KUUMEILUA

23.7.2016



Jep, en puhu nyt vauvakuumeesta enkä onneksi mistään särkylääkettä kaipaavasta kuumeestakaan - vaan asuntokuumeesta. Tämä kuume valtasi meidän perheen vähän kuin varkain. Olimmehan aina tienneet, että tämä nykyinen asunto (niin ihana kun onkin) ei ole meille enää se ykköstoive asunnoksi.  Haaveilemme omasta pienestä pihasta sekä siitä, että voi suoraan ulko-ovesta päästä leikkipaikalle. Myös ylimääräinen huone olisi kiva työ-/vierashuoneeksi, sillä J tekee jonkin verran kotoa käsin töitä ja samoin nuo Joensuun vieraat ovat meillä aina yöpyviä.


Olemme tässä viikon verran haroneet hiuksiamme, koska tarjolle tuli sellainen "melkein täydellinen" asunto. Siinä on muutama asia, jotka epäilyttää, mutta kymmenkunta asiaa, jotka osuvat juuri kohdalleen. Moni on raastavaan pohdintaani sanonut ohjenuoraksi, että kuunnella vaistoa ja jos mikä tahansa epäilyttää, niin vastaus on ei. Olen hieman eri mieltä, koska olen tällaisissa asioissa (tällaisissakin) raivostuttavan analyyttinen ja osaan aina kaivaa jostain jonkun huonon puolen esille :) Anteeksi vaan miehelleni...

Käyn vielä huomenna asuntonäytössä sitä katsomassa, mutta olemme melko varmoja, että jätämme asunnosta tarjouksen. Senhän sitten näkee, päästäänkö hinnasta yksimielisyyteen ja kuinka paljon kilpailevia tarjouksia tulee. Tämä meidän asuinalue on aika haluttua ja asunnot yleensä menevät melko nopeasti kaupaksi. Tähän luotamme ainakin siinä, kun pitäisi sitten oma saada myytyä. Olen kyllä tämän myyntiin luottavaisin mielin, koska tämä asunto on niin täydellinen kerrostaloasunto, kun vaan voi olla!


On muuten hieman haasteellista käydä asuntoja katsomassa Nopsun kanssa, koska hänhän ryntää heti ensi hetkellä lastenhuoneeseen ja alkaa kaivamaan sieltä kaikkia leluja esille riemusta hihkuen. Koetapa siinä sitten selittää, että tämä ei ole semmoinen kyläpaikka, missä oikein voi leikkiä, mutta että katso nyt varovasti..

Eilen otimme vähän taukoa asuntopohdinnasta ja kävimme porukalla kunnon kakkukahveilla (voitteko kuvitella, meidän lähikahvilassa kaksi isoa suklaakakkupalaa, kahvi, tee, pari desiä vadelmia ja iso smoothie vain 10e!!) ja sen jälkeen kierrettiin leikkipaikkoja ja lelukauppoja. Sekä mamalle vaatekauppa ja papalle Clas Ohlson :) Kaikki olivat reissun jälkeen iloisia ja tyytyväisiä, etenkin minä, joka osti heräteostoksena ai-van täydellisen laukun! Ehkä se oli myös jotain terapiaa, että kun asunnon osto on niin -piip- vaikeaa, niin tämän laukunpa ostan ihan tästä vaan! Pim! 50% alesta! Yes!

Mukavaa kesäistä viikonloppua kaikille!

Inspiraatiokuvia asuntohaaveisiin tarjosi Pinterest




2 kommenttia:

  1. Toivottavasti tuleva koti sijaitsee ihan meidän naapurissa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tältä alueelta ei ainakaan olla pois lähdössä :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan