SYNTTÄRIKILPAILU!

5.2.2017


Koska blogin synttäreitä on vähän hankala määrittää (aloitin tämän blogin kirjoittamisen neljä vuotta sitten keväällä, mutta eri nimellä ja eri osoitteessa), niin juhlistetaan nyt sitten hieman itse Pandamaman eli meikämamman synttäreitä! Tänään on viides helmikuuta, eli Runebergin päivä. Lapsena uskoin, että liputetaan minun synttäreiden kunniaksi. Synnyin Joensuun keskussairaalassa illalla 18:25. Äitini oli tuolloin 27-vuotias ja olin perheelleni esikoinen. Äiti on sanonut, että oli niin poikki synnytyksestä, että olisi mielellään jättänyt vauvan vaan sairaalaan vähäksi aikaa ja lähtenyt jonnekin hermolomalle. Ennen oman lapsen saamista pidin tätä ajatusta hieman karskina - oman kolmen vuorokauden synnytyksen jälkeen voin allekirjoittaa täysin saman lauseen.

Ajattelin heittää hauskan kilpailun aiheen, nimittäin; veikkaa tulevalle lapsellemme nimi ja syntymäpäivä! Muutamat läheisimmät tietävät jo nimen, joten hys hys teidän osalta. Voitte veikata syntymäpäivää. Laskettu aika on joko 11.6. tai 13.6. Sitä on vaihdettu noiden kahden päivän välillä ees ja taas joka kerta kun on ultrattu :)


Palkintona on Pandamama-tyyliin tällainen super söpö, Tukholmasta Urban Outfitterssistä ostettu kasvonaamio ja lisäksi YLLÄTYSHERKKUJA! Yllätysherkkuja siksi, että arvatkaa muistinko eilen niitä kaupasta ostaa :) Jää siis ylläriksi ja voi vaikka kommentissa mainita, jos on joku laktoosi yms. "ongelma" :) Osallistumisaikaa keskiviikkoon 8.2. illalla kello 20 asti. Muista mainita sähköpostiosoite, josta sinut saa kiinni. 

Synttäreitäni ajattelin tänään juhlistaa käymällä salilla ja (tittididii) Ikeassa! Ja sen jälkeen mennään muutaman hyvän ystävän kanssa syömään Kallioon Sandroon. Hauska, kun asuin tuossa kyseisessä talossa kuusi vuotta ja omat muistikuvat Sandron kulmasta on vaan just se kämäinen eteläeurooppalaishenkinen kioski.

Toivottavasti kaikilla on mukava sunnuntaipäivä! 💝

14 kommenttia:

  1. Veikkaan 10.6. Kun sie et oikein malta olla kertomatta nimeä ym, niin ei se vauvakaan malta olla ihan loppuun asti. :)

    VastaaPoista
  2. KIIIIIIIITOS ETTÄ SAIN EDES YHDEN OSALLISTUJAN :D :D :D Vannoin jo pääseväni *skin kilpailujärjestäjä koskaan -sarjaan :D 10.6 olis mun mielestä kans oikein hyvä päivä syntyä :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se on Suvin päivä eli 7.6., joka on myös mun synttäripäivä ;)
    Onnea synttäreiden johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ai siihen pitäis jo saada uusi koti kuntoon - no, tehdään parhaamme :) Kiitos <3

      Poista
  4. No nyt on jo oikea nimi tiedossa :) mutta minä olisin veikannut Elliot,Aleksi tai Elias. Syntymäpäiväksi veikkaan 12.6 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollut kaukana kyllä sun veikkaukset! Noita kaikkia on ainakin mun päässä pyörinyt vaihtoehtoina. Ja 12.6. kävis mulle hyvin :)

      Poista
  5. Hihii, mä veikkaan 9.6.2017. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä veikkaus, tuo kävisi kyllä kans minulle ihan mainiosti :)

      Poista
  6. Runebergin päivä on synttäripäivä meidänkin perheessä, kuopus syntyi vuosi sitten 5.2 😄 Eli myöhästyneet onnittelut! Veikkaan Frans ja 7.6. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, onnea sinne siis myös, näin myöhästyneesti :) Frans on muuten tosi kiva nimi, mutta jestas, 7.6 on kyllä TOSI pian muuttoon nähden :D Katsotaan, miten käy!

      Poista
  7. Anonyymi8/2/17

    Henna28
    Paljon onnea vaan! Minäpä veikkaan 18.6, taitaapa mennä hieman liian pitkälle, olen itse syntynyt silloin. Nimi voisi olla Nooa.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, toivon kyllä, että syntyy ennen tuota, mutta you never know :) Nooa onkin tosi ihana nimi, oltiin sitä mieltä jo ihan tässä esikoisen kohdalla ;)

      Poista
  8. Anonyymi8/2/17

    Myöhästyneet synttärionnittelut sinulle! :) Ja onnea blogille myös, eihän se niin haittaa, milloin niitä blogin synttäreitä virallisesti viettää :) Veikkaan syntymän ajankohdaksi 10.6. ja nimeksi Eeli :)
    minna82@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Ja joo, aina jos on vähänkin aihetta juhlaan, niin pitää juhlia :) Eeli on tosi kiva nimi! Mä tykkään itse tosi paljon E:llä alkavista sekä tytön, että pojan nimistä.

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan