VANHEMMAT VAPAALLA

27.3.2016







Kuten kuvista näkyy, täällä päästiin vähän hemmottelulomalle näin pääsiäisenä. Perjantaina Nopsun mummi (äitini) tuli tänne kylään ja sanomatta selvää, että pojalle sen hetken jälkeen ei paljon muita ihmisiä ollut olemassa. Jätimmekin siis paidan ja pepun eilen iltapäivällä kahdestaan viettämään aikaa - ja karkasimme itse kahdestaan viettämään aikaa! Meillä oli tuhlattavana hotellilahjakortti, joten pääsimme jälleen minilomalle Helsinkiin.

Iltapäivästä kierreltiin tekemässä pieniä shoppailuita yhdessä (ja syötiin Ben&Jerryä), illalla mentiin syömään Farangiin. Ja jestas sentään me SYÖTIIN! Otettiin kunnon maistelumenu ja molemmat vannottiin, että sen annokset ei kyllä ennen olleet noin suuria! Itse olin kolmen annoksen jälkeen jo aivan ähkyt. Myös kuvaamisen näköjään lopetin siinä kohdassa :) Hotellille päästessä oli oikeasti melkein jo huono olo, toisaalta silti jäi itkettämään ne annosten loput, joita ei jaksanut. Vannon, että harkitsin oikeasti, voisiko ne pyytää mukaan :)

Miniloma meni todella mukavasti ja todella nopeasti. Parasta se, että mummi ja Nobbe viihtyivät täällä kerrassaan mainiosti. Mummi jopa tänään jutteli, että jos haluttaisiin kesällä tehdä joku samanlainen yön-yli-reissu. Selvä. Suunnitelmat tulille!

Toivottavasti kaikilla siellä on ollut mukava pääsiäisen aika! Ihana on kuulkaa myös ollut olla pari päivää ihan irti tietokoneesta. Sitä kun työkseen naputtelee pitkin päivää, niin tekee tosi hyvää välillä olla vaan totaalisen offline. Okei, puhelinta ei lasketa ;)


6 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun ootte päässyt viettää yhteistä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aina erityisiä hetkiä ne! Vaikka jollain tapaa niitä kyllä ei enää niin kovasti kaipaa, kuin silloin vauva-aikana, kun arki vaan oli tosi uuvuttavaa ja ei jaksanut yhtään miettiä, että että hitto vie, toi toinen aikuinenhan on ihan IHANA tyyppi, eikä vaan lapsen toinen hoitaja :)

      Poista
  2. Hih, aika tutun näköinen huone! <3 Huippua, että yökyläily oli sujunut hienosti. Sitten uskaltaa hyvillä mielin toistekin järjestää vapaata :) Meillä seuraava yökyläily on tulossa jo toukokuussa, kun tarkoitus olis oikeen lähtee juhlii. HUIII! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :D Vähän hassu sattuma! Ja hei, tehän nyt ootte ihan yhtenään rilluttelemassa :D Mut mahtavaa, jos hoitajia järjestyy. On se aina kiva päästä välillä viettämään lapsivapaata :)

      Poista
  3. Vau mikä huone ja menu! Mulla on haaveena päästä joskus johonkin oikeesti hienoon ravintolaan, kun yleensä kallistutaan miehen kanssa budjettivaihtoehtoihin :D Ja tekee aina hyvää päästä vähän tuulettumaan kahden kesken! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa sainko hikan, kun näin loppulaskun O.o Mies koetti lieventää shokkia sillä, että me oikeesti käydään kahdestaan kerran vuodessa ulkona syömässä. Että voidaan silloin vähän hemmotella. VÄHÄN :P

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan