Hei sinä ihana 2019!

3.1.2019


Vuoden vaihtumisessa on Sitä Jotakin. Mahdollisuus päästää irti menneen vuoden pettymyksistä, suruista ja murheista. Mahdollisuus hengittää syvään ja lähteä uudella energialla uuteen vuoteen. Jospa tänä vuonna saan sen unelmieni työpaikan. Jospa tänä vuonna kohtaan rakkauden. Jospa tänä vuonna löydämme täydellisen kodin. Olipa unelmasi mikä tahansa, uusi vuosi tuntuu tuovan siihen ihan uudenlaista potkua. 


Vuoden 2019 teemat


Kun ajelimme Joensuusta jouluna kotiin, näpyttelin puhelimen listaan asioita, jotka tällä hetkellä innostavat tai joihin haluan tarttua. Huomasin niissä olevan tiettyjä teemoja, jotka varmasti tulevat näkymään täällä blogissakin. Löytyykö sinun inspiraatiolistalta samoja aiheita? 

1. Kemikaalien vähennys

Jo viime vuonna aloin entistä enemmän kiinnittämään huomiota siihen kemikaalikuormaan, mikä helposti jokaisen kannettavaksi hiipii. Kodin pesuaineet, pyykinpesuaineet, meikit... 

Ihailen ihmisiä, jotka isolla kädellä vähentävät kemikaalit elämästään, itse kuitenkin tanssahtelen jossain tien puolivälissä, jossa on ok myös napata se marketin halvin puuteri ostoskoriin tai käyttää suosikkihoitoainettaan tukkaan. Kuitenkin olen varannut nyt tammikuulle ajan kampaajalle kasvivärjäykseen. Vuosi tätä piti haudutella, mutta nyt olen varma, että haluan siirtyä kokonaan kasvivärjäykseen. Ekologisuus ja kemikaalittomuus toki joo, mutta haluan myös nähdä, mitä kasviväri saisi aikaan kuivalle ja kihartuvalle tukalleni - josko saisin sen kasvamaan pidemmäksi. 

Luonnonkosmetiikkaa aion edelleen suosia kauneudenhoidossa, jospa senkin suhdetta saisi nostettua tuosta nykyisestä noin 50/50 -suhteesta. Olen myös taas aloittanut oil pullingin, joka vahvistaa ikeniä ja tekee hampaista valkoisemmat. 


2. Terveellinen ravinto


Terveellinen ravinto lienee käsitteenä ja tavoiteena itsestäänselvyys, mutta haluan keskittyä tänä vuonna nimenomaan ravinteikkuuteen. Onko se sana? Viime vuotta leimasi vähän se, että alkuvuodesta pudotin raskauskiloja ja söin dieettiä, joka oli kyllä terveellinen, mutta sisälsi paljon maitotuotteita sekä makeutusaineita. Sitten loppuvuosi menikin toinen käsi suklaarasiassa ja toinen jäätelökulhossa. En edes uskalla käydä vaa'alla juuri nyt... 

Tänä vuonna jos pystyisin jättämään sokeria vähemmälle ja nauttimaan enemmän Hyvästä Ruuasta. Satunnaisia mutakakkuja ja pätkispusseja unohtamatta, toki. Vehnää en ole syönyt yli puoleen vuoteen. Testasin puolivahingossa jouluna sitä syömällä karjalanpiirakan, vehnäjauhoon tehtyä kastiketta sekä vehnää sisältävää mysliä. Kaikki samana päivänä. Ja pojat minulla oli maha kipeä koko yön ja kädet ihottumassa. 




3. Liikunta


Loppuvuonna liikuntakin jäi vähemmälle, sillä koetapa itse lähteä liikkumaan kädet suklaarasiassa ja jätskissä! Stressi teki myös sen, että sain helposti sydämen rytmihäiriöitä liikunnan jälkeen. Uskon sen johtuneen siitä, että kroppani ei erottanut sykkeennousua liikunnasta johtuvaksi, vaan aisti sen stressipiikiksi ja jo muutenkin tiukilla ollut kroppa reagoi. Nyt olen palannut salitreenin pariin ja pojat se tuntuu hyvältä! 

Minulle on myös tullut tosi iso kaipuu tanssin ja etenkin baletin pariin. En usko, että tänä vuonna minulla on mahdollisuuksia mennä ihan oikeille balsutunneille, mutta jospa kaivaisi kaapista tossut ja tubesta jonkun kivan videon, jonka mukaan voisi vähän oikoa kroppaansa. 

Toinen laji, joka kiinnostaa sitten yläasteajan (!) on.. hiihto! Olen aina lapsena vihannut hiihtoa, johtuen ylitiukasta miesopettajasta ala-asteella, joka hiihdätti meillä lapsilla aivan liian pitkiä ja vaarallisia lenkkejä. Nyt ilmeisesti noin 30 vuotta on tehnyt tehtävänsä ja voisin uudelleen kokeilla hypätä suksien päälle. 


4. Mieli 


Positiivisempi ja luottavaisempi asenne elämään. Siinä se tiivistetysti. Olen vähän sellainen, että tuppaan murehtimaan liikaa enkä juuri osaa luottaa siihen, että asiat järjestyvät kyllä. Miten sitä onkin niin vaikea muuttaa omaa ajatteluaan! Onneksi rakas mieheni on tässä mielessä aivan täysi vastakohtani, joten oppimisen malli ainakin on lähellä. 

Miehestä puheenollen, toivon tähän vuoteen myös enemmän läheisyyttä ja pusuja. Vauva-aika on painettu enemmän tai vähemmän pelkkänä lastenhoitoyksikkönä taistellen milloin minkäkin haasteen kanssa. Yhteistä aikaa ei ole ollut juuri lainkaan ja iltaisin molemmat vaan on ihan naatteja. Jospa nyt uuden vuoden myötä ja lasten kasvamisen myötä elämään mahtuisi enemmän sylittelyjä ja silittelyjä -  perheen aikuisillekin. 

Somen käytön rajaaminen olisi myös ihan terveellistä. Tietyllä tapaa ymmärrän, että näin kotiäitinä some on päivän mittaan sellainen pieni pako lapsikaaoksesta, kun voi kurkkia muiden kuulumisia ja vaihtaa kommentteja. Vietin kesällä somevapaata viikkoa ja sen oppeja voisi ottaa enemmän taas käyttöön. 



5. Ilmasto ja ympäristö


Ilmastoasiat ja planeettamme pelastaminen ovat tulleet todellisuudeksi vuoden 2018 aikana monelle. Ahdistuksen aiheuttajana, mutta myös fiksuina tekoina. Itse koetan jatkuvasti kotona tehdä pientä karsimista turhan tavaran suhteen ja miettiä entistä enemmän uusien tavaroiden hankkimista. Tarvitsenko tätä? Tuoko tämä minulle iloa? Voisinko löytää sen käytettynä? 

Roskaa tiedättekö meidän perheestä tulee ihan järkyttävä määrä, en viitsi edes kertoa. Yksi älyttömyys on roudata kaupasta kotiin vettä pyykinpesuaineen ja muiden puhdistusaineiden muodossa. Niitä siis teen tästä lähtien itse. Muutenkin pakkauksissa pyrin suosimaan vähemmän jätettä jälkeensä jättävää zero waste -hengessä. 

Yksi konkreettinen juttu on kuukautissuojat. Mikä määrä muovia ja roskaa ympäristölle joka kuukausi. Ja rahanmenoa. Minulla on jo pidempään ollut kuukuppi, mutta luovutin aikanaan sen käytön, koska en saanut sitä koskaan istumaan hyvin. Jolloin se vuosi ohi ja tuntui ikävältä. Nyt heti seuraavien kuukautisten yhteydessä otan kupin kanssa uuden kohtaamisen ja jospa se näin kaksi lastan ulos puristaneena (ole hyvä mielikuvasta) istuisikin paremmin! 



Näillä teemoilla siis tulevaan vuoteen! 🌿🌍🍉

VIELÄ KERRAN IHANAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi hyvältä :)
    Paljon samoja mietteitä itsellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi4/1/19

      Kiva kuulla :) Ihanaa uutta vuotta sinulle myös!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan