BLOGIHAASTE: SISUSTA MINIBUDJETILLA

25.11.2017



Sisustaminen ja kodin laittaminen pikkubudjetilla on ehdottomasti yksi suosikkiasioistani. Siispä intouduin valtavasti Suvin omassa blogissaan heittämässä haasteesta tehdä edullisia sisustusratkaisuja. Tässä siis omat viisi vinkkiäni kodin laittamiseen kukkaroa kurittamatta. 

1. SAUMAMAALI

Pinttyneet saumat kylppärissä tai vessassa? Apu löytyy joko saumanpuhdistusaineesta tai saumamaalista. Jos saumat eivät ole kovin kauaa olleet pinttyneen likaiset, saumanpuhdistusaine todennäköisesti does the trick. Mikäli saumat eivät tuollakaan aineella vielä puhdistu, tai kontrasti valkoiseen laattaan on edelleen liian suuri, suosittelen lämpimästi saumamaalia. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy miten tummuneista ja likaisista saumoista sai ihanan raikkaat valkoisella maalilla. Maalia myy muunmuassa Biltema. 



2. KAAKELIMAALI

Karmean väriset kaakelit? Harkitse vielä kerran moukarin esiin kaivamista ja suuntaa sen sijaan esimerkiksi K-rautaan. Kaakelimaalit eivät nykyisin tarvitse enää edes pohjustusta vaan niillä voi suoraan hyökätä maalattavan pinnan kimppuun. Meillä maalattiin keittiön kaakelit jo ennen muuttoa. Ne olivat alunperin vaaleanruskeat, joissa siellä täällä kuviolaattoja. Lisäksi kaakelimaalista uuden pinnan meillä sai tuulikaapin lattia. Kovasti tekisi mieli koettaa maalia myös kylppäriin, mutta en ole varma sen kestävyydestä märkätiloissa. 




3. KONMARI

Karsi kotoa kaikki ylimääräinen tavara, niin voit olla varma, että yllätyt. Kaappeihin ilmestyy yhtäkkiä lisää tilaa, hyllyt näyttävät selkeämmiltä ja lattioilla sekä pöydillä pyörivän tavaran määrä vähenee. Käytät myös vähemmän aikaa järjestelyyn. Oikein kannattava panostus kodin ulkonäköön ja fiilikseen.



4. VALAISTUS

Valitse yhden ison valon sijaan aina monta valonlähdettä oleskelutilaan. Sijoita valot mieluiten huoneen nurkkiin ja saat sillä aikaan tilan tuntua. Huoneesta tulee myös paljon tunnelmallisempi näin valaistuna. Meillä olohuoneessa on kattovalon lisäksi tämä kuvassa näkyvä suuri kirkasvalolamppu, joka tohottaa pienenä aurinkona näin kaamosaikaan lähes kaikki päivät. Lisäksi yhdessä nurkassa on ns. pallovaloja. Kaipaan kuitenkin vielä muutamaa valonlähdettä lisää, etenkin juuri näin pimeään vuodenaikaan. 




5. EDULLISET HANKINNAT

Blogimaailma saattaa olla pullollaan kalliista sisustusliikkeistä hankittuja asioita, mutta pikkuisen aikaa ja energiaa, niin yhtä kivoja löytöjä voi myös tehdä edullisesti. Varsinkin tällaisiin asioihin, jotka eivät ole käytössä ikuisesti, ei mielestäni kannata tuhlata kovin paljon rahaa. Nuo ylemmän kuvan kivat tuikkukipot ovat Jyskistä ja nämä alemman kuvan lelukorit Hong Kongista. Tuikkukipot olivat muutaman euron kappale ja nämä kolme lelukoria olivat alle 30e yhteensä. 

Tässä päällimmäiset minibudjetin sisustusvinkeistä! 
Heitän samalla haastetta eteenpäin - mitkä ovat omat vinkkisi pienen rahan kodinlaittoon?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan