydellinen. Ja mulla kans salille vähän raahautumista.. jäänyt pariin kertaan viikossa nyt tosi pitkän aikaa..

      Poista
    2. Niin yksi iso osatekijä varmasti tällä hetkellä on se aika, kun ei joka iltaa voi vaan olla jossain salilla. Varsinkin jos toinenkin osapuoli haluaa harrastaa jotain :D

      Nopsulle on muuten haaste! :) http://lovebeyondwordsblog.blogspot.fi/2016/02/ystavakirja-haaste.html

      Poista
    3. Niinpä. Itsellä kyllä suurin syy on laiskuus :) Ja se, että joskus illoissa koettaa saada jotain muutakin aikaan, kuten siivottua, käytyä kaupassa tai hoidettua jotain muita elämän asioita. Jee, haaste! Kivaa!! Meen kurkkimaan :)

      Poista
  2. Nämä tämän tyyppiset postaukset ovat aina tosi kivoja :D Ihania herkkuja söit! Tuli oikein nälkä tätä lukiessa <3

    VastaaPoista
  3. Nukkuuko teillä Nopsu hyvin? Meillä poitsu heräilee ja pyörii ja hyörii sängyssään aika paljon ja ehkä siksi alan aamuyöstä itsekin heräillä, toki vielä enemmän jos stressi painaa.

    Kiva oli lukea tällaisesta tavallisesta, mukavasta päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että oli kiva lukea :) Meillä Nobbe nukkuu kyllä ihan rauhaisasti (omassa huoneessaan ja ovi vain hippasen raollaan) yönsä. Ellei sitten ole kipeä, mutta se tietenkin on eri juttu :) Ehkä syyttävä sormi kääntyy siis omaan peilikuvaan..

      Poista
  4. Anonyymi18/2/16

    Kun saa lukea sinun tavallisesta päivästä, häipyy muutaman sadan kilometrin välimatka melkein kokonaan. Mukava kirjoitus! PH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla! Täytyy siis jatkossakin tehdä näitä :) Näistä jää myös itselle kivasti muistoja siitä Ihan Tavallisesta Arjesta.

      Poista
  5. Kaikkia siun kirjoituksia on kiva lukea, tällaisia myös. :)

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan