Tuo mulle lämpöö, vie mut aurinkoon... tai ainakin hot joogaan! (SIS. ALEKOODI)

3.7.2018

* YHTEISTYÖSSÄ YOGA NORDIC

Oli vuosi 2007. Seurustelin silloin pojan kanssa, jolla oli aivan loistava kaveriporukka, joka keksi milloin mitäkin hauskaa. Heillä oli perinteenä "Kulttuurikeskiviikko", jolloin tehtiin jotain (mielen tai kehon kulttuuriin) liittyvää uutta. Käytiin Kiasmassa tai sushikurssilla. Eräänä kertana joku oli saanut päähänsä lähteä testaamaan juuri Suomeen rantautunutta hot joogaa. Täynnä itseluottamusta tämä lähes kymmenhenkinen kaveriporukka marssi joogasaliin ja minä tietysti tanssijana etunenässä, valmiina olemaan parhaimmillani. 

No en ollut. 

Jokainen meistä poistui vuorollaan jonkun tekosyyn takia hetkeksi ulos ottamaan happea ja voin sanoa, että oma peilikuva tunnin jälkeen ei ehkä ollut se, jonka olisin tuoreelle poikakaverille halunnut esitellä. 

No, seurustelu päättyi aikanaan, mutta rakkaus joogaan oli syttynyt. 




Miksi ihmeessä joogaisin kuumassa salissa? 


Jooga on upea laji, jonka laajasta kirjosta löytyy takuulla jokaiselle jotakin. Mitä hektisempi elämä, sitä tärkeämpää muistaa välillä keskittyä hengitykseen ja vain olemaan. Joogassa yhdistyy tämä ihanasti hyvää tekevään liikkeeseen. Lempeät tunnit avaavat lihasjumeja ja vaativammilla tunneilla kehittyy lihaskunto sekä tasapaino.

Hot Jooga on Yoga Nordicin kehittämä konsepti, jonka toi Suomeen ihastuttava Harriet Linnankivi vuonna 2004. Tuntitarjonnan kulmakivi Yoga Nordicilla on läpi vuosien ollut Hot Jooga 90min -tunti, joka on voimakas Hatha-tunti 38 asteen lämmössä. Lämmöllä on vauhdittava vaikutus verenkiertoon ja lihasten joustavuuteen. Syke nousee, keho pysyy lämpimänä ja hiki virtaa. Sanotaanpa lajista olevan myös painonpudotuksen tueksi. En tiedä, itse ainakin huomaan ihon kirkastuvan runsaan hikoilun myötä. 

Tunteja on tarjolla moneen lähtöön ja kannattaakin vaikka soittaa ja kysyä jos ei ole varma, mikä tunti itselle sopisi. Jos ihan perinteinen hot jooga ei innosta, niin ehkä haluaisit kokeilla Hot Pilatesta? Tai miksipä et testaisi Air Joogaa! Kävin itse talvella kokeilemassa tätä ja oli yllättävän mukavaa ja hauskaa roikkua erilaisissa asennoissa liinan varassa. Ainut vaan, että en koskaan kestä kauaa olla pää alaspäin ja tässä lajissa se on vähän niinkuin vaatimus. Tarvitsisi siis treeniä asian suhteen, että pää tottuisi, eikä protestoisi päänsäryllä. 



5 vinkkiä ensikertalaiselle hot joogaan


1. Ota mukaan reilusti vettä. Tavallinen salilla käyttämäsi juomapullo ei välttämättä riitä 1,5h tuntiin. Itse otan mukaan rankemmalle tunnille ehkä litran vettä.

2. Jos olet laiminlyönyt veden juonnin päivän aikana ja menet illalla tunnille, ei keho treenin aikana pysty imeyttämään itseensä nestettä määräänsä enempää. Joten huolehdi päivän aikana hyvästä syömisestä ja juomisesta.

3. Ota mukaan kolme pyyhettä. Yksi suihkussakäymistä varten. Yksi ohut pyyhe joogamaton päälle ja yksi pienempi hikipyyhkeeksi. Jos hikoilussa menee päälle megavaihe, on todella ärysttävää liukastella joogamaton päällä, joten pyyhe auttaa tassuja pysymään paikallaan.

4. Jos suinkin mahdollista, älä poistu kesken tunnin salista. Tee siis niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen. Keholle on pieni shokki siirtyä kertaheitolla +38 asteesta huoneenlämpöön, kun kaikki vaatteet ovat hiestä märkiä. Jos alkaa yhtään hiipiä huono olo tai heikotus, kokeilen ensin istua alas ja juoda vähän vettä. Tai käy pitkälleen matolle.

5. Kerro, että olet tunnilla ensimmäistä kertaa. Näin ohjaaja tietää, että saatat välillä ottaa iisisti ja saattaa kehoittaakin sinua tekemään jotkut asanat kevyemmin.


Nyt edullisesti kokeilemaan uutta lajia!


Saan suuren ilon tarjota teille neljä erilaista superhyvää tutustumisetua Yoga Nordicille. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä hot joogaan! 


🔥 Tutustumisviikko (rajattomasti tunteja viikon ajan) 15e (norm. 35e)
🔥 Tutustumisviikko + 10 kerran kortti 85e (norm. 175e)
🔥 Tutustumiskuukausi 50e (norm. 130e)
🔥 10 kerran kortti 100e (norm. 140e)


Pääset hankkimaan nämä ihanuudet itsellesi 


Ihania joogahetkiä juuri sinulle, toivon kovasti, että löydät joogan ilon! Ja hei näistä tarjouksista voi vinkata myös kaverille, Yoga Nordicin studiot löydät Helsingistä, Vantaalta, Espoosta ja Turusta


ps. kuvissa rakas ystäväni ja juuri valmistunut joogaopettaja Elina Johnson, joka on saanut hot joogasta apua astmaoireisiinsa 💛

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan