KADONNEEN ILON JÄLJILLÄ

9.9.2016


Poikkeuksellisen rankan työviikon päätteeksi luin iltapalalla Me Naiset -lehden (36/2016) pääkirjoituksen, jossa kirjoittaja osuvasti pohti sitä, minne lapsenomainen ilo elämästä katoaa. Okei, hän ei käyttänyt sanaa lapsenomainen, mutta kuvasi sen sijaan upeasti sitä, kuinka nykyisin on jotenkin muotia näyttää lentokentällä arkisen tylsistyneeltä - hohhoijaa, mä kun lennän niin usein ja tää on niin nähty tuhat kertaa - vaikka olisi suuntaamassa ihanalle lomamatkalle.

Sitähän se aikuisuus valitettavasti on. Bussilla on tullut ajeltua noin miljardi kertaa, niin ei se paljoa enää hetkauta. Kaupasta voi ostaa mitä vaan, mihin rahansa päättää käyttää. Jep. Linnanmäki on nähty kymmenen kertaa ja hattara on liian tahmeaa ja siinä on liikaa kaloreita sokerista, joka sekin on vain huonoksi elimistölle.

Siispä onkin yksi elämän siunauksia, että meillekin on annettu lahjana tuo lapsukainen.

Lapsi tuo välttämättä mukanaan elämään lapsenomaista iloa (ja jos ei tuo, niin suosittelen katsomaan peiliin pitkään). Se ILO, mitä lapsi kokee elämässä. Kun kauppareissulla poiketaan jätskille ja eteen saa OMASSA kipossa ITSE valitsemaansa jätskiä ja saa IHAN itse syödä sen kipon kokonaan sillä IHANALLA pienellä lusikalla, jonka SENKIN värin sai itse valita ja se on PINKKI!! Nauru raikuu ympäri ostoskeskusta.

Bussissa on väljää ja pääsee rattaista pois istumaan äitin viereen omalle paikalle. Voi sitä jännityksen ja ilon määrää, mikä silmistä heijastuu. Käsi puristaa seinässä olevaa kahvaa ja voi vaan kuvitella, miten pienen pään sisällä juuri tuolla hetkellä lapsi tuntee olevansa maailman isoin ja tärkein ja pystyvänsä mihin vaan.

Puhumattakaan siitä, jos tiellä menee hinausauto, jonka kyydissä on kaivinkone, jonka perässä ajaa vielä pitkä rekka. Hei KATO äiti, kato!! Kato, äiti! Näitkö? Tulitko sinäkin iloiseksi??

Eräänä aamuna koko elämä tuntui ihan karvaiselta yskänlääkkeeltä ja raahustin töihin. Ohitseni ajoi paloauto. Huomasin refleksinä pikkuisen hymyileväni. Olihan se sentään paloauto.

Kiitos, Nopsu <3



12 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus. :)
    Lapset osaavat ilahtua ja innostua niin pienistä asioista.♥

    VastaaPoista
  2. Tässä asiassa pitäisi todellakin ottaa mallia lapsilta. Paljon mukavia ihmetyksen hetkiä viikonloppuunne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin teille! Täällä itseasiassa tuli syysflunssa kylään ja nukkumattomuus ja kiukut, että tasapainossa näitä äitiyden kaikkia puolia ;)

      Poista
  3. Ihana postaus <3

    VastaaPoista
  4. Ihana teksti, juuri näin! Minäkin innostun aina paloautoista ja usein tajuan, että eihän pikkuinen olekaan kyydissä. Ja silloin aina hymyilyttää ja tunnen lämpimän läikähdyksen sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi <3 Mulle käy tuo ihan sama aina kun menee paloautoja, betoniautoja tai muita merkittäviä erikoisautoja :)

      Poista
  5. Tämä on loistava postaus loistavasta aiheesta :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos loistavasta kommentista :) :)

      Poista
  6. Niin ihana kirjoitus♡♡Mun mielestä tuo on just sitä parasta,nuo pienet ilot ja miten lapsi on niistä ihan pähkinöinä :)

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan