UUSI TYÖ

26.4.2016

Viimeviikon torstaina minut käskettiin varsin tomerasti nukuttamaan poika. No okei, mikäs siinä. En vaan ihan arvannut, mitä miehellä oli mielessä. Keittiössä odotti tämmöinen ihana näky!


Syy hemmotteluun sen sijaan oli hyvin tiedossa; olin juuri iltapäivällä käynyt kirjoittamassa uuden työsopimuksen!

Olin jonkin aikaa katsellut uusia töitä, koska haluan kehittää omaa ammattitaitoani ja oppia uutta. Töiden hakeminen vaan ei ole mikään iisi nakki. Sen tietää kyllä jokainen, joka sitä on harrastanut. Itse olin tietenkin onnekas, koska minulla lähtötilanteena oli töitä ja ihan kivojakin sellaisia.

Tässä kyseisessä tehtävässä minua houkutti kiinnostava toimiala sekä etenkin se, että pääsen kehittymään ja oppimaan. Myös sijainti on hyvä - työmatka jopa hippusen lyhenee! Kyseiseen tehtävään oli kyllä perinpohjainen rekryprosessi. Ensin lähetin hakemuksen ja CV:n, sitten pääsin läpi videohaastattelun, sen jälkeen ensimmäisen haastattelun. Tämän jälkeen tein kotona soveltuvuustehtäviä ja puoli päivää rekrytointifirmassa soveltuvuustehtäviä. Sen jälkeen oli syvähaastattelu ja sen jälkeen vielä finaalihaastattelu. Kaikki nämä siis onnistuin selvittämään läpi ja uusi työ alkaa niin pian, kuin toukokuun puolessa välissä.

Olen yhtä aikaa tosi innoissani ja jonkin verran kauhuissani. Työpaikan vaihtaminen on aina iso juttu ja moni asia jännittää. Sain kuitenkin viime käynnillä yrityksessä jo niin lämpimän vastaanoton, että uskon kyllä, että tulen viihtymään!

Mitä olette mieltä, kiinnostaako ketään siellä ruudun toisella puolella lukea vinkkejä työnhakuun liittyen? Nimimerkillä, pari ideaa ja ajatusta olisi kyllä jaettavaksi :) 



9 kommenttia:

  1. Ilman muuta kiinnostaa! Paljon onnea uusiin haasteisiin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei kiva! Alanpa hahmottelemaan postausta :) Ja kiitos tosi paljon <3 Jotenkin semmoinen vainoharhainen olo nyt juhlia tätä asiaa, kun ei työ ole vielä alkanut. Katson varmaan kerran päivässä tuota työsopimusta, että luottaisin, että asia nyt ihan oikeasti on totta :D

      Poista
  2. Hurjasti onnea!!!! :D

    (ja pieni "ps.": kyllä nämä rekry-prosessit nykyään ovat ihan hurjan pitkät ja monivaiheiset. Huhu!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja hei ihana uusi "profiilikuva" sinulla! :)
      Joo, kaukana on se, että käydään vähän juttelemassa ja keskustelun päätteeksi saa kuulla, saiko työn :) Toki se joillain aloilla varmasti edelleen on noin, mutta toiset sitten käy kunnon myllyn läpi. Eihän siinä, jos lopputulos on tämänlainen. Mutta sanotaanko, että kahdesti on kokemus myös siitä, että aivan viime metrillä sitten tipahtaa kakkoseksi ja se ei kuulkaa ilahduta piirun vertaa se. E-ei.

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sulle Maria viestin <3 Ja muille tiedoksi, niin jouduin sensuroimaan, koska en halua edellisten tai nykyisten työnantajien nimiä tänne blogiin :)

      Kiitos kuitenkin kivasta viestistä ja joo, varmasti tulee olemaan kivaa, kun saa ns. tehdä enemmän ja isompia juttuja!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Onnea vielä täälläkin! 💛 Oon kyllä tosi ilonen sun puolesta että uusi mielenkiintoinen työ löyty :) J on kyllä ihanan huomaavainen ja toi kakkuki oli niin hyvää et alkoi ihan itkettään ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ystävä <3 Ja voi kakku sentään!! :D :D

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan