MAALINTUOKSUISENA HABITARESSA (+ALEKOODI)

16.9.2017




Kodin laittaminen ei näytä laantumisen merkkejä täällä suunnalla! Tänään käsittelyyn lähti yläkerrasta portaikon tolpat ja kaide. Ne kun olivat typerästi männyn sävyiset, vaikka muuten kotimme on jo täysin putsattu niin, että isojen pintojen väreinä ovat koivu ja valkoinen. Viime viikonloppuna J otti hiomakoneen tomeriin tassuihinsa ja hioi pinnat puhtaiksi. Tänään minä sudin ensimmäisen kerroksen valkoista maalia pintaan ja odotan innolla, että pääsen huomenna aamulla maalaamaan toisen kerroksen. 

Vielä maalia käsissäni kiskoin tänään vähän siistimpää vaatetta päälle, ripsaria räpsyttimiin ja suuntasin hyvän ystäväni kanssa Habitareen. En ollutkaan koskaan aiemmin käynyt tuolla sisustukseen keskittyvillä messuilla. Olin siellä ihan ei-bloggaaja-statuksella, mutta pitihän silti napsia muutamia kuvia.



Ostoksiakin tuli tehtyä. Tiedättekö nämä trendikkäät hamam-pyyhkeet? Olen jo pitkään ihaillut niitä, sillä ne ovat aivan upean tuntuisia ja näköisiä. Pyyhkeitä saattoi ihastella muunmuassa Suvin blogissa tuossa jokin aika sitten. 

Pyyhkeet ovat aika hinnakkaita, mutta messutarjouksella ostin niitä neljän käsipyyhkeen setin. Näillä saa ihanaa, uutta ja raikasta ilmettä vessaan tai kylppäriin. Niin, kunhan ensin teen vähän miniremppaa niihinkin ;) 

Toinen ostokseni toteutuu vasta muutaman viikon päästä - ostin nimittäin siivouksen! Me olemme jo pitkään miettineet tälle syksylle siivouspalvelun käyttämistä, sillä olen paljon yksin lasten kanssa. Minä kyllä ihan tykkään siivoamisesta, mutta juuri tällä hetkellä oma aika on niin vähäistä, että käytän sen mieluummin muuhun, kuin siivoamiseen. Vaikka sitten remppaamiseen ja sisustamiseen :)


Jos olemme tyytyväisiä, jatkamme varmaankin siivouspalvelua tämän loppuvuoden joka toinen viikko. Kerron kyllä sitten, miltä vaikutti ensimmäinen kokemus siitä, kun ammattilainen tulee siivoamaan oman kodin. 

Jos sinäkin muuten haluat testata Freskaa, saat tällä J21VW1 koodilla 25 euron alennuksen ensimmäisestä siivouksesta! 

Nyt unille, huomenna aamulla jatkuu maalaus, jee :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan