KIPUKOHTIA

31.5.2016


Pitää olla kiitollinen siitä, mitä on. Mutta entä kun haluaa samaa, kuin kaverit?

Äitiys on tuonut elämään paljon upeita asioita, mutta se on tuonut jännän näkökulman myös sosiaalisiin suhteisiin. Ja piikittelevän kateuden. Myönnän sen. Olen vähintäänkin limenvihreä todella monelle ystävälleni, jolla on lapsia. Ja syy on tukiverkot.

Lähes kaikilla ystävilläni on lapsien mummi tai ukki lähellä auttamassa, kun lapset sairastavat tai yllättävä työkeikka osuu toisen työmatkan kanssa samaan rakoon. Tai vanhemmat haluavat mennä johonkin iltamenoon yhdessä. Lapset saattavat olla useita kertoja vuodessa yökylässä - jopa useita kertoja kuussa, god forbid! Kun lapsi on selvinnyt oksutaudista ja vanhemmat yökkäävät kilpaa vessassa - isovanhemmat tulevat apuun ja ottavat lapsen koko päiväksi luokseen.

Joka kerta, kun kuulen tällaisia lauseita tai pahimmillaan valitusta siitä, miten ei moneen viikkoon ole ollut miehen kanssa yhteistä "lapsivapaata", hakkaan mielessäni varvasta seinään. Nuppineula kynnen alla. Meillä "aktiivisesti osallistuvia" isovanhempia on yksi - 500km päässä.


Toinen on pihapiiri. Parilla ystävälläni on aivan mieletön onni, että tuntevat pihapiirinsä ihmiset. Ja että noilla ihmisillä sattuu olemaan saman ikäisiä lapsia. Tuntuu aivan satumaiselta se, että voisi lapsen vaikka jättää hetkeksi naapuriin, jos tarvitsee itse esimerkiksi hoitaa joku erikoisen tärkeä asia. Tai että pihalla olisi joku tuttu ihminen, jolle saisi sanoa, että on ollut ihan kaamea päivä ja lapsi ei nuku ja pää hajoaa.

Antaisin pikkusormeni tällaisesta tukiverkosta. Vaikka molemmat pikkurillit.

Okei, no ehkä vaan toisen ;)


Myös vauvavuoden tuomaa yksinäisyyttä ja ylimääräisten käsiparien tarvetta tämmöiset tukiverkot auttaisivat valtavasti. Se, että olisi pihapiirissä tuttuja ihmisiä, että olisi edes joku isovanhempi lähellä. Tai sisko tai veli, joka auttaisi pyytämättä. Jos meillä olisi onni nauttia tämmöisistä elämän eduista, olen lähes varma, että meille olisi tullut toinen lapsi. Onkin hivenen surullista ja tuntuu epäreilulta, että joillain elämä on tässä mielessä helpompaa.

Toki minulla on ystäviä ja luojalle kiitos niistä! Myös äitini on aina puhelimen päässä ja hätätilanteessa valmis hyppäämään junaan lyhyelläkin varoitusajalla. Suuri onni on viime syksynä Helsinkiin muuttanut kummitäti. Samaan hengenvetoon kiitollisuus siitä, että meillä on lapsi. Ja että minulla on upea aviomies. Ja terveys kaikilla.

Ehkä eniten varpaaseen sattuukin se, että suurin osa näistä etuoikeutetuista ihmisistä ei tajua, kuinka onnekkaita he ovat. Ja kuinka paljon elämä muuttuisi, jos nuo tukiverkot repäistäisiin pois. Ja että se tila - se on meille sitä arkea.


Bloggaaminen on ihana harrastus. Se ei kuitenkaan ole niin suoraviivaista, kuin miltä se ulospäin näyttää. Kirjoitin aiemmin blogia, jossa kerroin paljon avoimemmin vauvavuoden haasteista. Toki sielläkin jonkinlainen sensuuri oli. Sainkin paljon kiitosta siitä, että kirjoitan "aidon tuntuista" blogia, jossa uskalletaan sanoa, että välillä *tuttaa. Nyt olen tullut vielä varovaisemmaksi. Tiedän, että blogiini eksyvät työkaverit, tuntemattomat ihmiset ja ehkä joskus tulevaisuudessa Nopsunkin kaverit.

Samaan aikaan haluaisin taistella sitä vastaan, että blogeissa ihmisten (myös äitien) elämä näyttää valkoisen täydelliseltä, johon ei paljon ahdistukset ja murheet kuulu. Siksi kirjoitin tämän postauksen. Tietynlainen yksinäisyys on meidän perheen (etenkin minun) kipukohta.

Katsotaanhan uskallanko koskaan julkaista tätä tekstiä :)


16 kommenttia:

  1. Nimenomaan tällaiset tekstit ovat sitä aitoa ja näitä saa julkaista koska elämä ei todellakaan ole aina sitä ruusuilla tanssimista. Tämä asia saakin sinua ituttaa koska en tiedä mitä tekisimme ilman siskoa ja Mikon vanhempia. On todella harmillista, että sinulla ei ole tukiverkostoa. Joissakin kulttuureissa lapsi kasvatetaan koko suvun voimin saman katon alla (ihan tähän en kuitenkaan haluaisi ryhtyä) koska he kokevat, että lapsi ei ole yksin äidin vastuulla vaan jokaisen hoidettavana. Minulla on paljon tuttuja joilla ei ole myöskään tukiverkostoa ja olen seurannut sivusta kuinka rankkaa se on. Olen siis erittäin kiitollinen näistä meidän "hoitajista".

    Voimahalit sinne <3 Toivottavasti saisitte joskus pihapiirin josta löytyisi luotettavia naapureita. Sitä minäkin toivon uuteen kotiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna kommentista <3 Noin se just on. Tavallaan tämä on ihan pöljää, sillä ei se kerta toisensa asiasta valittaminen ja maailmassa-on-vääryys-minua-kohtaan auta yhtään. Elämä kuitenkin rullaa perusmallillaan hyvin. Mutta olisihan se helpompaa ja lisäisi turvallisuudentunnetta, jos olisi lähellä enemmän tukiverkkoa.

      Sitten mummona kyllä muutan vaikka väkisin sinne, missä Nopsu asuu ja minne perheen perustaa (saa kans luvan perustaa)! :D

      Poista
  2. Anonyymi1/6/16

    Miekin olen tänne blogiin eksynyt ja nyt ekaa kertaa pakko kommentoida. Voin nimittäin niin allekirjoittaa kaiken ja täysin samaistua! Meillä kun myös lasten mummolat siellä 500km päässä ja suurin osa muustakin tukiverkosta. Pelastus on ollut täällä päin asuva miehen sisko. Tuntuu, että itse on jollain tapaa turtunut tähän tilanteeseen ja nyt 3. lapsen jälkeen ajatellut, että se vaan on näin. Isovanhemmat kyllä tarvittaessa hoitavat lapsia, kun ovat käymässä ja siitä muistetaan kiittää. Nimenomaan sitä aina toivoo kuitenkin, että pyytämättä tarjouduttaisiin auttamaan. Nykyään sitä on sitten itse alkanut haalia tukiverkkoa myös kavereista ja "äitikavereita" ilman en varmasti kotona viihtyisikään. Kuitenkin varsinkin isovanhempien poissaolo lasten arjesta harmittaa sitä enemmän mitä vanhemmaksi lapset kasvaa. Tuli aika sekainen sepostus, mutta menköön �� t. Sen Jarkon vaimo Suvi, tunnistatkohan ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehei, no keksi kyllä joo parin sekunnin miettimisen jälkeen, että kuka siellä kirjoittaa :) "Siellä" taitaa olla meille sama "siellä" :)

      Näin se varmaan on, että jollain tapaa tilanteeseen tottuu. Mutta sitten taas tulee näitä "muistutuksia" jatkuvasti, kun muilla on ns. helpompaa. Tosi kiva, kun tulit tänne kirjoittelemaan!! Tulkaa joskus lasten kanssa käymään meillä kaffella! Tai sovitaan pihatreffit :)

      Poista
    2. Anonyymi1/6/16

      No hyvä kun keksit ;) Ehdottomasti tullaan! Meidän pojathan on muistaakseni aika lailla samanikäisiä, joten leikkiseura on myös tervetullutta :)

      Poista
  3. Anonyymi1/6/16

    <3

    Saa ja pitää sanoa joskus miten elämä oikeasti potuttaa, vaikka kaikki olisi periaatteessa hyvin. Se on harmi miten monia asioita elämässä ei osaa arvostaa ennen kuin ne menettää. Ja monesti asiat pitää itse kokea kantapään kautta, jotta ne iskevät oikeasti omaan tajuntaan, mutta joskus toki riittää, että joku toinen nostaa asian esille.

    Jokaisen elämässä on aina jotakin mitä joltakulta toiselta puuttuu. Ei kukaan voi elää niin, että aina pitää miettiä liikaa muita ihmisiä ennen kuin uskaltaa sanoa ääneen omat ongelmansa. Kaikilla on oikeus omiin ongelmiinsa ja niistä puhumiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana Kaurapuuro!! Hihi, vähänkö yllätyin, kun menin kurkistamaan, että kukas nimimerkin takana on. Miten olen tippunut pois sinun blogistasi! Apua! Tähän tehtävä muutos samalla sekunnilla!

      Ja allekirjoitan jokaisen noista sanoista. Samaan aikaan, kun on niin paljon mistä olla kiitollinen, pitää kyllä olla vapaus myös sanoa, että nyt ketuttaa ja hitsit kun tuntuu epäreilulta. Ihailen ihan älyttömästi sun positiivista asennetta kaikesta omasta "jutusta" huolimatta <3

      Lounaalle pian? :)

      Poista
  4. Olen tätä pohtinut itsekin useasti... Meillä siis sitä tukiverkostoa ei ole lainkaan. Ei sitä mummia edes siellä 500km päässä, joka olisi edes puhelimen päässä. Mutta hyvin on selvitty. Ennen se harmitti ja ketutti enemmän. Silloin 14 vuotta sitten. Sitten se laantu... Mutta nyt kuopuksen syntymän jälkeen taas on tämä aihe nostanut päätään. Samasta asiasta olen kateellinen. Tosin minun lähipiirissä olevat äidit ymmärtää olevansa kiitollisia auttavista isoäideistä! Onneksi. :)
    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kirjoitit kommentin ja vaikka en missään nimessä ole iloinen teidän puolesta, niin silti lohduttaa, että muitakin samassa tilanteessa on. Tai "vielä huonommassa", jos niin voi sanoa. Ihana tuo asenne kuitenkin, että kaikkeen tottuu ja hyvin tästä selvitään! Sitä täytyy itsekin vaan hakata päähän, ettei aina kirpaisisi niin paljon muiden lauseet näistä apujoukoista.

      Iso tsemppihalaus sinne teille myös <3 <3 <3

      Poista
  5. Täällä nyökytellään!

    Jos oot yhtään mun blogia lukaissut, niin siellä on varmaan joka toinen teksti jotakin näihin asioihin liittyvää...

    Oon muuten vuosien aikana huomannut, että kaikista isoimmat loat olen saanut niskaani kommentoijilta silloin, kun olen "valittanut" tukiverkon vähyyttä :'-( Vaikka vain tukea olisin kaivannut. Eli ymmärrän, että mietit, kannattaako tällaista kirjoittaa julkisesti. No, minä olen uskaltanut kerta toisensa jälkeen, vaikka olenkin viime aikoina vähentänyt näistä asioista kirjoittelua...

    Voimia arkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee!! Just parasta, että löytyy joitain samassa tilanteessa olevia. Together we're strong!! :D
      Sulla on aivan ihana blogi, heti kun saan vähän vapaa-aikaa (viikonloppuna) niin täytyy tähän paremmin tutustua! Ja harmi, jos olet saanut lokaa niskaan. Sehän se riski just on, kun valittaa jostain. Ei saisi valittaa, kun kuitenkin on niin paljon, mikä on hyvin. Mutta hitto vie - saa sitä silti elämässä jotkut näkökulmat ottaa päähän!

      Suurin tsemppaus sinne siis teille myös <3

      Poista
  6. Hyvä teksti! Tälläisiä postauksia just haluaa lukeakin, sillä sellaiset kiiltokuva mammablogit on oikeesti aika tylsiä. Niissä ei kerrota sitä totuutta minkälaista oikeasti arki on.

    Tuo on todella hankalaa, kun omat vanhemmat eivät pysty olemaan mukana niin paljoin kun ne ehkä tahtoisivat. Mulla on puoliksi sama tilanne ja olisin aika pulassa, jos ei olisi Kimmon vanhempia tässä lähellä, vaikka enhän minä äitinä ikinä kehtaa niiltä pyytää mitään, mutta onneksi Kimmo kehtaa.. :D

    Meillä oli edellisessä talossa sellainen kiva porukka, josta löytyi aina seuraa pihalta. Ne toiset oli todella läheisiä, että pysty just tollee auttaa lapsenhoidossa, kun toinen kävi kotona tai kun toiselle synty vauva, niin haki esikoisen ulos leikkii. Ihan huikeeta! Nykyisessä pihassa en edes nää ketään muita lapsia :/ Toivottavasti vielä teille osuu edes tällänen piha mamma porukka, joka huolehtii toisista teidän mahdollisessa uudessa kodissa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän täytyy siis muuttaa sinne teidän nurkille, niin voidaan aina sopia menevämme samaan aikaan pihalle :) Toivottavasti teidänkin pihapiiriin syntyy uusia lapsia sitten teille seuraksi <3

      Poista
  7. Todella tärkeä teksti! Kiitos kun kirjotit tämän. Ihan samoissa tunnoissa täälläkin taistellaan, sillä erotuksella toki, että meillä on yhdet auttavat isovanhemmat 100 km päässä ja toisetkin, jotka ihan pieneksi hetkeksi voivat ottaa hoitoon (esim. tunniksi tarvittaessa). Ja meillä on ihanaakin ihanampi naapurusto. MUTTA ne naapurit eivät tosiaan korvaa niitä ystäviä ja perhettä lähellä. Meillä oli myöskin silloin edellisessä kodissa täysin eri tilanne ja varmaan siksi osaankin nyt oikeasti arvostaa tätä naapurustoa tosi paljon. Olisi iso surku muuttaa pois heidän takiaan, tai toki iso surku, jos joku heistä päättäisi muuttaa. Vähän kaiholla kuuntelin jo yhden perheen talonrakennussuunnitelmia.

    Harmituksesi ja limenvihreä sävysi on täysin ymmärrettävää ja itsekin joskus oikein ääneen sanon joillekin työkavereille, että heidän pitäisi olla kiitollisia tilanteestaan. Ja samalla joskus aina mietin, estäisikö joku oikea syy meitä muuttamasta itse sinne lähemmäs isovanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks teillä käynyt tuuri, että vaikka isovanhemmat on kauempana, niin on pihapiirin ihmiset. Sehän tässä just viherryttääkin, että kaikilla tuntuu olevan ainakin jompikumpi - osalla piru vie vielä MOLEMMAT!! :D

      Ja niin, voitaisiihan mekin aina muuttaa Joensuuhun - mutta sitten taas ei. Jos sitä vaan oppisi jotenkin lempeästi hyväksymään tilanteensa, eikä murehtisi samoja asioita aina vaan uudelleen :/

      Poista
    2. No mutta hei mussukka, teidän naapuriinhan voi muuttaa joku ihana lapsiperhe, tai sitten te muutatte joskus ja tadaa - saatte sen ihanan naapuruston. Samalla tavalla kun meidän ihanat naapurit voi jonain kauniina päivänä muuttaa pois... ;)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan