THE BODY SHOP

28.2.2016


Olen jo hyvän aikaa haaveillut ostavani The Body Shopin shampoota, koska ne eivät sisällä silikonia eikä sulfaatteja. Kun toiveena on paremmin voivat hiukset, shampoolla on tosiaan on väliä. Kun huomasin, että The Body Shopissa on tänä viikonloppuna "osta 3 maksa 2" -kampanja, oli minun suorastaan pakko tarttua tuumasta toimeen.

Koska tarjous, niin ostin sitten myös saman sarjan hoitoaineen ja siihen "ilmaiseksi" päälle manteliöljyn kynsinauhojen ja kynsien hoitamiseen. Kynteni ovat viime vuosina muuttuneet tosi helposti liuskoittuviksi, niin tämän luulisi auttavan. Niin ja tavallaan sitten kun vielä oli nuo ihanat body butterit vain kympin.. Oli muuten aivan ihana palvelu tuolla liikkeessä ja kassalla myyjä vielä vinkkasi heillä tulossa olevasta beauty-päivästä, jolloin saa ilmaiseksi 45min meikkiopastuksia ja -20% kaikista meikeistä. OMG. Kyllä kiitos. Varasin ajan :)

Ihan ensimmäiset meikkiostosmuistoni liittyvät muuten nimenomaan The Body Shopiin. Kultaisen 90-luvun loppupuolella muistan isäni kanssa käyneeni Joensuun The Body Shopissa ostoksilla. Siellä kerättiin koriin kaikkea, mitä nuori tyttö nyt voi tarvita. Lähinnä varmaankin huulirasvaa ja jotain kosteusvoidetta. Muistan myös useita kertoja keränneeni siellä punottuun koriin kaverille lahjaksi kokoelman tuoksuvia eläimen muotoisia saippuoita ja kirkkaita kylpyöljykuulia! Muistatteko vielä nämä?! Minä muistan vielä niin elävästi esimerkiksi, miltä vihreä kiwi-tuoksuinen huulirasva purkissa tuoksui. Ja kuinka suihkussa neulalla piti pistää reikä kylpykuulaan ja koettaa sieltä metsästää öljy iholle. Voi muistot!

Tiesittekö muuten, että hajuaisti on ihmisellä alkukantaisin aisti ja sen tuoma informaatio käsitellään aivoissa paljon suorempaa reittiä, kuin muut aistimukset. Tämän takia myös tuoksuihin liittyvät muistot ovat monesti hämmästyttävän tarkkoja ja eläviä. Terkuin, psykologian sivuaine yliopistossa ;)


2 kommenttia:

  1. Oi kylpykuulat muistan! Ne oli mun vakilahja äidille :D Ja itekin usein niitä kylpyyn laitoin. Koska toi beauty-päivä on?

    Ai sulla on ollu psyka sivuaineena! Mä muuten yritin taktikoida hajumuistojen kanssa ja ostin hääpäiväksi uuden hajuveden, jonka avasin vasta silloin. Ideana siis, että siitä syntys tuoksumuisto. Jälkeenpäin kyllä totesin, että ois varmaan toiminut paremmin, jos hajuvettä ois käyttäny esim. sen edeltävän viikonkin, niin ois tullu enemmän altistusta. Mulla tulee vieläkin yhdestä suihkugeelistä tosi vahvasti ripari mieleen, vaikka siitä on jo 14 vuotta aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, hyvä että muutkin jakaa näitä ysärimuistoja :) Toi päivä on ainakin Jumbossa 18.3. perjantaina. Sinne oli vielä eilen aamulla hyvin vapaana aikoja ;)

      Ja joo, oli! Psyka on NIIN kiinnostavaa. Mietin joskus sen lisääkin lukemista, mutta pelkään, että ihan terapiatyöhön ainakaan minusta ei olisi. Neuropsyka oli mun suosikki :) Mut hei NYT on mahtavaa suunnittelua sulla tuon hajuhomman kanssa :D Huippua!! Mulle paras lapsuustuoksu on sahanpuru. Isällä oli raksafirma ja oon "kasvanut rakennustyömailla", joten todella nostalgista aina jossain haistaa sahanpurua <3

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan