KESÄKYNSIÄ

5.7.2016


Tänään on ollut vähän mieli maassa. En tiedä onko se tämä ikä vai miksi ihmeessä viimeisen parin viikon sisään olen saanut kuulla todella dramaattisia ja äärimmäisen surullisia uutisia koskien muutamaa tuttua perhettä. On se kuulkaa ystävät niin, että kaiken arjen pyörityksen keskellä täytyy muistaa, kuinka äärimmäisen onnellinen saa olla siitä, että on itse terveenä, lähimmäiset terveenä ja rakkaita ihmisiä elämässä lähellä. Yksi hyvä sanonta on se, että "Mieti, kuinka onnellinen olisit, jos sinulta vietäisiin pois kaikki se, mitä sinulla nyt on - ja sitten saisit sen takaisin."

Ajattelin näin haikeita ajatuksia piristää hieman kevyemmällä kauneusaiheella.

Näin kesällä on ollut ihana lakkailla kauniita sävyjä kynsiin. Harmittavan vähän aikaa kynnet kuitenkaan kestävät kauniina ja niitä saakin sitten harva se päivä olla putsaamassa ja lakkaamassa. Paitsi kohta ei enää tarvitse - whoop whoop, varasin ajan kynsien geelilakkaukseen. Olisin halunnut laitattaa geelilakatut kynnet jo omiin häihin, mutta sitten siinä Oli Vähän Kaikkea (alkuraskaus, pieni leikkaus, reppureissuhäämatkan valmistelu), NIIN ajattelin sitten toteuttaa tämän siskon häihin.

Parin viikon päähän vasta sain ajan. Jännityksellä odotan, millaiset kynnet sieltä irtoaa (kynnet irtoaa..) ja kuinka kauan ne kestää hyvänä.

Millaisia "kynsikokemuksia" teillä on? Onko joku siellä tykännyt pitää pidemmänkin aikaa geelilakattuja tai muuten ns. tekokynsiä? 

Ja muistakaa nyt tänään vielä käydä kertaalleen halaamassa ne läheiset ihmiset ja sanokaa niille, että ai lav juu. Jos ei läheisiä ole käden ulottuvilla, niin tekstarit ja whatsapit toimii myös <3

4 kommenttia:

  1. Sama juttu täällä, saimme tänään kuulla niin surullisia uutisia miehen tuttavaperheestä.. <3 erityisesti nyt mieli on pyörinyt paljon siitä miten pitäisi muistaa elää ja nauttia jokaisesta hetkestä. Sanattomaksi veti kyllä.

    Itse jaksoin ennen lapsia laittaa geelikynnet. niitä sai huollattaa niin usein että lopetin loppujen lopuksi sen touhun.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo tuollaiset tapaukset on tosi pysäyttäviä. Itse meinaan aina vajota niiden myötä murheisiin ja alkaa pelätä kaikkea mitä voi tapahtua. Mies onneksi muistuttaa, että ei peläten kuitenkaan ole hyvä elää.

      Mie kans just mietin, että mitenköhän usein niitä oikein sitten pitää huollattaa.. No, nyt ainakin haluan kokeilla ja katsotaan! Olisihan se niin ihana, että olisi aina siistit ja kauniit kynnet. Näin toimistotyötä tekevällä kun kädet on koko ajan myös esillä niin paljon.

      Kesähalaus sinulle, ihana kun jaksat usein kommentoida <3

      Poista
  2. Voi, se on niin hankala yrittää aina iloita siitä mitä on, pitäisi muistaa ettei esimerkiksi juuri nämä ihmiset ja tukiverkko ympärillä ole itsestäänselvyys. <3 Maailmassa tapahtuu niin paljon kauheita asioita, pikkuasioista murehtiminen tuntuu välillä niin turhalta, mutta siihen sortuu välillä itsekin.

    Nättejä kynsiä, pitääpä itselläkin kaivaa taas kynsilakat ja putsata entiset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Ja sitten kun on väsynyt, niin ensin itkee niitä isoja maailman vääryyksiä ja sitten sitä, kun vaikka vaaka näyttää liikaa tai hiuksia lähtee - ja sitten itkee sitä, kuinka turhaa asiaa sitä itkeekään :D Tai ainakin meikällä on ollut viikonlopun just tuo fiilis! :D

      Kiitos kommentista <3

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan