OODI LAUKULLE

2.4.2016


Kaikki naisethan tietävät, miten ehdoton kapistus käsilaukku on. Joo, ehkä vähän yleistän, mutta.. kuitenkin. Itsellä laukussa kulkee mukana aina pyhä kolminaisuus; avaimet, rahat, puhelin. Lisäksi yleensä aika paljon kaikkea muutakin. Eväitä, läppäri, vaihtovaatetta, neulominen, kirja..

Kuitenkin sain ihmettelevän naurunhörähdyksen mieheltäni, kun toin tuon yllä kuvatun i-ha-nan uuden laukun kotiin. No se hörähdys johtui siitä, että sohvalla oli näkyvillä myös minun edellinen laukkuni.


Ihan noin maallikkomiehenä YMMÄRRÄN, että laukut saattaa näyttää jonkin verran samalta. Mutta kun ei ole! Ei ei ei. Tässä uudessa on paljon erilaisia taskuja, mikä edellisestä puuttui. Avaimet ja arvotavarat hölskyi siellä purkkapussien ja villasukkien välissä miten sattuu. Ei hyvä. Nyt on taskua ja koloa niin, että kaikki pysyy järjestyksessä ja turvassa. Lisäksi kantohihna, että esim. täydessä lastissa (painaa enemmän kuin Nopsu) laukun voi laittaa ristiin olkapään yli (öh, tai.. silleen..), jolloin homma on paljon kevyempi roudata samaan suuntaan, kuin minne itse liikkuu.

Tästä uudesta (oli muuten kirppariryhmän löytö!) laukusta intoutuneena esittelen vielä teille yleisimmän laukkuni sisällön. Siksi, että jostain omituisesta syystä tykkään itse, kun tyypit esittevät laukkunsa sisältöä. Joku sisäinen tirkistelijä siinä vissiin saa iloa itselleen ;)


Kalenteri (paperinen tietenkin), ystävältä lahjaksi saatu kirja, nenäliinoja ja vesipullo, matkakortti sekä puhelin. Silmälasit, avaimet, lompakko, pieni meikkipussi (sisällä paperipuuteria, huulikiilto, huulirasva ja semmoinen menthol-nuuskutin matkapahoinvointia varten sekä pari pinniä) ja näin kevään saapuessa tietenkin arskat :)

Näin. Tämä oli postaus laukusta.


4 kommenttia:

  1. Anonyymi2/4/16

    Minkä merkkinen tuo ensimmäinen laukku on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestä, se on Stradivarius :)

      Poista
  2. Ihku uusi laukku! Superhyvä tuo yliolan-hihna, erittäin kätsy juurikin pikkutyypin kanssa liikkuessa. Minulta puuttuu tuollainen vähän isompi laukku, jonka saisi olkapään yli. Pikkulaukkuja kyllä on...

    Ja ehdottomasti aina kiinnostaa nämä laukun sisältö-postaukset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis todellakin! Nyt ollut vasta päivän käytössä ja olen jo ihan in lööv :) Myös koko on omaan käyttöön just passeli, koska vetää tarvittaessa aika reilunkin määrän tavaraa sisäänsä. Olematta kuitenkaan jotenkin.. no.. matkalaukku :D

      Ja eiks joo kiinnostakin :D Voisi vaikka heittää haasteen :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan