STOCKHOLM DREAMING

3.3.2016

Lennot on varattu! Kevään odotetuin (ainoa) reissu on ehdottomasti muutaman päivän matka Tukholmaan. J lähtee sinne kahdeksi viikoksi tekemään Euroviisuja (omg, kenellä on siistein työ) ja minä ja Nopsu pätkähdetään sinne muutamaksi päiväksi seurakkeeksi. Riippuu täysin siitä, pääseekö Suomi finaaliin, että tuleeko nuo päivät vietettyä perheenä (lue: minä pääsen karkailemaan shoppa och fika) vai ollaanko pääasiassa Nobben kanssa kahdestaan.

Lennetään 12.5. aamulla sinne ja tullaan 15.5. sunnuntaina takaisin. Itseasiassa, nyt jo tuntuu, että olisi pitänyt buukata pidempi loma. Mutta toisaalta, kaksi ja puolivuotiaan kanssa reissussa kahdestaan oleminen ei varsinaisesti ole mitään lepolomaa, että ehkä tuo aika ihan hyvin riittääkin.


Nopsun kanssa käyntikohteiden listalla on ainakin Junibacken ja Kulturhusetin lastenosasto. Myös odotan, että silloin on jo aika mukavan keväinen sää ja voitaisiin viettää aikaa vaan ulkona erilaisissa leikkipuistoissa, kuten Skytteholmsparken, ok so viidare.


Itsellä ns. käyntikohteina on ainakin Sephora, Hollister ja Muji. Top Shop on pari viime kertaa ollut vähän pettymys, koska korkeat hinnat ja jotenkin ankea ja suppea valikoima. Toivon myös, että tosiaan pääsisin edes pari tuntia käymään yksin kaupungilla ja istumaan vaikka hetken aikaa kahvilassa fiilistelemässä keväisen Tukholman katumuotia ja syömässä kanelbullaa :)

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta hyviä vinkkejä tuollaisen parivuotiaan kanssa Tukholmaan? Mietin tässä kovasti myös, ottaako mukaan meidän paremmat (lue: isommat ja painavammat) rattaat vaiko mennä noilla matkarattaiden rimpuloilla, jotka kyllä on pienet ja kevyet, mutta etupyörät on rikki ja ne ei käänny (lue: hankalaaaaaaaaaaaaaa)? Whaddayathink?


Kuvat: weheartit.com / reseguiden.se / visitstockholm.com

7 kommenttia:

  1. Me oltiin viime kesänä Tukholmassa juuri 3v täyttäneen kanssa. Mä sanoisin, että ota ne järeämmät rattaat. Kaupunki on tosi kaunis ja lapsi viihtyy todennäköisesti hyvin ympärilleen katsellen. Paljon kivoja puistoja ja leikkipuistoja, ja siellä paikallisillakin on kunnon emmaljungat. Meillä oli siis Emmaljunga Scooterit ja ne oli oikein ihanteelliset. Vasa-laiva oli kovasti meidän T:n mieleen, ylipäätään Djurgårdenin saari kannattaa tsekata. :) Tukholma on niin kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, vitsit.. ehkä mä sitten otan ne. Jotenkin vaan mietityttää, että hitto jos Finski rikkoo ne :/ No, kai ne sitten menee vakuutukseen, mut en vaan muista, jos siinäkin oli tyyliin joku satasen omavastuu..

      Mut joo, Djurgården listalle myös! Eihän meillä noi päivät nyt riitä mihinkään!! :D

      Poista
  2. Oi! Varmasti ihanaa päästä reissuun! <3 Kunnolliset rattaat alle, ehdottomasti :) Junibacken on ihan huippu - muista kuitenkin ettei rattaita saa ottaa sinne sisälle, eli pyörälukko mukaan jotta saat vaunuparkkiin. Lisäksi siinä JB:n lähellä on ihana Skansen jossa Nopsu varmasti viihtyisi. Siellä on tilaa juosta isoilla nurmikentillä ja lisäksi siellä voi katsella eläimiä ja muita jänniä juttuja! Hauskaa reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin!! Hei toi sama tuli viimereissullakin eteen, että kaikkialle ei saanut ottaa rattaita mukaan ja siinä kohtaa toivoi kyllä lukon olevan mukana! Kiitos vinkistä, tätä en olisi kyllä muistanut :) Ja kiitos myös Skansen-vinkistä! Jee, varmasti tulee kivaa :) Täytyy sitten ottaa paljon kuvia ja tehdä muhkea postaus :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti ne paremmat mukaan ja jos käy huono tuuri nii onhan kato matkavakuutus :D Teille tulee varmasti tosi kiva reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se varmaan on tehtävä, että tuhdimmilla rattailla lähdetään. Matkavakuutusvinkkejä voin sitten kysellä tarpeen tullen sinulta ;) <3 Ja joo, odotan kyllä innolla! Keväinen Tukholma kuulostaa niin houkuttelevalta. Tuon sit Tobleronea teille tuomisina :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan