ASUNTOAHDISTUKSEN POISTOPOSTAUS

17.1.2017


Saimme omasta asunnostamme kaupat sovittua! Jee! Ja uudesta myös on päivämäärä kalenterissa! Jee! 

Mutta ahistus. 

Asunnonvaihto ja samaan aikaan äitiyslomalle jäänti on aiheuttanut muutaman vähäunisen yön, kun miettii, miten taloudellisesti kaikesta selviää. Myös aikataulut hirvittää. Ja se, onko uudessa kodissa jotain mörköjä vastassa, jotka vaativatkin työtä tai rahanmenoa. Ja että mahdummeko oikeasti sinne pieniin makkareihin koko perhe.

Jotta saisin nyt vähän piristettyä tätä meininkiä, niin listasin (kyllä, 💙listat) asioita, joita haluan/aion toteuttaa uudessa kodissa. Murheet nyt sivuun vähäksi aikaa ja haaveet kehiin.


#1 LISÄÄ VIHERKASVEJA

Olen ihan onneton viherpeukalo. Peukalo no have. Minulla on aina ollut muutama viherkasvi, mutta ne eivät koskaan erityisemmin menesty. Kasvit kuitenkin puhdistavat huoneilmaa ja niillä on myös kiva rauhoittava henkinen viba, joten täytynee tarttua johonkin huonekasvioppaaseen ja oppia pitämään huolta muutamista viherkasveista. Jos alottaisi kaktuksista. 



#2 VÄHEMMÄN MUOVIA

Olen taas lukenut sellaista kirjaa koskien lapsiperheiden kemikaalikuormaa. Voitte vaan arvata, että elämänohjeita on miehen korviin taas tiputellut. Yksi juttu on se, että haluaisin eroon muovisista ruuan säilytysastioista. Haha, olen kyllä siinä jo hyvällä tiellä (tajusin juuri), koska olen niitä varmaan kymmenen roudannut töihin ja unohtanut töissä kuivauskaappiin ja sieltä ne on kävelleet uusiin koteihin. Täytyy ehkä samalla tyylillä "hävittää" loputkin ja tehdä reissu Ikeaan lasisten säilytysasioiden kiilto silmissä. Voikohan noissa lasisissa muuten pakastaa ruokaa...?

Samoin myös lasten (monikko!!) leluissa ja huoneissa muovia voisi edes koettaa vähän vähentää. Ainakin miettiä, olisiko tarjolla yhtä hyvä/kiva/edukas puinen tai muuta materiaalia oleva vaihtoehto.

#3 LAADUKKAAMPAA RUOKAA

Haaveena on ostaa enemmän luomua ja vähemmän lihaa. Sitkeästi meidän jääkaappiin kuitenkin löytää vielä tiensä leikkeleet sekä ainakin kerran viikossa jauheliha. Hitsit, kun se luomuliha on niin hirvittävän paljon kalliimpaa, kuin tavallinen. Onneksi on nää nyhtikset, härkikset, quornit ja muut vaihtoehdot! Joka syksy vannon etsiväni jostain marjametsän, koska syömme päivittäin kotimaisia marjoja. Jospa tuleva syksy on SE syksy, kun pääsen metsään asti! 


#4 PAREMPI VALAISTUS

Suomessa on iso osa vuodesta aika pimeää. Tiesittekös? ;) Siispä kotiin täytyy tuoda keinotekoisesti valoa. Onneksi J on hyvä miettimään valaistusratkaisuja. Tänä talvena ostettu tyylikäs kirkasvalolamppu tulee olemaan myös ensi talvena alakerrassa kunniapaikalla. Lisäksi haluaisin enemmän monesta suunnasta tulevaa "pientä valoa", kuin yksi iso lamppu keskelle kattoa. 

Makuuhuoneeseen lisäksi haluan jonkinlaisen "yövalaistuksen" yöherätyksiä ja yöllä valvomisia varten. Niin, että näkee vaihtaa vaipan tai hoitaa muuta pakollista, mutta että vauvalle on selkeä viesti, että nyt on yö ja kuuluu nukkua. 


#5 LAADUKKAAMPIA SISUSTUSRATKAISUJA

Tarvinneeko sanoa, että tässä pieni haaste pikkubudjettisuuden kanssa... Niin vaatteissa kuin sisustushankinnoissakin koetan ajatella kaikessa pidemmälle, kuin vain vuoden tai kaksi eteenpäin. Mikä olisi sellainen sohva/neule/talvitakki, joka kestäisi käytössä monta vuotta? Ja sellainen tyyli, että se maistuisi enemmän, kuin hetken aikaa. Vähemmän halpisketjuja, enemmän laatua. Silti tiedän, että Ikea tulee olemaan kyllä kaveri monessa tarpeessa, joita uusi koti tuo tullessaan. Onneksi Ikeastakin saa ihan laadukkaita ja kestäviä tuotteita.


#6 VÄHEMMÄN TAVARAA

Yksi sana; Konmari. Trendikirja täynnä viisauksia siitä, kuinka vähempi tavara tekee elämästä parempaa. Ja ilman Marien viisauksiakin tietää, että kun asutaan 86 neliön asunnossa nelihenkisenä perheenä, ei ylimääräiselle hamstraukselle ole tilaa. Muutossa mukaan lähtee vaan ne tavarat, joista oikeasti pidämme ja joita käytämme. Ihan vaan neljän hengen kausivaatteet vievät jo niin paljon tilaa, että heikompaa hirvittää. Samaan aikaan minua kuitenkin jotenkin viehättää pienesti asuminen. Pysyy varmemmin aina mielessä se, ettei tavaraa hankita hetken mielijohteesta, vaan mietitään hetki, onko hankinta tosiaan tarpeellinen tai tuoko se iloa perheelle. Niin - ja mahtuuko se mihinkään :)

Olipa kuulkaa terapeuttista kirjoittaa tämä postaus!
Tuli paljon parempi mieli :)

Kyllä kaikki vielä järjestyy 💚


Kuvat: ikea.fi ja ikea.se

4 kommenttia:

  1. Siis nämä kaikki listaamasi asiat pitäisi kyllä takuuvarma poistaa kaikki ahdistuksen tunteen! <3 kasvit <3 vähemmän tavaraa <3 lisää valoa <3 vähemmän muovia <3.. noh, voisin oikeastaan ottaa jokaikisen jutun myös omalle listalleni.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokkaasti kyllä tuntui toimivan näin haaveiluna ainakin! Hauskaa, että ajatukset osui hyvin myös sinne suunnalle :)

      Poista
  2. Taas kerran ihana postaus, kuten sulla aina. Viherpeukalo no have täällä myös ja arvaas mitkä onnistun pitämään hengissä aina? Rahapuut! Ne on vielä ihan älyttömän kauniitakin. Tää oli muutenkin taas niin ajankohtainen postaus (great minds think alike) kun ollaan pidetty tässä tammikuussa kasvisruokakuukautta ja ajatus olisi, ettei palata siihen päivittäiseen "automaattiseen" ja tylsään lihan syöntiin enää. Vaan syödään vähintään pari kertaa viikossa kasvisruokaa! Ja käytetään enemmän myös maitotuotteiden sijaan kasviperäisiä tuotteita, esim. kookosmaito ja mantelimaito on ihania tuotteita.

    Ja valaistuksesta: Olen aloittanut meillä polttimot ledeiksi -operaation, tarkoitus olisi vaihtaa kaikki ledeiksi ja samalla hiukan puhtaamman valkoiseksi sävyksi aiemman "lämpimän valkoisen" sijaan. Ei mitään radikaalia muutosta, mutta kyllä sen jo huomaa ja ledeissähän säästää myös energiaa.

    Ja sit vielä tuosta laadusta sisustamisessa: Ikeasta saa oikeesti tosi hyvälaatuisia tuotteita kun vaan kurkkaa materiaalilappuun. Jos ostaa massiivipuuta ja muita luonnonmateriaaleja, niin ei varmasti mene pahasti pieleen. Eikä hinta/brändi mun kokemuksen mukaan läheskään aina tuo mukanaan loistavaa laatua, olen sitä mieltä, että edullisestikin voi mainiosti sisustaa laadukkaasti. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kommentti! Kuten sulla aina :) Hei rahapuu mulla joskus onkin ollut ja sitähän tosiaan ei oikein tapa mikään :D Niitä siis talo täyteen!

    Ledit onkin hyvä vinkki, toivottavasti valaistusvastaava J lukee tän myös :) Edullisesti tosiaan voi myös sisustaa laadukkaasti - vähän enemmän vaivaa se ehkä vaan vaatii, että ottaa asioista selvää. Kierrätetyt ja kirpparijutut on tässä mielessä kans loistava valinta.

    Ihanaa alkanutta viikkoa teidän perheelle <3

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan