INSPIROIVAT NAISET: JOHANNA MARIA DAVIES

31.10.2016

Mikä tekee joistain ihmisistä erityisen inspiroivia? Mistä he saavat intonsa ja palonsa siihen, mitä tekevät? Miksi niin usein varsinkin me naiset olemme kateellisia toisten menestykselle ja jopa onnellisuudelle? Mitä asialle voisi tehdä?

Pimenevässä syksyssä pysähdyin pohtimaan noita kysymyksiä ja vastauksien löytämiseksi haastattelin muutamaa tuntemaani inspiroivaa ja innostavaa naista. Jotta voisimme yhdessä inspiroitua itsekin ja pystyisimme elämään enemmän toisiamme kannustaen ja tukien. Muiden iloista itsekin iloiten. 


ELÄMÄNILON LÄHETTILÄS JOHANNA

Ensimmäisenä haluan esitellä Johanna Maria Daviesin. Johanna on huikean valoisa, empaattinen ja positiivisuutta huokuva ihminen. Nuoresta iästään huolimatta tämä sydäntään kuunteleva valtiontieteiden maisteri on ehtinyt tekemään töitä muun muassa lentoemäntänä, jooga- ja tanssinopettajana sekä unelmavalmentajana. Kirjoittaminen on kuitenkin aina ollut, ja varmasti tulee olemaan, Johannalla erityisen lähellä sydäntä. Hän on kirjoittanut artikkeleita, blogeja, lehtijuttuja sekä julkaissut romaanin Apsara's Dance ja self-help-kirjan Lighten Up To Be Enlightened! 


1. Mikä johti sinut pohtimaan kirjoissasi ihmisten hengellisyyttä ja tunteita - erityisesti rakkautta?

Olen ollut kiinnostunut niistä pienestä pitäen, eli ne ovat olleet keskeinen osa elämääni niin kauan kuin muistan. Miten elämä voisi olla kaunista ilman sielua, tunteita ja rakkautta?

2. Mistä saat inspiraation kirjoittamiseen?

Elämän yksityiskohtien herättämistä tunteista ja ajatuksista. Minulla on palo rakentaa kauniimpaa maailmaa kaikille ja koen, että missioni on tehdä se ensisijaisesti hahmottamalla elämän haasteita realistisesti ja peilata niitä sitten rakkauden linssien läpi kirjoissani.

3. Ketkä ovat tukeneet sinua tällä matkalla kirjoittajana?

Tärkeintä on ollut kumppaneideni ja ystävieni* korvaamaton tuki. Se, että he ovat arvostaneet ja kannustaneet minua, vaikken ole kirjoittajana vielä paljoakaan mainetta ja mammonaa saavuttanut, on ollut äärimmäisen tärkeää. He ovat uskoneet unelmaani ja siihen, että minulla on kirjoittajana annettavaa maailmalle. Seuraavaksi matkaani ovat tukeneet ihastuttavat lukijani, jotka ovat kirjoittaneet palautetta kirjoistani. On ollut todella voimauttavaa kuulla, kuinka kirjani ovat rikastuttaneet heidän elämäänsä, tehneet heidän olonsa onnelliseksi ja kannustaneet heitä elämään enemmän itsensä näköistä elämää.

4. Minkä ohjeen antaisit jollekin, joka tuntee olevansa elämässään hukassa?

Ensinnä täytyy luottaa siihen, että elämä kantaa. Sitä tukemaan kannattaa opetella hengittämään syviä palleahengityksiä ja harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Sitten läsnäolevana kannattaa etsiä suuntaa kirjoista ja/tai esimerkiksi henkilökohtaisesta valmennuksesta. Apua on hyvä opetella pyytämään kauniisti myös perheeltä ja ystäviltä, sillä kukaan meistä ei ole itseriittoinen.

5. Miten me naiset voisimme paremmin tukea ja tsempata toisiamme kateuden sijaan?

Tämä on todella mielenkiintoinen kysymys, koska minulta kysyttiin ala-asteella, että kenelle olen kateellinen. Kun vastasin, etten kenellekään, minua pidettiin ylimielisenä. Tämä ajattelutapa on ennen kaikkea muutettava. Ei tarvitse kadehtia toisilta mitään, vaan iloita siitä, että ympärillä on ihmisiä, joilla on kiehtovia asioita itsessään/elämässään, sillä myös siten omakin elämä rikastuu niiden johdosta.

Toinen ajatus, joka voisi kateuden sijaan saada kanssasisaret kannustamaan ja tsemppaamaan toisiaan, on se, että lopulta olemme kaikki yhtä ja pyyteettömästi iloitessasi toisen puolesta, vedät hyviä asioita myös omaan elämääsi. Ja kun yksilö voi paremmin, kokonaisuuskin loistaa.

Kolmas vinkki on, että kaikilla asioilla on kääntöpuolensa eli se asia, josta juuri sinä saatat olla toiselle kateellinen, saattaa aiheuttaa kateutesi kohteelle hänen elämänsä suurimmat haasteet. Kuljemme kaikki omalla kohdalla polkuamme ja toivon, että kohdatessamme kykenemme tekemään toistemme poluista hieman kauniimman.

--

Sydämellinen kiitos vastauksista!
Tässä vielä Johannan kotisivut: www.virtuousarts.com
ja blogi: http://enjoyingthejoy.blogspot.fi


Jos sinä kiinnostuit Johannasta ja hänen osaamisistaan, niin välitän mielelläni yhteystietoja!

* "ja ystävien" lisätty 3.11. haastateltavan pyynnöstä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan