VOIKO TYÖREISSU OLLA MYÖS LOMA?

17.6.2016









Kyllä voi. Takana on todella hyvä työmatka Tukholmaan. Pääsin tapaamaan ruotsalaiset kollegat ja juttelemaan paljon tärkeitä juttuja. Tuli tehtyä nopea reissu myös Uppsalaan. Siellä en kyllä paljon ehtinyt, mutta tulipahan opittua edes se, että Uppsala on noin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta pohjoiseen. Ei kahden tunnin ajon päässä etelään :) Onneksi en siis itse ollut ratissa!

Reissu oli samaan aikaan myös aivan huippu lomamatka. Siis se vapauden huuma, kun voi työpäivän jälkeen tehdä IHAN MITÄ VAAN. Siis mennä kaupungille shoppailemaan (done), mennä työkavereiden kanssa lasilliselle (yep) tai ihan vaan hipsiä hotellille, laskea kuuman kylvyn ja viettää loppuillan sängystä käsin telkkaria katsellen, pari suklaalevyn kanssa. Ai että! Voin sanoa, että kolmessa illassa ei vielä ehtinyt tuohon kyllästymään.

Hotellini sijainti oli ihan mahtava, sillä minulla oli vain 20min kävelymatka töihin ja samoin vain 15min kävely vaikkapa T-centralenille, eli ihan ydinkeskustaan.

Ihanaa oli tietenkin tulla kotiin poikien luokse, mutta vähän kyllä toivon, että tulisi pian taas yöpyvä työmatka <3





6 kommenttia:

  1. Oi että, kuulostaa ihanalta. Mulla on aika harvoin työmatkoja ja ne on yleensä jotain tyyliin yksi yö Helsingissä. Nyt on poikkeuksellisesti kolmen yön Lontoon-matka tiedossa elokuussa, eikä kyllä hirveästi harmita. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ymmärrän hyvin, että ei varsinaisesti ota päähän :D Eikö ookin mahtavaa, miten lapsen saaminen avartaa maailmaa - myös työmatkojen perspektiivistä :) Siis eihän ne työmatkat muuten mitään hirveän juhlaa ole, koska yleensä pitää herätä aikaisin ja on kotona myöhään ja meillä ainakaan työmatkoja ei edes korvata ajassa :/ Mutta jos nyt ei ihan hirvittävän usein ole, niin onhan ne kivaa vaihtelua! Ja mä rakastan niin paljon Ruotsia ja ruotsinkieltä, että siksi tämä kohde on mulle kuin nenä päähän :)

      Poista
  2. Kuulostaa oikein ihanalta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä :) Kiitos kommentista, juuri tänään puhuttiin muuten sinusta yhden ystäväni kanssa, kuinka ihailemme asennettasi elämään <3

      Poista
  3. Oii mitä luksusta sulla on ollut siellä! Mulla on iskenyt joku riippuvaisuus tuosta pienestä, niin en varmaan kyllä uskaltas lähtee nuin pitkälle reissulle :D Mutta toivottavasti vielä järjestyy joku irtiotto arjesta ennen ensi vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Toi reissu oli NELJÄ päivää, että ei se ainakaan mun mittapuulla nyt ollut mitenkään vielä kamalan pitkä :) Pojilla oli siis kolme iltaa vaan hoito-/työpäivän jälkeen kahdestaan. Aika meni kuulema tosi nopeasti. Ja itsellä myös :) Sitten viikonloppuna kuule äiti olikin aika POP eikä saanut tehdä mitään ilman pientä miesseuralaista <3

      Toivottavasti järjestyy teille joku irtiotto - sinulle tai jopa tosiaan miehen kanssa kahdestaan. Itse en edes ole varma, kummastako tykkään enemmän :D Oon aina viihtynyt hyvin myös yksin ja tykännyt reissata yksin :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan