My Day -maanantai

6.11.2018



Toisaalta sitä haluaisi aina tehdä jonkun informatiivisen ja tyylikkään postauksen, mutta jos itse mietin, luen tosi mielelläni arkisia "tällainen oli päiväni" -postauksia. Niitä sellaisia, joita ennen nähtiin paljon enemmän. Siispä tässä instagramin puolellakin toivottu My Day -postaus meidän maanantaista. 


Tänään oli Nopsulla tarhapäivä, joten aamulla hän kiirehti isukin kanssa lähtemään jo ennen kahdeksaa ovesta ulos. Minä ja Luka jäätiin pitämään rauhallisempi aamu. Luka oli jo syönyt aamupalan, kun minä tulin alakertaan, joten annoin hänelle leipää mutustettavaksi samalla kun suht pikaisesti jälleen söin oman aamiaiseni. Sen jälkeen siivosin keittiön ja lähdettiin avoimeen päiväkotiin. Tuo lähellä oleva avoin on pelastanut niin monta päivää, kun pääsee sinne viettämään aikaa muiden äitien kanssa ja lapsikin tottuu olemaan lapsiryhmässä. Hyvää harjoitusta päiväkotia varten. Lukalla edelleen menee tosi paljon ihan kaikki suuhun ja tutista luopuminen on viikon vitsi!



Kotiin tultiin sopivasti päikkäreille. Miten i-ha-naa nyt kun Nooa on hoidossa, niin saan päiväuniajan oikeasti itselleni. Tänään otin esiin pitkästä aikaa tenttikirjan ja vitsit oli ihana opiskella hengityselimistöä ja keuhkoja kaiken viimeaikaisen muun stressin ohella. Luka nukkui hieman vajaat kaksi tuntia. Sen jälkeen vuorossa oli välipala ja suuntasimme hakemaan Nooan hoidosta. Heillä olikin ollut erikoispäivä, koska olivat tehneet retken Sea Lifeen. 


Päiväkodilta suuntasimme Jumboon, josta käytiin ostamassa vähän askartelutarvikkeita. Minuun iski inspiraatio tehdä korvikset itse. Jep, ihan kun tässä ei mitään muuta olisi, hahahaha. Tiesittekö, että olin pienenä ihan mielettömän taitava askartelemaan. Värjäsin itse silkkiä ja tein siitä koruja. Korviksia löytyi varmasti satoja itsetehtyjä. Nooalle haettiin pahvia ja lankaa, jotta voisin tehdä hänelle kanavaneulatöitä. Neulat on ostettu jo elokuussa, mutta... en ole saanut aikaan... 


Kotiin tultiin bussilla ja sen jälkeen olikin iltaruuan aika. Mentiin hyvin helpolla valmisruokalinjalla, pinaatti- ja porkkanalettuja sekä kalapullia. Ruuan jälkeen laitettiin Netflixistä Nooalle luvattua Madagaskaria. Illalla kun isimies tuli kotiin, lähdin käväisemään pyörällä nopeasti Eurokankaassa ostamassa niitä korutarvikkeita lisää. Kotiin tultua ovella oli ihan mieletön ylläri - mutakakku! Tiesin heti, ketä siitä oli kiittäminen. Maailman paras naapuri tietää, että nyt on meikämammalla vähän ressiä päällä. Tuhannet kiitokset tätäkin kautta. 



Illalla sitten pojat unille kahdeksan aikaan ja mama istumaan tietokoneelle. Jatkuvasti on jotain rästissä olevaa ja hoidettavaa asiaa. Tai vähintään sitten opiskelua. Sitten vielä tämän postauksen teko ja tadaa, kello vähän vajaa kymmenen ja nyt suunnaksi sohva ja neulepuikot!

Tällainen oli meidän maanantai! 
Toivottavasti viihdyitte mukana 💛



4 kommenttia:

  1. Ihana postaus😊😊 näitä lisää, piristää tämän kotiäidin arkea huomata että muidenkin päivät kulkee aika samaa tahtia😉😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! 😊💖

      Poista
  2. Ja unohtu toivottaa tsemppiä työn hakuun🙊 tästä varmaan saadaan jossain vaiheessa lisää tietoa🙈🙉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Toivottvasti saisin pian kertoa hyviä uutisia aiheen tiimoilta! 🤞

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan