7 ASIAA, JOITA ET TIENNYT MINUSTA

22.5.2017


1. Osaan heiluttaa korviani ja nenääni
Sekä taivuttaa suorana olevan etusormen niin, että sen ylin nivel pysyy suorana. Hahaa, testaapa itse! Korvien heilutus on joku muinainen lihas tuolla korvan takana, joka suurimmalla osalla ihmisistä on surkastunut, mutta joillain vielä toimii.

2. En voi sietää kengässä rytyssä olevia sukkia
Enkä myöskään syödä purkkaa enää sen jälkeen, kun olen käynyt vessassa tai vienyt roskat. Jotenkin ajattelen, että pahat hajut tarttuu siihen purkkaan!

3. Ymmärrän, että julkkikset on vain ihmisiä
Tein kuusi vuotta tv-kanavalla töitä (ja mieheni on edelleen alalla), joten olen saanut oman osani tehdä töitä julkkisten kanssa. En siis osaa ajatella kovin ihmeellisenä asiana, että jutskaillaan Antti Tuiskun tai Mikko Leppilammen kanssa. Ulkomaiset julkkikset on kuitenkin ihan eri asia. Tiedän, että jäätyisin täysin törmätessäni livenä vaikkapa Lady Gagaan tai Adam Lambertiin.



4. Oon ihan järjettömän kova stressaamaan ja ahdistun helposti
Tämä on luonteenpiirre, jonka kanssa taistelen varmaan ikuisesti. Etenkin näin raskaushormoneissa pienikin murhe kasvaa päässäni valtavaksi stressipalloksi. Viimepäiviltä nyt vaikkapa se, että ostimme Nopsun huoneeseen maton, joka haisi ummehtuneelle. Pesimme maton, mutta haju pysyi huoneessa. Pesimme huoneen ja toimme pestyn maton sinne takaisin. Haju palasi. Heitettiin prkl matto raivolla roskiin, pestiin ja tuuletettiin huone. Nyt se on luojankiitos pysynyt raikkaan tuoksuisena, mutta arvatkaa, millaisen ahdistuksen sain tästä? Olin varma, että olemme ostaneet jonkun hometalon. Tuntui sen parin päivän ajan, etten pysty kunnolla hengittämään ja verenpaine pilvissä. Näin jo mielessäni meidät oikeudessa riitelemässä asunnon myyjien kanssa ja lähes kodittomina vauvan kanssa. Ei yhtään lähde lapasesta nämä huolet, eihei... 

5. Rakastin fysiikkaa, kemiaa ja luin pitkän matikan
Tähän vaikutti varmaankin paljon se, että meillä yläasteella oli ihana opettaja näissä aineissa. Olin siis lukiossakin kunnon luonnontiedenörtti - sen lisäksi, että rakastin kieliä. Ajatuksena olikin pitkään joku luonnontieteen ammatti, esimerkiksi farmasia kiinnosti. Joku kuitenkin käänsi kelkan jatko-opintoja valitessa ja oikeasti rehellisesti olin tilanteessa, jossa en ihan tiennyt, mitä haluan opiskella. Hain lukemaan kauppatieteitä, koska tiesin sen antavan hyvän pohjan monenlaisiin ammatteihin. 

Koko aikuisikäni olen haaveillut lääketieteen opinnoista, vaikka realistisesti tiedän sen olevan aivan tuhoontuomittu vaihtoehto minulle. Ei pelkästään sadan vuoden opintojen takia, vaan tuon kohdan 4 takia :) Kuvitelkaa nyt mua kantamassa jokaisen potilaan murheet ja kyseenalaistamassa kaikki omat hoitoratkaisuni!


6. Olin joskus vuosia ovo-lakto-pesco-lasagne-vegataristi
Koska en kaivannut muuten lihaa, mutta hyvää lasagnea vaan en pystynyt vastustamaan!

7. En tykkää kovista äänistä
Minulla on ehkä vähän tavallista herkemmät korvat ja lisäksi pienenä olen pelännyt kovia ääniä. Pahimmat muistot on moottorisaha ja ukkonen. Taidankin pikkuisen keskivertoa enemmän komentaa Nopsua silloin, jos hän alkaa kovasti kirkumaan tai muuten huutamaan. Myöskään lasiroskia en kykene kaatamaan isoon säiliöön :/ Minua vain oikeasti sattuu helposti korviin. Isoilla keikoilla minulla on aina musakorvatulpat korvissa ja nukun tavallisilla korvatulpilla, koska olen myös tosi herkkäuninen ja säpsähdän valveille pienimmästäkin äänestä. 

Jep, tervetuloa vauvayöt, kun herään sitten joka kerta, kun vauva tuhahtaa :) En tiedä.. jos J on samassa huoneessa, niin voin ehkä nukkuakin tulpilla ja luottaa siihen, että J tönii mut hereille sitten kun vauvalla oikeasti on jotain asiaa. Ai vitsit, tulipa mieleen muisto, että Nopsu muuten vastasyntyneenä kuulosti nukkuessaan ihan Cheekiltä, kun se piti koko ajan semmoista.. no.. tiedätte sen Cheekin "aaa" äänen :) :) 


Nappasin tämän hauskan haasteen yhdestä suosikkiblogistani, Lapsiparkki
Heitän avoimen haasteen eteenpäin - mitä asioita me lukijat emme tiedä sinusta kollegabloggaaja? :)


6 kommenttia:

  1. Hauska postaus ja huiput kuvat! Eksyin blogiisi nyt ensimmäistä kertaa, ja taidanpa vierailla jatkossakin :) Ihanaa kesävauvan odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista :) Ja mahtavaa, että tulet jatkossakin vierailulle! Kiitos myös toivotuksista, viimeisiä viikkoja (päiviä?) viedään :)

      Poista
  2. Hihii.. kivaa, että tartuit haasteeseen. Mä oon niin innoissani että meillä on yksi sama asia meidän listalla: fellow physics-nerd :D Näitä oli tosi hauska lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sitten kun lapset on isoja ja teillä talo rakennettu, niin voidaan ilmoittautua sinne avoimen yliopiston fysiikan kursseille. Tai no, ehkä siinä kohdassa pitäisi aloittaa kertaaminen ihan yläastetasosta :)

      Poista
  3. Oot niin kaunis näissä kuvissa <3

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan