Dieettitytön tunnustukset - ja vinkit tasapainoiseen syömiseen

25.5.2018


Pudotin tämän vuoden ensimmäisen neljän kuukauden aikana raskaudesta jumittamaan jääneet kilot, joita oli sellaiset 9-10. Se meni yllättävän helposti - oikeastaan tarvittiin vain hyvä motivaatio ja asiat järjestyivät suhteellisen helposti. Ruokavalio oli sopiva, koskaan ei ollut nälkä ja vaihtelua oli mukavasti. Liikunta on minulle aina ollut tärkeä osa elämää, joten se ei ollut ongelma. Lisäksi päivittäinen liikunnan määrä on varsin runsas kotona lasten kanssa ollessa. 

Enpä siis osannut aavistaa, että törmäänkin ongelmiin nyt. Kun dieetti ja painonpudotus on ohi. 

Dieetin päättymisen jälkeen nämä kolme-neljä viikkoa on mennyt ihan hunningolla. "Nyt kun enää ei tarvitse noudattaa sääntöjä, voin syödä vähän tätä. Ja tuota. Ja paljon vielä suklaata ja kinuskikastiketta päälle." Tiedän järjellä, ettei tällainen päivittäinen herkuttelu ole mitenkään järkevää ja tällä tyylillä pidemmän päälle saan kaikki kilot vielä takaisin. Puhumattakaan muista terveyshaitoista.

Huomaan, että kamppailen nyt niiden vanhojen ajatusmallien kanssa, joiden kanssa meillä oli vähintäänkin kinaa joskus vuosia sitten, kun minulla oli vähän ongelmallinen suhde ruokaan. Olin silloin hyvin joko-tai. Joko söin tosi terveellisesti tai hotkin herkkuja kaksin käsin. Se tässä nyt on tietenkin hyvä, että tiedostan ja huomaan nuo ajatusmallit. Ymmärrän, että ehdottomuus ei millään tavalla ole ratkaisu ja saa vaan henkisen olon huonoksi.



Huvittavaa ja yllättävää on ollut huomata, että se dieetin mukaan syöminen olikin itseasiassa sen helppo osuus! Vaikeampaa on nyt, kun saa syödä mitä vaan, mutta pitäisi itse kyetä tekemään järkevät valinnat. Ja vielä niin, että viikkoon mahtuu muutamia herkkuja ilman mitään huonoa omatuntoa tai harmitteluja. Tiedän pystyväni siihen. Täytyy vain olla tietyllä tapaa lempeä itselleen ja tietyllä tapaa jämäkkä. 

Tässä keräämäni kuusi vinkkiä tasapainoiseen syömiseen: 


1. Syö hyvää ruokaa

Ruuan kuuluu maistua hyvältä. Tee esimerkiksi aamupuuro veden sijaan maitoon. Jos haluat, laita marjojen lisäksi sinne lusikallinen hilloa tai maapähkinävoita. Jos olet saanut syödä hyvältä maistuvan ja monipuolisen ruuan, todennäköisemmin jaksat tyytyväisenä seuraavaan ateriaan asti ilman mielitekoja. 

2. Herkuttele hyvällä omallatunnolla

Jos päätät, että tämä kurja päivä ansaitsee nyt ison palan porkkanakakkua, seiso päätöksesi takana. Tai jos ravintolassa tilaat pepperonipizzan, ole pizzasi mittainen nainen. Syö hyvällä fiiliksellä ja totea, että kiitos, tekipä hyvää! 

3. Syö herkkuja seurassa tai ainakin keskity niihin 

Hyvässä seurassa syöty herkku maistuu vielä paremmalle eikä seurassa (ehkä) kehtaa santsata kymmenettä kertaa. Usein tietoiseen syömiseen liittyen kielletään ehdottomasti syödessä tietokoneella olo tai telkkarin katselu. Itse en ole noin ehdoton, söinhän tätä kirjoittaessanikin brownien. Mutta on ihan jees välillä katsoa sitä mitä syö ja nauttia siitä. Muuten tätäkin tekstiä kirjoittaessa ehtisi huomaamattaan vetää vaikkapa kokonaisen fazerinsinisen. Tai ehkä puolikkaan.. riippuu kirjoitusnopeuden ja suklaansyöntinopeuden suhteesta :)

4. Syö säännöllisesti ja ravinteikasta ruokaa 

Tiedä itsellesi sopiva ruokarytmi ja noudata sitä. Minulle on paras viisi ateriaa päivässä. Aamupala kahdeksalta, lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, iltaruoka puoli viisi ja iltapala kahdeksan ja yhdeksän välillä. Huolehdi lisäksi, että ruokasi on tarpeeksi ravinteikasta. Pelkkä puuro ei pidä nälkää eikä salaatti ilman protskuja. Huolehdi myös vitamiineista ja hyvälaatuisesta rasvasta. 

5. Muista jälkkärit 

Jos olet herkkuhiiri, kuten minä, voi olla ihan hyvä idea ruuan jälkeen ottaa jälkiruoka. Se voi olla  vähän suklaata, pari lakua tai kuppi hyvää kahvia. Näin ateria saa mukavan makean päätöksen ja mieli pienen piristyksen. 

6. Pidä kotona terveellisempää makeaa 

Aika monella on se tilanne, että kotona ei kertakaikkiaan voi pitää mitään herkkuja, kun ne tulee heti syötyä. Olen aika pitkälle samanlainen itsekin. Jos nyt en heti syö, niin viikon sisään varmasti. Ostan itse usein kaappiin tummaa suklaata, maapähkinävoita, hilloa ja pähkinöitä. Söin muutama päivä sitten illalla ison lautasellisen hedelmiä ja noita kaikkia edellä mainittuja. Samalla, kun sain herkutteluhetken, annoin kropalleni kuitenkin ravinteita enkä pelkkää sokeria, rasvaa ja valkoista jauhoa. 


Oletko sinä joskus kamppaillut ruuan ja syömisen kanssa? Mikä sinulle auttaa pitämään yllä mutkatonta ja rentoa suhdetta ruokaan? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan