Hoitolaukkurakkaus ja suosikit miniretkille

3.6.2018

* Yhteistyössä Babyshop.com

Kotona lasten kanssa oleminen on etuoikeus. Etuoikeus, joka voi saada myös seinät kaatumaan päälle, kun arki pyörii samojen lelujen, vaipanvaihtojen ja kitinöiden ympärillä. Minulle on ollut molempien lasten kohdalla itsestäänselvää, että kotiin ei linnoituta koko päiväksi muutoin, kuin kipeänä ollessa. Lyhytkin retki lähistölle piristää kovasti. Pääsee vähän ihmisten ilmoille, lapset tykkäävät uusista maisemista ja pienimmälle tulee tietenkin bussissa helposti uni. 

Me ollaan tämän kevään aikana tehty useampia pieniä retkiä ja ajattelin jakaa teille pari kivaa vinkkiä lähiseudun suosikkipaikkoihin. Edellytys reissun hyvälle onnistumiselle on valmistelu ja kevyt välineurheilu. Olen jo aiemminkin puhunut siitä, että jos johonkin vauvavuoden aikana kannattaa panostaa, niin rattaat. Jos ne ovat samalla tavalla päivittäin tuntitolkulla käytössä, voi hyvin maksaa useammat sataset. Toinen vähintään yhtä olennainen on hoitolaukku. 


Äitielämän kulmakivi - toimiva hoitolaukku


Oli kulkuväline mikä tahansa, en tiedä, voiko kukaan vauvan äiti pärjätä ilman hoitolaukkua? Tuo maagisesti kaiken tarpeellisen sisäänsä syövä kapistus, joka silti pitää jokaisen vaipan ja lusikan hyvin organisoituna. Eikä hoitolaukku pelkästään vauvojen äitien etuoikeus ole. Meillä oli hoitolaukku Nooalle käytössä ihan siihen asti, kun Luka syntyi. Ei tietenkään päivittäin, mutta kun teimme retkiä tai lähdimme pidemmälle matkalle, sai hoitolaukkuun kätevästi varavaatetta, eväitä, nenäliinoja ja pientä tekemistä. Etenkin lentokoneessa hoitolaukku on kätevä, kun sieltä löytää tarvitsemansa nopeasti, eikä tarvitse ahtaissa tiloissa kääntää koko laukkua ympäri. 

Sain viime viikolla paketin, joka sisälsi upouuden hoitolaukun. Ja nyt seuraa vaikea osuus; miten kertoa ihastuksestani hillitysti, kun olen vaan niin fiiliksissä tästä uudesta Babymelin laukusta! Siis katsokaa nyt ensin minkä näköinen se on. Tätä kehtaa helposti kantaa olalla ja muutama kaveri on jo kommentoinut, että tuotahan voisi hyvin käyttää ihan muutenkin laukkuna. Taskuja on runsaasti, kuten kuuluukin. Päällipuolella löytyy jopa kosteuspyyhkeille oma tasku, josta ne saa kätevästi käyttöön ilman edes paketin avaamista! 



Omille tavaroille, kuten lompakolle, puhelimelle ja avaimille löytyy tilava vetoketjutasku. Laukun sisällä on runsaasti tilaa, paljon enemmän, kuin vanhassa laukussani. Siellä on myös pullolle tasku, jossa pullon sisältö pysyy kylmänä tai lämpimänä jopa neljä tuntia. Mukana tulee hoitoalusta, joka on konepestävä. Itse laukun voi pyyhkiä puhtaaksi. 

Kantomahdollisuuksia on kaksi ja olkahihnasta saa kätevästi tarrakiinnityksellä laukun rattaiden työntoaisaan kiinni. Tässä muuten kannattaa varmistaa, etteivät rattaat kippaa, jos laittaa hyvin painavan hoitolaukun roikkumaan. Riippuu vähän mallista, mutta ainakin meillä jos aisasta roikkuu jo seisomalauta, niin täyttä hoitolaukkua ei siihen enää uskalla nostaa. Silloin se kulkee rattaiden alakorissa.

Samassa paketissa saapui myös uusi "stroller organizer" eli tuo pussukka työntöaisaan. Kätevyyshankinta tämäkin. Minulla on tässä aina kaikki omat tavarat ja yleensä myös vesipullo. Tämä Tinkafun organizer on sen verran tilava, että sinne menee hyvin myös nenäliinoja, koko jengin aurinkolasit ja pieni purkki aurinkorasvaa. Vetoketju pitää kamat kyydissä ja kenties lompakon vähän paremmin piilossa. 



Suosikini (puoli)päiväretkiin pääkaupunkiseudulle


Ja tässä vielä ne menovinkkini, kun tarkoituksena on viihtyä muutama tunti lapsen tai lasten kanssa. Meillä menossa mukana siis nämä neljävee ja alleyksvee, mutta kohteet sopivat hyvin isommille myös. Nämä kaikki ovat sisäkohteita, joten tästä ideoita kenties tuleviin sadepäiviin ja syksymmällekin. 


1. Pointin ja Kallion kirjastot


Pääkaupunkiseudulla on paljon kivoja kirjastoja, joissa on otettu lapset hyvin huomioon. Kovat pisteet nappaa Kartanonkoskella sijaitseva Pointin kirjasto. Etenkin taaperoystävällisyydessä. Sinne on juuri rakennettu erillinen taaperoaitaus, jonne konttaajan voi hyvin mielin laittaa viihtymään. Mikrossa voi lämmittää ruokaa ja henkilökunta tuli kerran kertomaan, että meidän kirjastossa lapsia ei tarvitse hyssytellä, lasten äänet ovat meille tervetulleita. 

Toinen lapsiystävällinen kirjasto on Kallion kirjasto. Tuo kaunis rakennus on näkemisen arvoinen jo sellaisenaankin. Lapsille on ihania pieniä "koppeja", jonne voi mennä kirjojen ja pehmolelujen kanssa viettämään aikaa. Tämä kirjasto ehkä enemmän leikki-ikäisille ja koululaisille, kuin ihan taaperoille. 


2. Itiksen Leikkiasema


Itäkeskuksen Itis-kauppakeskuksessa on toisessa kerroksessa oikein kiva leikkipaikka, jonne voi mennä itse lasten kanssa tai tiettyinä aikoina viedä myös lapsen sinne lapsiparkkiin. Tykkään, että leikkipaikassa on erikseen ihan pienten puoli ja sitten vähän isompien alue. Ja että pienten puolelta näkee isompien alueelle. Näin leikit onnistuu hyvin myös kahden eri ikäisen lapsen kanssa. Pisteet maksuttomuudesta!


3. Ratikkamuseo


Lisää maksutonta hupia tarjoaa Ratikkamuseo Töölössä. Nähtävillä on vanhoja ratikoita monilta eri vuosikymmeniltä ja osan kyytiin pääsee kiipeämäänkin. Neljävuotiaan aivan suosikkipaikka. Jos sattuu itsekin pitämään ratikoista ja etenkin niiden historiasta (kuten minä), on tämä paikka ehdoton käyntikohde Helsingissä. Bussilla pääsee mukavasti lähelle Mannerheimintietä pitkin. Ja niin, ratikalla tietysti myös. 


4. Ilmailumuseo


Lentokentän lähellä sijaitsee Ilmailumuseo, jossa on nähtävänä vanhoja lentokoneita. Nyt on pakko kertoa, että etukäteen asiaan perehtymättömänä hämmästyin ensimmäistä hallia tosi paljon, koska siellä oli vain sotakoneita, pommeja ja muuta sotaan liittyvää. Kiitin onneamme, ettei Nopsu vielä tajunnut kysellä sen enempää. Hänelle riitti pahasti pommitetun koneen rungon selitykseksi se, että kyseessä on tosi vanha kone, joka on mennyt jo pahasti rikki, eikä sillä voi enää lentää. En kokenut vielä tarpeelliseksi puhua hänelle sodasta, varsinkin kun kysymykset eivät olisi koskaan loppuneet. 

Toinen halli onneksi tarjosi siviili-ilmailun historiaa ja parasta oli, kun yhteen vanhaan isoon lentokoneeseen pääsi myös sisälle. Tässä museossa riittää tutkittavaa aikuisellekin ja etenkin jos sotahistoria kiinnostaa, niin siihen saa varmasti myös nähtävää. Meillä kysellään usein, että koska mennään uudelleen. Pääsymaksu Ilmailumuseoon on 10 euroa aikuiselta ja alle seitsemän vuotiaat menevät ilmaiseksi 


Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä. Ja todellakin sydämellinen suosittelu tähän Babyshop.comista saatavaan hoitolaukkuun. Ihan täydet kymmenen pistettä. Olen varma, että tämä tulee olemaan meillä vielä seuraavat viisi vuotta ainakin käytössä. Ehkä senkin jälkeen itsellä vaikkapa treenikassina. 


Mukavia isompia ja pienempiä kesäretkiä kaikille! 💙




2 kommenttia:

  1. Ompa kaunis laukku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Kiitos kommentista, siis :) Tykkään itsekin tosi paljon ja piristää kummasti tätä äitiarkea :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan