NOPSUSMIT

23.8.2016


Kuten jo mainittu, kyselyikä on vahvana päällä. Automatkalla juuri ennen pysähdystä tykitys oli taas aivan jatkuvaa eikä mikään vastaus riittänyt tyydyttämään tiedonjanoa. Kun käveltiin yhdessä taukopaikalle, J kysyi Nopsulta, että "Miksi sinä kyselet ihan koko ajan?", johon pieni kultamurunen vastaa kirkkain silmin:

"Siksi... kun minuun on nyt laitettu niin paljon kysymyksiä." 



* * * 

Tunnin mittaisessa nukkumaanmenovetkuttelussa kysyn, että "Eikö sinulla muka oikeasti ole yhtään väsy?" 

"Ei, lintu on nokkassut sen pois."



* * * 


Nopsu kyseli rollaattorin nähdessään, että onko tuo aikuisille vai lapsille. Vastasin, että se on enemmänkin vanhoille ihmisille, vanhuksille. Hetken päästä kuului kysymys:

"Minne ne vanhukset pitää heittää?"

Johon minä hämmentyneenä, "No ei niitä vanhuksia minnekään heitetä, miksi ne nyt jonnekin heitettäisiin?"

"No kun jos ne on vanhoja."

Aivan joo, vanhaksi mennyt jugurtti heitetään pois tai vanhat lehdet. Aivan. I see your point my son.



* * *


Legoalustasta oli kulmasta lohjennut palanen. Kyselin sitten kovasti, että mitenkäs näin on käynyt? Mitä sille on tapahtunut?

N: "Nooo... ukkonen on varmaan puraissut sen irti."

Varmaan joo.





8 kommenttia:

  1. Anonyymi23/8/16

    Pakko kysyä,että miksi käytät pojallasi tyttöjen asusteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan tiennyt, että Hello Kitty on missään nimetty vain tyttöjen käyttöön :) Tämä lippis on ollut pojan super suosikki siitä asti, kun hän sen kaupassa näki. Mielestäni mahtavaa, kun pienillä ei vielä ole rajoittunut mieli sen suhteen, että mitkä on poikien ja mitkä tyttöjen juttuja!

      Poista
    2. Lisäyksenä, että ymmärrän kyllä kysymyksesi ja monestihan tietyt värit tai leikit mielletään "tyttöjen" tai "poikien" jutuiksi. Outoa olisi tietenkin, jos jotenkin pakottaisi pojan pitämään pinkkiä tai tytön leikkimään traktoreilla :)

      Poista
    3. Anonyymi26/8/16

      Musta taas on huikeaa, että edes lapsena voisi pukeutua juuri niin kuin haluaa. Niin kuin pitäisi saada aikuisenakin.
      Kauhea ajatuskin, että vanhemmat sanelee lapselle, että tuo nyt ei ole sopivan värinen lippis sinulle.

      Poista
    4. Kiitos kommentista! Samoilla linjoilla ollaan :) On vain ja ainoastaan ihailtavaa, kun tuollainen vähän alle kolmevee on niin täysillä oma itsensä; rakastaa pinkkiä, traktoreita, hellokittyä, nostureita ja paloautoja <3

      Poista
  2. Voi mitä keksintöjä taas Nopsulta :)

    VastaaPoista
  3. Hauskoja kommentteja! Pienten logiikka on kyllä semmosta, että aikuinen joutuu joskus kahesti miettimään, että täh.. :D

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan