LENTÄMÄLLÄ MUMMIN LUO

31.7.2017


Heippa vaan, tulimme juuri kotiin mummin luota Joensuusta. Lähdimme matkaan perjantaina aamulla ja hauskasti tajusin, että vauva pääsi tuona aamuna sekä ensimmäistä kertaa bussiin että ensimmäistä kertaa myös lentokoneesen! Ei voi muuta sanoa, kuin että kovin helppo ja rauhallinen matkustaja on pikkuveli, aivan kuten isompi poikakin on aina ollut. Pikkuinen katseli ympärilleen bussissa (turvakaukalo on siitä kyllä vaunuja kivempi, että siitä näkee vähän maailmaa) ja lennolla viihtyi hyvin tunnin verran hereillä välillä maitoa hörppien. 

Jos muutkin muuten miettivät turvakaukalon ottamista lennolle mukaan, niin käytännössä jos haluaa olla varma, että kaukalon saa koneeseen, sille pitää olla paikka ostettuna. Yleensä kuitenkin koneissa on sen verran tilaa, että kun lähtöselvityksessä mainitsee matkustavansa kaukalossa kulkevan vauvan kanssa, niin he voivat järjestää viereen tyhjän paikan. Nyt paluulennolla kone oli aivan täynnä, mutta ihmeesti kuitenkin minun viereen onnistuttiin järjestämään tyhjä paikka. Se olikin mahtava juttu, sillä vauva oli unessa jo koneeseen noustessa - ja pysyi kaukalossaan unessa koko tunnin lennon ajan. Jos kone olisi ollut tupaten täynnä, ymmärtääkseni henkilökunnan tiloissa on aina sen verran tyhjää, että kaukalon olisi saanut sinne, ja vauva sitten syliin. Kertokaa lentoemot/-stuertit, jos toisin on :) 


Syy lähteä Joensuuhun juuri tänä kyseisenä viikonloppuna oli ystäväni hääbileet. Muistatteko, kun kerroin maistraattivihkimisestä, jossa olimme Nopsun kanssa? No, nyt sitten pääsimme itse hääjuhlaan loppujen poikien kera, eli Nopsu jäi mummin ja tädin hoiviin kun me J:n ja vauvan kanssa lähdettiin juhliin. Kyseessä oli ns. aikuisten illanviettojuhlat, joten siksi Nopsu ei lähtenyt mukaan. Mekin lähdettiin sieltä sitten ajoissa jo kotiin, vaikka olisi ollut tosi ihana kyllä viipyä pidempäänkin. 

Seuraavana päivänä lähdimme käymään rannalla. Nopsu nautti rantavedessä leikkimisestä vaikkakin se oli vähän liian kylmää uimiseen. Pienin köllötteli viltillä ja sylissä ja välillä vaunuissa. 


Jos joku asuu Joensuussa tai on menossa sinne käymään, niin lämmin suositus käydä torilla syömässä Mihailin tavernassa. Aivan käsittämättömän hyvää kreikkalaista ruokaa!! Siis tuhat pistettä ja tähtimerkki. Vauva nukkui ihanasti koko ruokailun ajan (kun sai olla ulkona) ja me saatiin rauhassa syödä. 

Kaiken kaikkiaan reissu meni mainiosti. On se kuulkaa jännä, miten erilailla toisen lapsen kanssa ollaan menossa ja näin kuukauden iässä. Nopsun kanssa en tässä vaiheessa uskaltanut juuri edes kotoa poistua. Nyt on jo oltu ravintolassa, kahvilassa, Ikeassa, bussissa, lentokoneessa, rannalla... täysillä siis menossa mukana. 

Ihanaa oli tietenkin mummin luona, kun siellä oli jatkuvasti neljä aikuista paikalla pitämään huolta näistä kahdesta lapsesta. Nyt sitten totutellaan taas kotona arkeen. Minulla on jälleen ollut uusia/vanhoja terveyshaasteita tässä parin viikon ajan ja ne ovat vähän vieneet mieltä matalaksi. Toivottavasti nyt kuitenkin suunta olisi parempaan. 

Huomenna sitten Nopsulla alkaa taas päivähoito! Puolipäiväisenä tosin. Jotenkin ihanaa tavallaan saada arkeen enemmän rytmiä ja Nopsulle tekemistä aamupäiviin. 

Miten siellä muut vauvojen (ja isomman lapsen) äidit - onko teidän esikoiset nyt syksyn alkaessa täysin kotona, osittaisessa hoidossa vai täydessä päivähoidossa? 

JA HEI!

Vauvakorttien voittaja on myös eilen arvottu!
Onnea voittajalle, joka oli jättänyt viestin anonyymina. Sinulle on lähetetty sähköpostia!

6 kommenttia:

  1. Meillä on kerran ollut kaukalo ruumassa ja se olikin sitten mennyt siellä rikki :( vakuutus korvasi mutta harmitti silti. Lensin pari kertaa sillä tavalla että Fiia kaukalossa omalla paikalla ja Fanni alle 2 vee sylissä. Nyt kun mietin niin apua jos Fiia olisi halunnut syliin koneessa! Onneksi nukkui tyytyväisenä ja vain tunnin lento. Mut oon kyllä ollut uhkarohkea :D

    Kiva kuulla että oli onnistunut reissu ja kaikki meni mukavasti. Me lennetään hu mummolaan pariksi viikoksi taas. Toivottavasti sun vointi olisi paranemaan päin ja ihania kesäpäiviä edessä. Kova ikävä teitä ja nähdään sit heti kun me tullaan kotiin. Meilläkin jatkuu sit työ+päiväkoti ja ollaan taas paljon iltoja ja vloppuja kolmistaan että meistä saa seuraa. Halauksia ja voikaa hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja välittömästi tuli hirveä ikävä teitä kans!! <3 Ihan parasta, että teistä saa sitten syksyn pimeinä iltoina ja viikonloppuina seuraa. Parasta reissua teille nyt kotiseudulle, nähdään heti kun tuutte takaisin <3

      Ja jep, oot ollut aika uhkarohkea :D Just kentällä ääneen muistelin sitä erästä Fannin tekemää.. öh.. vaivihkaista ostosvalintaa siellä Rovaniemen kentällä.. :D

      Poista
  2. Ihanaa kun olitte käymässä! Nopsun kanssa on kyllä tosi kiva touhuta ja huippua oli nähdä teitä muitakin :) Ps. Ei ollut liian kylmää vettä uimiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no jos tykkää uida jäävedessä :P Ja onneksi pian nähdään taas!

      Poista
  3. Anonyymi1/8/17

    Hei, tyhmä kysymys, mutta jos kaukalo on omalla paikallaan, niin saako sen sitten turvavöihin kiinni? Vauvoillehan kai laitetaan ne omat lisäturvavyöt jos on sylissä, mutta entäs tuon kaukalon kanssa? Kiitos vastauksesta :) -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei lainkaan tyhmä kysymys :) Joo, se kaukalo tulee lentokoneen istuimen turvavyöllä kiinni siihen penkkiin. Ja vauva sitten kaukalossa kaukalon vöillä kiinni :) Sylissä pidettävä tosiaan laitettava niihin lisävöihin, mikä oli kyllä aika hupaisa yritys tämmöisen kuukauden ikäisen pötkylän kanssa :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan