Helppoja puurohetkiä vauvan kanssa + kilpailu

18.4.2018

* Kaupallinen yhteistyö: Semper


Puuro. Tuo heti hedelmäsoseiden jälkeen usein ensimmäinen kosketus kiinteisiin ruokiin. Aamupalan vakkarikaveri ja hyvien yöunien moottori. Puuroa syödään meidän perheessä joka aamu. Vähintään sitä syö Luka, mutta esimerkiksi viikonloppuisin keitän puurot ihan jokaiselle. Meillä vauvojen kanssa puuroihin totuttelu on aina tehty valmiiden puurojauheiden kautta ja olikin hauska päästä nyt mukaan Semperin testiryhmään maistelemaan puurouutuuksia. 

Nämä puurot ovat saaneet ympärilleen oikein nätit paketit, mikä on plussaa, sillä meillä usein puuropaketti on keittiössä esillä. Mukavan ulkomuodon lisäksi paketti on myös ihanan helppo avata ja sulkea uudelleen. Puuron saa helposti otettua isosta avoimesta pussista lusikalla ja sulkeminen oikeasti sulkee paketin nätisti. 

Paketin kyljessä on helpot ohjeet puuron sekoittamiseen, vaikka eipä siihen nyt välttämättä korkeakoulututkintoa tarvita, kun puurojauhe sekoitetaan lämpimään keitettyyn veteen. Jauhe sekoittui helposti ja puurosta tuli koostumukseltaan mukavan pehmeää. 


Mistä on herkullinen puuro tehty? 


No ja puurohan maistui. Luka olisi syönyt vaikka kuinka paljon, mutta jouduimme vähän rajoittamaan, sillä lievästi maitoallerginen poika ei vielä voi isoja määriä maitoa sisältäviä ruokia syödä. Maistoin puuroa itsekin ja olihan se ihanan kermaista, pehmeää ja aika makeaa. Sokeria puuroon ei kuitenkaan ole lisätty, mistä iso plussa. 

Puurojauheeseen on lisätty myös rautaa, kalsiumia, jodia ja D-vitamiinia. Se sisältää runsaasti terveellistä tyydyttymätöntä rasvaa ja lisäksi vielä maitohappobakteereja. Aika mukava paketti siis kasvavalle pikkuihmiselle. 



Miksi valmispuuro, kun puuron keittää hetkessä kattilassakin? 


On varmasti äitejä, jotka eivät koske pitkällä tikullakaan valmisruokiin ja se sallittakoon, jokainen tyylillään. Itse käytän sekaisin valmistuotteita ja kotona tehtyjä. Mielestäni valmispuuroissa on muutama kiistaton etu. 

  1. Ihan aluksi vauvan syömät puuromäärät eivät ole kovin suuria. Kaurapuuroa on hankala keittää kattilassa tai tehdä mikrossa hyvin pientä määrää. Näistä puuroista tekee helposti vaikka ihan miniannoksen. 
  2. Joskus äidin arvio nälän suuruudesta meneekin ihan pieleen ja pikkuannoksen jälkeen linnunpoikasen suu on vielä auki odottamassa lisää herkkuja. Valmispuurosta tekee sekunnissa lisää puuroa, eikä tarvitse odotella uuden annoksen kiehumista. 
  3. Jos Lukalta kysyisi, hänen mielestään parasta varmasti on pehmeä ja tasainen koostumus. Vauvat ovat usein aika kranttuja pieniäkin paakkuja kohtaan, joten tämmöinen silkkinen puuro on enemmän kuin täydellistä heidän mielestään. 
  4. Ei voi olla helpompaa ruokaa vauvalle, kuin vitaminoitu ja hedelmämehulla täydennetty puuro. Samassa annoksessa hiilihydraatit, proteiinit, vitamiinit ja kivennäisaineet. 



Meidän testaamat Semperin valmispuurot on kuuden kuukauden ikäiselle ja kahdeksan kuukauden ikäiselle. Testissä oli maustamaton, eli pelkkä kaurapuuro sekä nämä päärynällä ja banaanilla sekä omenalla ja päärynällä maustetut puurot. Koostumuksessa en huomannut eroja 6kk ja 8kk puurojen välillä, kuituja ja suolaa sen sijaan isompien puuro sisältää hieman enemmän. Suolan määrä toki hyvin pieni jokatapauksessa, alle 0,5g/100g. Puuroihin ei ole lisätty lainkaan suolaa, vaan suola tulee luontaisesti natriumista, jota puurossa on mukana lapselle sopiva annos. 

Vaikka tykkäisitkin kotona tehdä itse vauvalle puuron, kannatta näitä napata ainakin reissuun mukaan! Pieneen pussiin tai purkkiin voi mitata valmiiksi sopivan annoskoon jauhetta ja siihen vain lämmin vesi sekaan. Vauvalle nopeasti ruoka valmiina. Ja testattiinpa meillä puuroa muuten kylmänäkin - maistuu varmasti välipalaksi kuumana kesäpäivänä. 

Eikä tässä vielä kaikki, arvaatteko maistuiko puuro myös meidän neljävuotiaalle? Maistui. Reissuun kannattaa siis napata useampi pussi puurojauhetta, ettei iske annoskateus :) 

Syökö teidän pikkuiset puuroa? Onko teillä käytössä näitä valmiita puurojauheita? 


Ja hei, tässä vielä linkki hauskaan kilpailuun, jossa voi voittaa lahjakortin kylpylään. Kelpaisi nimittäin minulle ainakin ;) 

Osallistu kilpailuun ja voita 150 € arvoinen hemmottelupalkinto!

Kerro mikä Semper tuotteista on sinusta mieluisin ja voita 150 € arvoinen lahjakortti Holiday Club-kylpylään. Osallistu kilpailuun alla olevasta linkistä 4.5.2018 mennessä. Ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti.



Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta.




4 kommenttia:

  1. Anonyymi28/4/18

    Meillä syö puuroa koko perhe aamuisin, nämä pääsisivät heti äidinkin kokeiluun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuro onkin tosi helppo, terveellinen ja täyttävä aamupala, joka tosiaan sopii ihan koko perheelle :)

      Poista
  2. Meidän kohta vuoden ikäinen poitsumme syö puuron ainakin illalla, välillä myös aamulla. Erilaisia puuroja on kokeiltu, niin vauvapuuroja kuin normi hiutaleitakin. Nämä Semperin puurot maistuvat, niinkuin smoothiepusseissakin olevat näppärät retkieväät! :)

    Ja mukana arvonnassa! :)
    krista.nissila@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä ja toimivalta! Muistathan osallistua arvontaan tuon linkin kautta :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan