VAATEKAAPIN KULMAKIVIÄ ETSIMÄSSÄ

24.5.2016

Kuten kaikki tietävätkin, aloitin viime viikolla uudessa työssä. Jokaisella työpaikalla on oma dresscode, vaikka sitä ei minnekään olisi kirjoitettukaan. Olen elämässäni ollut nyt neljässä ns. merkittävässä työpaikassa (eli ajallisesti kolme vuotta tai yli). Ensimmäinen oli asiakaspalvelutyö, jossa meillä oli työvaatteet. On muuten kuulkaa helppo elämä, kun ei ikinä aamulla tarvitse miettiä, mitä laittaa töihin päälle! Plus se, ettei rahaa tarvitse käyttää työvaatteisiin.

Toinen ja kolmas työpaikka olivat suunnilleen samanhenkisiä pukeutumisen suhteen (kuin yö ja päivä muuten). Molemmissa oli se puku-kauluspaita-korkokenkä -porukka (toisessa isompi, kolmannessa pienempi) ja se porukka, joka kulki vuodesta toiseen suunnilleen samassa villapaidassa ja farkuissa. Jopa hupparissa. Ja talvella villasukissa hipsien (tässä sama suhteutus, mutta toisinpäin).

Nykyisen työpaikan kirjoittamaton dresscode on hyvin samantyyppinen, kuin toinen työpaikkani.  Eron tekee oikeastaan se, että teen itse töitä nyt siinä vähemmän-villasukka-enemmän-kauluspaita -porukassa ja lähin esimieheni on toimitusjohtaja, joka on todella tyylikäs mies. Joka päivä töissä puku päällä. Ja se muuten hänelle myös hyvin sopii! On silti ihan rento tyyppinä.

Siispä huomaan, että vaatekaappini jakautuu yhä enemmän kahtia; työvaatteet ja vapaa-ajan vaatteet. Olin tätä pohdintaa tehnyt jo talvella, kun luin ihanan Hanneleen kirjoittaman Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta -kirjan. Siinä oli esitelty ranskalainen vaatekaappi, jota nyt peilasin omaan tyyliini ja löysin muutamia puuttuvia vaatteita - tai vaatteita, jotka muuten kaipaavat päivitystä.

Tässä inspiraatioksi kuvakollaasit H&M:n tuotteilla. Sinäänsä hassu valinta, koska nimenomaan nämä ovat niitä super-luotto-käyttövaatteita, joihin ehdottomasti pitäisi panostaa. Laadussa. Nämä kuvat siis inspiraatioksi ja laadukkaan (ehkä silti kesän alennuksista edullisen) vaatekaapin metsästys alkakoon/jatkukoon! :)




Lyhyt ja ohut neuletakki // Laadukas T-paita muutamassa eri värissä // Balleriinat, joissa mielellään vähän paksumpi pohja ja kannan alla edes sentti // Farkkupaita, saisi olla vähän istuvampi // Valkoinen kauluspaita


Mustat suorat, istuvat housut // Tummansiniset istuvat farkut // Löysät, mutta siistit kangashousut // Hieman paksumpaa kangasta oleva hyvin leikattu mekko


Ohut neulepaita // Musta hame // Värikkäämpi mekko


Kiinnostaisi kovasti, millainen pukeutumistyyli sinun työpaikallasi on? Ja miten itse pukeudut töihin? Kerro, kerro! :) 


8 kommenttia:

  1. Täällä on todella rento pukeutumiskoodi, vaikka asiakaspalvelutyötä tämä on, niin asiakkaat eivät yleensä käy täällä henkilökohtaisesti. (Ja just sit sillon käy kun on päättänyt lähteä sängystä suoraan:D) Voin siis tulla verkkareissa tänne tai laittaa siistit vaatteet. Kumpikaan ei varmaan näytä oudolta täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi just käy kyllä aina, jos on lähtenyt hirveellä hötkyllä tai muuten vaan lökövaatteissa töihin :) Ja kiva, että siellä on laaja skaala pukeutumistyyleissä! Sitten voi itsekin vaihdella fiiliksen mukaan :)

      Poista
  2. Jostain syystä oon aina haaveillut työpaikasta, jossa saisi ja pitäis kulkea jakkupuvussa tai kynähameessa ja korkokengissä! Oikeasti en ole yhtään sellainen tyyppi, mutta jotenkin se asun tuoma arvokkuus kiehtoo. Työkin tuntuu varmasti jotenkin tärkeämmältä! :D

    Onneksi kuitenkin viikon päästä saan vetää päälleni työpaikan tarjoaman t-paidan ja shortseja hieman siveellisemmät housut, capritkin käy. Työpaikalla kun on näillä keleillä +31 astetta varastoa lukuunottamatta, niin jakkupuvut voisi tuskastuttaa.

    Kirjastohommista on jäänyt mieleen pukeutumisohje: ei avonaisia kaula-aukkoja, koska itse istut tiskin takana ja asiakas taas seisoo. Siitä voisi olla liian hyvät näkymät.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, siinä on kyllä oma juttunsa, että voi pukeutua tyylikkäästi töihin. Itsekin tykkään, että silloin on jotenkin ryhdikkäämpi ja tehokkaampi olo :)

      Apua +31 kuulostaa kyllä varsin lämpimältä!! Toimistolla kun yleensä on se, että vaikka ulkona olisi bikinikeli, niin sisällä saa vetää neuletakkia niskaan.

      Mulle on kans jäänyt mieleen jostain sellainen, että toimistopukeutumisessa ei saisi olkapäät olla paljaana, mutta oon kyllä itse (tänäänkin) ollut hihattomassa topissa. Ehkä vaan just en yhdistäisi shortseja sitten enää kokonaisuuteen. Tyylikkäät shortsit sen sijaan saattaisi mennäkin peittävämmän yläosan kanssa, jos omistaisi semmoiset unelmasääret - hoikat ja ruskettuneet :)

      Poista
  3. Mulla ei oo tyyliä oikeen, puen mikä aina millonkin miellyttää :D Tulevana lähihoitajana hoitsuilla on oma puku ja päiväkodissa taas vois pitää omia vaatteita millä hyvä liikkua ja touhuta. Mutta kivoja vaatteita oot valinnut, pitäs itekin välillä perehtyä ja uusia koko vaatekaappi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä kans tosi kiva! Eipähän tarvitse käyttää erikseen rahaa työvaatteisiin, kun voi olla vaan.. vaatteet :) Lähihoitajan työssä ja päiväkodissa käyttömukavuus on varmasti ykkönen, kun koko päivä touhutaan - ei silloin paljon kynähameita tai kauluspaitaa kaipaa :)

      Poista
  4. Meillä on tosi rento tyyli, mutta siitä kiva, että siistimpikin on ihan OK. Voi siis tosiaan pukeutua oman fiiliksen mukaan, joko tennareihin tai vaikka jakkuun. Suosin aika paljon farkut + siistimpi pusero -linjaa. Tykkään panostaa työpukeutumiseen, musta on ihan kivaa, että töissä saa käyttää kivoja vaatteita. Tosin sitten sillä on liiankin helppo perustella shoppailua itselleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä just kivalta - ja aika paljon samalta, kuin meillä. Mun suosikki ehkä kans on just joku farkut, nilkkurit/saappaat ja siisti yläosa. Tykkään myös pitää korkoa jonkin verran, mutta just nyt ainoat korolliset kesäkengät hiersi jalat niin rikki, että huomenna pakko mennä sandaaleissa :D Ja jep, tunnistan tuon shoppailu-näkökulman ;)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan