BRIO GO, BRIO SPIN, BRIO SMILE JA... VAUNUHULLUN TUNNUSTUKSET

2.2.2017


Jotkut ehkä tietävätkin, että meidän perheessä on nähty jo "muutamat" rattaat. Kiven kovaan väitän, että kaikkiin muutoksiin on syynsä! Ja heh, syy ei ole päättämättömyys. Kokonaan ainakaan.

Nopsua odottaessa saimme tuttavilta ostettua koko Brio Go -setin. Ylin kuva. Sisältäen rungon, vaunukopan, istuinosan sekä turvakaukalon. Tarjous oli niin muikea, että pienen tutustumisen jälkeen sanoimme kyllä kiitos. Nopsuhan ei koskaan viihtynyt minuuttiakaan hereillä makuuasennossa, joten halusimme vaihtaa vaunukopan istumaosaan niin pian kuin mahdollista. Siispä kun tyyppi oli viiden kuukauden, kökötti hän jo rattaissa istumassa. Tässä kohdassa ystäväni ystävä odotti vauvaa ja kyseli meidän rattaista. Mietimme, että hitsin pimpura, tässähän hyvä kauppa - myydään koko setti eteenpäin, kun eihän me tarvita jatkossa kuin vain rattaat. 


Suuntasimme rattaita ostamaan. Lähellä olevassa lastentarvikeliikkeessä oli alennuksessa Brio Spin -rattaat. Kuva yllä. Oikein hyvät perus rattaat totesimme ja taas kuului kyllä kiitos. Pian tuli kuitenkin harmitukset. Tuntui kurjalta työnnellä niinkin pientä lasta (vauvaa) kasvot äidistä poispäin. Lapsi kyllä viihtyi, haha. Istuinosa myös oli tosi alhaalla ja jotain muitakin ärsytyksiä. Syksyn lähestyessä todettiin, että rattaat on myös tosi epäsuojaisat, joten... käytettyjä rattaita selaamaan. Olimme jotenkin tulleet jo ystäviksi Brion kanssa, joten eteen tuli Brio Smile


Ostimme ne käytettynä ja ne olivatkin monessa suhteessa täydelliset rattaat! Istuinosa korkealla, valtava tavarakori, pehmeästi kulkevat renkaat ja suojaava kuomu. Mutta kuinka ollakaan, näihinkin menopeleihin alkoi ilmestyä vikoja. Rengas puhkesi vähintään kerran kuussa - ilmakumit kuin olivat. Muilta kyllä olen kuullut jälkeenpäin, että ilmakumien Ei pitäisi noin usein mennä rikki, joku vika täytyi siis olla. Lisäksi renkaat (ja koko rattaat) nitisivät ja natisivat kaikista liitoksistaan rasvailuista huolimatta. Koska ei huvittanut kerran kuussa maksaa kahtakymppiä renkaanvaihdosta ja pelätä, että koska se puhkeaa jossain reissussa ollessa, tuli aika vielä kerran vaihtaa rattaat. 

Ja arvatkaa mihin päädyimme? 


Brio Go. Tai tällä välin Britax osti Brion, joten Britax Go. Saimme lähes uudet käytettynä hyvällä hinnalla. Tässä kohtaa oli jo ajatus siitä, että toivomme pikkusisarusta, joten tiesimme myös, että haikaran löytäessä perille voisimme vain ostaa vaunukopan. Ja Nopsulle seisomalaudan. 

Näin päädyimme vihdoin ja viimein muutaman mutkan kautta siihen, että Britax Go on meille oikein passeli valinta! 

Pari kritiikkiä kyllä tähänkin löytyy; kuomu jää harmittavan ylös (ominaisuus, joka on paranneltu myöhemmissä Go Next ja Go Big malleissa) ja istuinosa on tavallisen alhaalla (versus Brio Smile). Muuten nämä on aivan hirmuisen hyvät rattaat, oikein tukevat, iso tavaratila, helppo kasata ja koota. voin siis lämpimästi suositella. Etenkin noita uudempia malleja ;) 

Meillä runko on musta ja vaunukoppa harmaa. Istuinosa musta. Joten kaipaan kyllä ilmeeseen kevennystä istuinpehmusteilla ja vaunuverhoilla. Täytyykin suunnata Eurokankaaseen hieman shoppailemaan ja ompelukone surraamaan! 

Hei kertokaa mitä rattaita teiltä löytyy? Entä oletteko kahden lapsen kanssa käyttäneet tuplia, vai onko ikäero sen verran suuri, että isompi menee seisomalaudalla - tai vaikka polkupyörällä vieressä? Tai autolla (no hei, on sellaisiakin ikäeroja!!) :D 


**
Parissa kuvassa saatettu käyttää vähän fotoshoppia ;) 
Kuvien lähteet: elaineeksvard.se, finlandtours.fi, kopbarnvagn.se, vagnguiden.se, i.ytimg.com, cdn.pcwallart.com

EDIT: Kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö. Olisikin vaan, oltaisiin säästetty monta penniä :) 

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta, vaikka meillä onkin tällä hetkellä vasta toiset rattaat menossa. Ekaks ostettiin ennen esikoisen syntymää Teutonia Spirit S3 ja oltiinkin niihin tosi tyytyväisiä, kunnes syntyi kuopus ja piti saada kevyemmät "matkikset." Päädyttiin ostamaan Britax B-Motion 4 -rattaat. Niille on kyllä tullut aika vähän käyttöä.. Me ei tarvittu tuplia, kun tosi vähän liikuin missään yksin molempien lasten kans (korkeintaan autosta neuvolaan ja takas yms). Lisäks meillä on nykyään Croozer -pyöräkärry jota voi käyttää myös rattaina.

    Tässä vielä linkit rattaista ja Croozereista kirjottamiini postauksiin: http://raidoilla.blogspot.fi/2016/03/kokemuksia-britax-b-motion-rattaista.html
    http://raidoilla.blogspot.fi/2016/05/kokemuksia-croozer-kid-for-2.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kurkata sun postaukset aiheesta! Hei mulla on muuten ollut jo viikon tässä selaimessa auki sivu sun blogista, jossa kerrot noista vaunuverhoista - ajattelin niistä ottaa mallia tekemiseen :) :)

      Poista
  2. Hehee... Meillä kans Brio Go:t ja ne on ihan huiput! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä hyvä valinta! Ihan täydellisiä rattaita varmaan tule koskaan vastaan (ainakin sen mitä seuraa sitä Facebookin Lastenvaunuhullut-ryhmää, kun sielläkin ollaan jatkuvasti vaihtamassa :) mutta Brio Go on kyllä erittäin hyvä valinta eikä ihan överin hintainen. Varsinkin jos käytettynä saa hyväkuntoiset!

      Poista
  3. Anonyymi3/2/17

    Meillä tuplina Phil&teds Navigator (ikäeroa 2v2kk), melko vähäisellä käytöllä ollut kun esikoinen jaksaa hyvin kävellä. Käytössä myös emmaljunga City Cross seisomalaudalla ja niistä olen tykännyt paljon, vaikka eturenkaat eivät olekaan kääntyvät :)
    Hutiostoksena on ollut kunert 3 in 1 rattaat, sekä Emman ja hauckin matkarattaat.
    Myös emmaljungan scooterit odottavat varastossa ensi kesää niin saa eteiseen citycrossien tilalle enemmän tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kuullut paljon hyvää noista Phil&Teds -rattaista. Me ollaan NIIN totuttu kääntyviin eturenkaisiin, että joskus kun oon työntänyt vaikka hetken jotain kaverin lasta kääntymättömillä etupyörillä, niin heti meinaan ajaa päin seinää ja mutkat suoriksi :D

      Aika laaja kokemus siellä sullakin eri merkeistä ja malleista! Onhan tää vähän semmoista höpöhöpöä, mutta jos miehet saa tuosta vaan intoilla autoista, niin olkoon tää sit vähän semmoinen meidän äitien juttu :) (en halua yleistää, äitit saa intoilla ihan yhtälailla autoista ja isit rattaistakin)

      Poista
  4. Voi teitä! <3 Minä muistinkin, että teillä on aika paljon "kokemusta" näistä erilaisista rattaista! :)

    Meillä on kuopuksen syntymästä asti ollut Phil & Tedsin tuplarattaat johon myös sai kiinitettyä irrotettavan potkuttelulaudan jolla vanhempi pystyi kulkemaan siinä vieressä. Sitten jos hän väsyi niin kiinnitti vaan rattaisiin kuten seisomalauta. (Kesällä aivain huippu!) Me olemme olleet näihin todella tyytyväisiä mutta nyt kun pojat ovat 3- ja 5-vee niin otamme ne enää todella harvoin mukaan. Ulkomaamatkoille korkeintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa, mulle tuli hassu tunne ja tarkistin asian - olen kirjoittanut lähes identtisen postauksen reilu vuosi sitten :D Haha, voi tätä muistia!

      Hei potkuttelulauta onkin mulle ihan uusi tuttavuus! *menee heti googlaamaan* :)

      Poista
  5. Kannattaa katsastaa Go:n vaunukopan jalkapeitteen magneettikiinnitys. Ystävällä oli aivan luokaton läpäre se, heti jos pienikin tuulenvire kävi, lenti koko jalkapeite huitsin hittoon. Veikkaisin maanantaikappaleeksi, koska sellainen magneetti on lähinnä vitsi. Meidän Nexteissä taas magneetit ovat olleet napakat. Kannattaa siis tarvittaessa vähän vahvistaa niitä toisella magneetilla, tai reklamoida maahantuojalle.

    Istuimen asento on minusta noiden ainoa miinus (kuten nexteissäkin). Ei mene täysin pystyasentoon, eikä täysin makuulle. Pyllyn alle tuleva osa on omituisen mallinen ja nyt jo taaperoikäinenkin lapsi valuu siinä ja on esim nukkumaan laittaessa aina nostettava ylöspäin ettei selkä jää ikävästi notkolle. Vaihtoehtona noissa muutenkin on röhnöttää tai istua kuin kirkonpenkissä. Tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki, tosin jalkapeitettä en oikein tähän mennessä koskaan ole osannut käyttää.

      Ai perhana, niin muuten olikin pienen taaperon kanssa ärsyttävää se, ettei istuinta saanut just pystysuoraan... Täytyy koettaa nyt sitten keksiä siihen joku selkätuki ehkä just tohon 6-12kk ikään. Nythän kolmevee röhnöttää siinä jo ihan mukavasti :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan