HÄÄHUMUA JOENSUUSSA

1.8.2016

Viimepäivät on ollut blogin puolella hiljaista - vaan ei oikeassa elämässä! Tervetuloa tirkistämään päiväkirjaani :)


26.7. tiistaina

Lähdettiin aamulla kymmenen aikaan ajamaan kohti Joensuuta. Matka meni yllättävän mukavasti. Alkumatka leikittiin niitä näitä. Sitten Heinolassa stoppi, jolloin leikkiä ja ruokaa (ja äidille Marimekon outletin alennusmyyntiä), jonka jälkeen tuli aika pian pienimmälle uni. Toinen stoppi Varkaudessa vanhalla rautatieasemalla, josta oli tehty todella symppis kahvila / sisustusmyymälä. Suosittelen! Perillä oltiin viiden aikoihin.




27.7. keskiviikkona

Aamulla kymmeneksi mentiin J:n kanssa hoitamaan pankkiasioita. Saimme ihanan lomapäivän, joka tuntui ihan kauempanakin vietetyltä ajalta, koska aamulla oli jo reilusti yli 25 lämmintä. Käytiin ennen pankkia jääkahveilla ja pankin jälkeen mentiin terassille pizzalle. Sen jälkeen minä suuntasin hyvin ilmastoituun kampaamoon iltapäiväksi. Tukasta lähti muutamat sentit ja tuli hieman vaaleita raitoja lisää.

Illalla pidimme morsiamen, sulhasen, kaason ja bestmanin palaverin, jossa käytiin läpi koko hääpäivän aikataulut ja tapahtumat.




28.7. torstaina

J tuli yöllä kipeäksi ja joutui siis jäämään pois meidän mökkireissulta. Minä, Nopsu ja äitini hypättiin siis aamupäivällä autoon ja hurautettiin noin tunnin matka meidän mökille. Se on siis isovanhempieni mökki, jota he edelleen (molemmat reilusti yli 80-vuotiaita) pitävät huippukunnossa yllä. Mökkiin kuuluu päärakennus, saunarakennus (jossa takkatupa), puuliiteri, vessa, autokatos ja grillikatos. Sekä tietysti kasvimaa ja kasvihuone vielä siihen lisäksi! Minun mummi ja ukki tykkäsivät aivan valtavasti, kun saivat kunniavieras-Nopsun vihdoin ja viimein käymään.



29.7. perjantaina

Perjantaina käytiin valmistelemassa hääpaikka juhlaa varten. Väänsimme myös tuonakin päivänä asuntoon liittyvää tarjousta - sillä lopputulemalla, ettemme vieläkään päässeet yksimielisyyteen hinnasta. Jätimme siis toistaiseksi tuon asunnon nyt odottamaan ja katsomme, josko sen hinta laskee tai tarjolle tulee muuta mielenkiintoista.




30.7. lauantaina

Hääpäivä! Aamulla minä vein siskon kampaajalle ja meikkiin. Sitten valmistauduin itse äitini luona ja puolen päivän aikaan lähdimme valokuvaukseen. Kahdelta oli vihkiminen samassa kirkossa, jossa kolme ja puoli vuotta sitten meidätkin vihittiin - sattuipa vielä sama pappikin!

Juhlat olivat Suhmurassa, noin 20 minuutin ajomatkan päässä kirkolta. Hääjuhla sujui mukavissa tunnelmissa ja aika rauhallisesti. Morsian oli aivan huippukaunis mustavalkoisessa morsiuspuvussaan ja pitkissä tummissa hiuksissaan. Pari oli kymmenen yhdessäolovuoden jälkeenkin sen näköinen, että ovat aivan korviaan myöten ihastuneita toisiinsa. Itseä jännitti kyllä kovasti kaason tehtävä ja aika paljon siihen kuulkaa kuuluukin järjestelyä ja vastuuta! Jäi itselle kyllä sellainen fiilis, että olisi pitänyt ehtiä tekemään paljon enemmän, mutta pari ja vieraat olivat tyytyväisiä, joten ehkä voin itsellenikin antaa rauhan.



31.7. sunnuntaina

Tänään sitten ajeltiin takaisin kotiin. Ensin oli tarkoitus ajaa vasta myöhään illalla, mutta kun tajusimme, että huomenna on jo (iik!!) Nopsun eka hoitopäivä loman jälkeen, niin sehän tarkoittaa, että on meidän ehdittävä tänään purkaa tavarat, pestä pyykit, käydä kaupassa ja pakata hoitokamppeet - niin olihan meidän tultava jo hyvissä ajoin.


Apua, voinko vielä hetken ajatella, että lomaa ja kesää on vaikka kuinka jäljellä?? Voinhan?! Edes tämän illan vielä!


8 kommenttia:

  1. Anonyymi1/8/16

    Mummille tämä viikko oli kesän kohokohta, kun sai olla monta päivää Nopsun kanssa. Toivottavasti jäi mukavia muistoja uima-altaasta terassilla, karviaismarjoista ja kilpajuoksusta pihanurmikolla, postilaatikolla käynnistä ja kaikesta ihanasta. Kiitos kun tulitte ja olitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jäi ainakin meille vanhemmille - eiköhän Nopsukin vielä isompana muista, että "enkös minä mummin luona juossut hakemaan marjoja sieltä pensaista ja oliko siellä joku uima-allas jossa äitikin oli?" :) Kiitos, kun saatiin olla! Aika meni siivillä!

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen reissu ja voi miten kauniina siskokset on ollu! :) Mielenkiinnolla jään odottamaan teidän asunto uutisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Ja joo, niin jään odottamaan minäkin! :D Harmittaa kyllä tosi paljon, kun kumpikaan nyt "tarjolla" olleista vaihtoehdoista ei (toistaiseksi) natsannut, mutta pitää luottaa, että se oikea koti vielä tulee eteen!

      Poista
  3. Ihana huipennus lomalle! Häät on kyllä niin ihania. Harmi kun kukaan ei mennyt tänä vuonna naimisiin minun tuttavapiiristä, mutta ehkä sitten ensi vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei en minäkään muista edes, koska viimeksi olin jossain häissä! Ei ainakaan Nopsun aikana ole ollut :)

      Poista
  4. Ompa hauska et siskokset vihitty samassa kirkossa ja vielä sama pappi!kauniita olette olleet molemmat siskokset 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tytön saa pois Joensuusta, mutta sinnehän se takaisin palaa vihittäväksi :P Samassa kirkossa on myös minut kastettu reippaat 30 vuotta sitten :) Ja kiitos kovasti <3

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan