HARRASTUKSESTA SIVUTYÖKSI - LAHJAKAS LETITTÄJÄ KATJA

5.1.2017


Katja on hyvä ystäväni, jonka olen tiennyt jo opiskeluajoista asti, mutta ystäviä meistä tuli, kun saimme samaan aikaan lapset vuonna 2013. Noihin aikoihin aina kampauksista ja hiustenlaitosta tykännyt Katja aloitti blogin, jossa hän esitteli päivittäin itselleen tekemiään kampauksia. Muistan, kun hän kertoi minulle, ettei osaa ranskanlettiä ja että haluaisi oppia sen. Hihi, nyt tuo kampauskuningatar tekee omalla toiminimellään lettikampauksia ja hänen instagram-tilillään on huikeat 8781 seuraajaa! Lue tästä haastattelusta, mistä kaikki alkoi ja mistä Katja lyöytää kaiken voiman, ajan ja inspiraation.


Miten 365goodhairdays sai alkunsa? 


"Marraskuussa 2013 syntyi toinen lapseni, Ella. Oli saanut ensimmäisen lapseni 2012 alussa ja omasta valinnastani olin päättänyt jatkaa työntekoa osa-aikaisesti aina syksyyn 2013 saakka. Toisen lapsen tullessa lopetin viralliset työt ja ajattelin keskittyväni vain hoitamaan lapsia ja kotia ja nauttimaan vapaa-ajasta ilman aikataulua. No, niinhän siinä kävi, että kun Ella oli reilun kuukauden vanha olin niin kyllästynyt kotiäidin elämääni, että päätin etsiä uuden harrastuksen. Sellaisen, jota voisi tehdä vapaasti vaikka kotoa. Keksin, että aloitan blogin pitämisen ja aiheeksi valitsin omat hiukseni. 

Olen aina pitänyt hiustenlaittamisesta ja nähnyt paljon vaivaa, että omat hiukseni näyttäisivät mahdollisimman hyviltä ja ajattelin, että 2014 vuonna laitan hiukseni kauniisti ja eri tavalla joka päivä ja pidän tästä projektista blogia. Tästä syntyi siis 365goodhairdays niminen blogi. Myöhemmin 2014 vuonna päätin opetella letittämään ja löysin Instagramista letittäjien yhteisön ja aloitin oman instagram tilin myös nimellä 365goodhairdays. Siitä kaikki lähti, nykyään teen lettejä ja kampauksia itseni ja tyttäreni lisäksi myös oman toiminimen turvin tilauksesta yksityisille asiakkaille sekä lettikeikkoja eri yritysten kanssa." 



Mistä haet inspiraatiota upeisiin kampauksiisi? 

"Sosiaalisen median tilini vilisevät hiuskuvia ja seuraan monia alan ammattilaisia ympäri maailman. Paljon ideoita ja malleja löydän tätä kautta. Lopullinen inspiraatio muodostuu kuitenkin tehtävän kampauksen ja asiakkaan hiusten pohjalta ja mallit kehitellään aina yhdessä asiakkaan kanssa." 

Mitä kautta olet itse saanut ”brändillesi” tunnettuutta ja näkyvyyttä?

"Hyvä maine kiirii eteenpäin, pyrin aina tekemään työni ammattitaidolla ja niin, että asiakas jää taatusti tyytyväiseksi. En mittaa kampauksiin käytettävää aikaa, vaan esimerkiksi koekampauksia tehdään niin monta kertaa, että sopiva löytyy. Tämähän on tosiaan minulle edelleen harrastus eikä minua elättävä päivätyö. Suurin osa tekemistäni hiuksista on nähtävillä sosiaalisessa mediassa, sitä kautta sana nykyään kiertää tehokkaasti. Olen myös hyvä verkostoitumaan, en pidä kynttilää vakan alla kuten suomalaisilla yleensä on tapana." 



Mistä työssäkäyvä äiti löytää ajan ja energian itselle rakkaaseen harrastukseen? 

"Mottonani on, että kaikelle sille, mitä haluaa tehdä, on aikaa. Niinkuin onkin. Tosin ajankäytön priorisointi on kaiken a ja o. En missään nimessä pystyisi tähän jos mieheni ei tukisi harrastustani ehdoitta ja hoitaisi lapsiamme silloin, kun olen poissa." 

Miten me naiset voisimme paremmin arjessa tukea ja tsempata toisiamme - ja saada voimaa toisistamme? 

"Itse koen omaavani ihania ystäviä jotka kannustavat ja tukevat aina tarvittaessa - on tärkeää myös osata myöntää, jos apua joskus tarvitsee. Paras tapa tukea ja tsempata on kuitenkin toisen elämässä oleminen, niin hyvinä kuin huonoina aikoina."



Löydät 365goodhairdaysin Facebookista ja instagramista @365goodhairdays.
Katjaan saat yhteyden noiden tilien kautta tai minun kauttani. 

Pandamama toivottaa tuhansia ja tuhansia hyviä hiuspäiviä Katjalle! 💛


4 kommenttia:

  1. Ihania kampauksia! Rakastan lettejä ja kun hiukset olivat pidemmät, opettelin ranskalaisen ja hollantilaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään kans paljon lettikampauksista. Pyysin hääkampauksenkin siihen tyyliin ja se olikin paljon tuollainen, kuin tuo farkkupaitakuva :) Hollantilainen on NIIN hankala mun mielestä, meinaa mitenkään saada sormia käsittämään, että pitää letittää "nurinpäin" :D

      Poista
  2. Onpas hän taitava :-)!

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan