Kaksplus.fi

24.4.2017

ÄITIYDEN PELKOJEN ÄÄRELLÄ


Olen vähän herkkis ja stressaannun helposti. Sekä huolestun heti jos joku asia tuntuu olevan pielessä. Voi siis arvata, etten ole paras ihminen handlaamaan lapsen äkillistä sairastumista. Jos suoraan sanotaan, tunnen olevani siinä lajissa surkein äiti ikinä. 

Eilen sain taas tahtomattani (no, kuka sitä tahtoisi) kosketusta aiheeseen. Nopsun vointi ns. romahti ihan puolessa tunnissa ja kaahasimme ensin keskustaan Pikkujättiin, josta suoraan päivystykseen Jorvin sairaalaan. Onneksi onneksi onneksi onneksi onneksi J oli kotona. En tiedä, miten olisin selvinnyt yksin. Jo siis ihan lapsen kantamisesta paikasta toiseen oman mahani kanssa sykkeen ollessa varmasti 150 koko ajan. Puhumattakaan huolen musertavasta painosta. 

Onneksi syy salamana nousseeseen kuumeeseen ja sen aiheuttamiin muihin "vaivoihin" selvisi - keuhkokuume. Ja kiitollisuus siitä hyvästä hoidosta ja kohtelusta, jota Jorvin lasten päivystyksessä saimme. Paikalle kun saapui todella huonovointinen lapsi isänsä sylissä kalpeana kyhjöttäen ja täristen sekä järjettömän huolestunut, mutta toki parhaansa sen peitelläkseen tekevä äiti, niin oli kullan arvoista saada empaattinen ja fiksu hoitaja, joka minuutissa juttelullaan ja varmoilla otteillaan rauhoitti äidin ja sai pojan luottamuksen 100 % puolelleen. Muutamassa tunnissa vointi alkoi jo helpottaa ja pääsimme yöksi lopulta kotiin. Yö tosin meni vähän harakoille, koska lääkkeitä piti antaa neljän tunnin välein ja itse en pystynyt oikein noissa väleissä edes rauhoittua nukkumaan. 

Tämän tyyppiset skenaariot ovat oikeasti ne, jotka minua äitinä eniten pelottavat. Pelkään, että lapselle/lapsille käy jotain. Minuun iskee tunne, että äkillinen sairastuminen on kuin syöksyminen jyrkänteeltä jonnekin synkkään, mistä ei ole paluuta. Mieleni syötti eilisen illan tauotta kauhuskenaarioita tyyliin "se oli ihan tavallinen, ihana sunnuntaipäivä, kunnes..." Pelkään, että en itse kykene pysymään vahvana ja rauhallisena. Etten yksinkertaisesti kestä tilannetta. Nimittäin sietämättömältä se eilenkin tuntui. En ole ihan varma, miksi koen nämä tilanteet niin vahvasti. Toki nyt vahvistuksena oli vielä ihanat raskaushormonit :) 

Eilinen meni ok, koska meitä oli kaksi aikuista ja yksi lapsi. En todellakaan osaa kuvitella, millainen tilanne olisi ollut, jos meitä olisi ollut täällä kotona sairastumisen hetkellä minä yksin ja Nopsun lisäksi vauva. Kai siitä jotenkin selviäisi, koska vaihtoehtojakaan ei ole, mutta tuo skenaario scares the shit out of me, suoraan sanottuna. Tähän lisänä se, että meillä ei todellakaan ole mummola missään semmoisen matkan päässä, että paniikkitilanteessa olisi apua. 

Ja KYLLÄ, olen tietoinen siitä, että lapsilla on oikeasti vaikeita sairauksia, jopa parantumattomia sellaisia. Ja hengenvaarallisia tilanteita tulee eteen - jopa usein!! Jep, jos äskeinen skenaario ei vielä ollut tarpeeksi paha, niin voidaan siirtyä tälle asteelle :) 

Tämä on vähän arka aihe, joten en nyt kaipaa yhtään sellaista "mitäs hankit lapsia, jos susta ei ole edes tuollaiseen" -kommenttia. Sen sijaan jos on hyviä vinkkejä siihen, miten selvitä äitinä tiukoista, itselle pelottavista tilanteista, niin kuulen mielelläni. 

Täällä onneksi tänään on koko porukka toivuttu hyvin. Nopsu suostuu ottamaan lääkkeet lahjonnan voimin ja nukuttiin molemmat kolme tuntia päiväunia. Pientä lämpöä on ollut, mutta muuten poika on ihan oma itsensä. Kuinka kiitollinen sitä onkaan toisen komentelusta, pieruvitseistä ja jatkuvasta leikkiin ruinaamisesta tällaisen kokemuksen jälkeen 🙏

ps. kevennyksenä (?) hyvä tänään kuulemani lause: "Do not fear childbirth, that's the easy part. There is no epidural for motherhood." :)

22.4.2017

EKAA KERTAA LAPSIMESSUILLA JA HARMITTAVA KÄÄNNE


Tiedättekö, Nopsun piti mennä tänään ekaa kertaa koskaan yökylään. Olisi ollut aivan super jännää tietysti, Nopsu odotti kovasti ja me odotettiin aivan yhtä kovasti iltaa ihan vaan kahdestaan. Viime kerrasta on jotain reilusti yli vuosi, en edes muista... No arvatkaa tuliko eilen yökkis kylään. Voi takapakki sentään! Nopsu oli koko illan ihan surkea, väsynyt, valitti päätä ja masua sekä kurkkuaan. Ja sitten yökkäsi kerran. Tässä kohtaa ilmoitettiin yökyläpaikkaan, että eipä tulekaan vierasta huomenna. 

Mitä sitten? Nobbe nukahti 19:30 ja nukkui melkein 11 tuntia putkeen. Heräsi elämänsä vedossa ja ollut tänään aivan täysin oma itsensä. Äääh! No mutta ei me sitä nyt kuitenkaan uskalleta enää viedä kylään, kun jos olikin joku pieni vatsapöpö, niin ettei tartuta serkkujaan. 

Jotain kivaakin sentään! 



Olin tänään ekaa kertaa koskaan siellä Lapsimessuilla. Tapahtuma oli huomattavasti vähemmän kaaoottinen ja ahdistava, kuin olin kuvitellut, hih. Ratkaisevaa oli olla paikalla tikkana heti 09:00. Oli vielä mukavan väljää, vaatteet siisteissä pinoissa ja sai rauhassa kierrellä. Jaksoin kiertää melkein kaksi tuntia, joka on ehkä pisin pätkä jalkeilla oloa moneen moneen viikkoon! Mukava katseltava ja shoppailtava hämäsi, etten muistanut omia vaivoja. 

Näitä ns. lasten merkkivaatteita oli reilusti tarjolla ja jösses ne on suloisia! Noi printit vaan vie sydämen ja tekee mieli sokeasti maksaa pari kymppiä jostain bodysta, (jota käyttää kaksi viikkoa vauvalla). Ihan mukavia messualennuksia kyllä oli ilmassa ja en hei sitä sano, jos tuntuu oikealta ostaa super suloinen hinnakkaampi vaate vauvalle, niin siitä vaan! Onhan noissa hyvä se, että edelleen myydessä saa varmasti puolet hinnasta itselleen takaisin, toisin kuin halpisvaatteista. Plus muut plussat tietysti; kotimaisuus, laatu, design. Yyyyyhtä juttua en tosin ymmärtänyt, eräälle G:llä alkavalle lastenvaateosastolle piti jonottaa sisään ja siinä oli tyyppi päästämässä aina vain tietyn määrän ihmisiä alueelle. Okay! Aika.. jänskä juttu. Ja mä huomasin urpona tämän, kun olin hetken aikaa ihmetellyt niillä nauhoilla aidattua aluetta (että onpa kummaa, miksi ihmeessä näin, no, ehkä näillä on jossain kohtaa joku arvonta tms) ja puikahdin aidan välistä sinne alueelle. Hups. 





Vaatteiden lisäksi tarjolla oli lastentarvikkeita laidasta laitaan sekä viihdykettä myös itse niille staroille, eli lapsille. Todella monet olivatkin paikalla vauvojen tai taaperoiden kanssa. Välillä jopa tuntui, että messuille oli tultu näyttäytymään kalliiden vaunujen ja merkkivaatteisiin puetun lapsen kanssa, hihi. Ei ole nyt tarkoitus kuulostaa yhtään ilkeältä, se oli vaan semmoinen hassu havainto. 

Kaikenkaikkiaan messut oli erittäin positiivinen kokemus! Suosittelen muillekin ja voisin hyvin mennä jatkossakin. Tähän hetkeen tarjonta oli ihan täydellinen, kun kotona on kolmevee ja masussa parikiloinen pikkuveli valmistumassa. Teinkin muutamia kivoja löytöjä, vaikka en mitään erityisesti edes aikonut ostaa. Kuvasta puuttuu lautasista sellainen syvempi lautanen, koska isoveli halusi testata pikkuveljelle ostetut ruokavälineet. Niinkuin haluaa testata (lue: omia) kaiken, mitä veljelle ostetaan :) 


Pisteet noista itsesuggestiokirjoista, eiks joo? Nämä kun pidän uudessa kodissa olohuoneessa esillä, niin uskon täysin, että olen liikunnallinen ja ihana äiti sekä ihana nainen 💖

Oliko muita messukävijöitä siellä lukijoissa? Ensikertalaisia vai lapsimessukonkareita? Mitä piditte? 


ps. tässä juuri mietitään, että jos menisin vielä huomenna uudelleen aamulla käymään Nopsun kanssa, että se saisi juosta ne kaikki leikkipaikat ja tutustua palo- ja poliisiautoon. Siellä on kyllä oltava sitten taas heti ovien aukeamisen aikaan!



Yhteistyössä Messukeskus 


17.4.2017

HAAVEILUA ELÄMÄSTÄ RASKAUSAJAN JÄLKEEN


Tiedän. Hulluahan tämä on. Ensin sitä kuukausikaupalla toivoo, että olisi raskaana, mutta en liene ainut viimeisen kolmanneksen odottaja, joka odottaa jo malttamattomana synnytyksen jälkeistä aikaa. Post partum. Partum. Vauva ulos ja kroppa takaisin omaan käyttöön. Jotta muistaisin sitten olla kiitollinen tuosta yksinäisestä olosta omassa kehossani, niin tässä lista asioita, joita odotan:

1. Liikkuminen

Siis ihan asennon vaihtamisesta Nopsun kanssa touhuiluun ja kauppareissusta jopa lenkkeilyyn. Tällä hetkellä olen niin hitsin rajoittunut tuolla saralla! Ihan erilailla, kuin Nopsua odottaessa. Toivottavasti tosiaan synnytys menee hyvin, koska haluan niin pian kuin mahdollista saada oman liikku.. miseni (?) takaisin.

2. Mahallaan makaaminen

Ihan hirveän simppeli asia, jota on ikävä!

3. Vaatteet

Olen koettanut hankkia tällä kertaa niin vähän raskausajan vaatetta, kuin mahdollista. Tietäen, etten niitä koskaan enää tarvitse ja eipä ne tunnu kovin rahakkaasti kirppareillakaan menevän eteenpäin. Ja sitten kuitenkin on pitänyt hommata ehkä kolmet äitiysfarkut, koska let me just say - jos nainen ottaa kantaakseen 14 lisäkiloa, ei ihan kaikki siitä ole pelkkää mahaa :) Eli ei puhettakaan, että nyt mahtuisin raskauden alkuajan housuihin.

No, tästä tietysti seurauksena se, että aamuisin töihin on tasan kaksi vaihtoehtoa; ne farkut, joihin mahdun, tai legginssit. Yläosissa onneksi on neuletakkien ansiosta vähän vaihtelua. Kotona jalassa on joko ne XL-collegehousut tai nuo kuvassakin näkyvät ohuet kangashousut. Ulkoiluvaatteet on joku yhdistelmä näistä ja takeista ei mikään oikein mene enää päälle. Odotan siis jonniinverran, että voin taas pukeutua "omiin" vaatteisiini. Vaikka siihenkin toki hetki menee vielä, mutta kuitenkin!


4. Ruokavaliorajoitteiden poistuminen

Taaskin, eihän tämä maailman isoin asia ole, mutta silti tuntuu kiusalliselta aina kysellä, että onkos nämä vihannekset pakasteesta ja jos on, niin onko ne kuumennettu? Entäs marjat? Entäs onko tässä kakussa tuorejuustoa ja jos on, niin mitähän merkkiä sattuu olemaan? Mukavaa, kun voi sitten taas syödä oman mielensä mukaan ilman, että tarvitsee murehtia, että tekisi vauvalle jonkun huonon päätöksen. 

5. Salmiakki ja lakritsi

Nam nam nam, kun maistuisi!! Ihan piinallista kieltää tuollainen herkku odottavalta äidiltä. Koko raskauden ajan olen himoinnut turkinpippureita, salmiakkikaloja, lakritsia kaikissa muodoissaan... Jos haluat tehdä mut helposti ja edullisesti iloiseksi raskausajan jälkeen - tuo mulle laku :) 

6. Maali

Se, että koko raskausaika ja synnytys on OHI!! Ja että oon selvinnyt niistä ja ettei mun enää ikinä tarvii tehdä kyseisiä asioita uudelleen. Siis koko toisen lapsen toive lähti liikkeelle noin silloin, kun Nopsu oli vuoden ikäinen ja nimenomaan ajatuksella, että "voisipa saada toisen tämmöisen vuoden ikäisen". En yhtään odottanut uutta raskausaikaa tai synnytystä - en vaan koe kyseisiä asioita erityisen mukavaksi, vaan ennemmin vaan reitiksi, joka on kuljettava lapsen luokse.

Raskaana oleminen ainakin näin loppua kohti on usein epämukavaa ja stressaavaa, puhumattakaan synnytyksestä! Niin ihanaa, että sitten mun ei enää koskaan tarvitse miettiä, että "mitenköhän siitä synnytyksestä selviää, meneeköhän kaikki hyvin, kuinka kamalaa se tällä kertaa on, minne Nopsu menee hoitoon, kauanko pitää olla sairaalassa jamuutsatastressinaihetta"

*

Vielä tässä on semmoiset 5-9 viikkoa aikaa. Se ei kyllä ole paljoa, kun ottaa huomioon, että vielä olisi kolme viikkoa töitäkin ja sen jälkeen rempat ja muutto. Tiedättekö, ajattelin varata kesäkuun alulle vyöhyketerapiaan ajan. Kävin siellä kun toivoimme raskautta ja sattumaa tai ei - se auttoi heti ensimmäisestä kierrosta. Tämä kyseinen hoitaja on erikoistunut raskaus-, synnytys- ja vauva-asioihin.  Hän sanoikin, että ehdottomasti hoidolla voidaan antaa vauhtia synnytyksen alkamiselle ja jopa tehdä synnytyksestä helpompi ja kivuttomampi. Noilla sanoilla minä oli melkolailla myyty varaamaan ajan :) 

Aurinkoista pääsiäismaanantaita! 🐣


15.4.2017

PÄÄSIÄISHERKKUJA



Pääsiäishuomenta! Me saatiin tänne kovasti odotettu tipunen kylään, kun käytiin sisko hakemassa lentokentältä torstaina illalla. Nopsulle tietysti ei ole maailmassa juuri nyt paljon muuta olemassa, kuin Johanna, Johanna ja Johanna. Mutta onhan se selvä, olen jo aiemminkin todennut, että onhan kyseessä selvästi paranneltu versio äidistä (varsinkin tässä tilanteessa); näyttää ja kuulostaa aikalailla samalta, osaa samat jutut, MUTTA jaksaa leikkiä kymmenen kertaa enemmän, pystyy fyysisesti touhuamaan ketterämmin ja niin edelleen. 

Eilen tehtiin illalla ruuaksi aivan ihanaa sitruunarisottoa ja keväistä parsaa. Harmi vaan, että alla olevan kuvan ilme kertoo sen, mitä mieltä Nopsu oli tästä ruuasta. Haarukallistakaan ei mennyt kumpaakaan alas ja kieli piti suunnilleen desinfioida yrityksen jälkeen. Onneksi oli päivältä makaroonilaatikkoa jääkaapissa. Pointsit yrittämisestä. 


Jälkkäriksi tehtiin aivan superöveri Kinder-kakku! Kakku oli ihan älyttömän helppo tehdä, mutta aikaa tähän saa varata reilusti. Täyte on kermavaahtoa, tuorejuustoa ja suklaata, joten jokaisen kerroksen välissä sen täytyi(si) aina antaa tunti jähmettyä jääkaapissa. Ja lopuksi vielä vähintään kolme tuntia. Sanomatta selvää, että eihän meillä aika ja kärsivällisyys riittänyt. Kauhottiin siis tätä "kinder-moussea" kaikki eilen illalla - ja tänään aamulla vähän enemmän kakun muodossa lisää ;)  


Ihanaa, ettei tähän pääsiäiselle oikein ole mitään erityisempiä suunnitelmia ja velvotteita. Tänään ehkä mennään illalla siskon kanssa leffaan ja pieniä pakkailuita on alettu kotona tekemään. Sää ulkona on sanalla sanoen kaksinaamainen. Nytkin aurinko paistaa täydeltä terältä ja antaa uskoa, että siellä on mukavan keväinen sää - eipä ole. Lähes pakkasta on ja tuulen kanssa saa todellakin topata kunnolla vaatetta päälle. 

Pikkuiselle masussa kuuluu ihan hyvää. Hän on nyt viimeisen viikon ajan omaksunut jo kaikkien kunnon lasten tapaan iltariehumiset, eli joka ilta noin 21-22:30 maha pomppii villisti joka suuntaan ja saa pitä ns. paikat tiukkana, ettei tapahdu mitään pisuvahinkoja. Ihan en pysty asennosta sanomaan. Välillä tuntuu, että pää on alaspäin, mutta joskus taas en ole varma. Hikka yleensä tuntuu ihan alhaalla, joten siinä mielessä vissiin lupaavaa. Huomenna on täynnä 32 viikkoa, joten kai tässä voi oikeasti alkaa sanoa, että viimeisiä viikkoja viedään 👏

Ihania pääsiäisvapaita kaikille! 


13.4.2017

LUKIJOIDEN VINKIT VAUVAVUOTEEN + ARVONNAN VOITTAJA


Valtava kasa mahtavia vinkkejä tuli teiltä siihen, miten vauvavuodesta selvitään, kiitos niistä! Tässä ne nyt kootusti jakoon. Hieman yhdistelin samoja vinkkejä ja kuten huomaatte, nukkumista kannatetaan vahvasti. Niin kannattaa allekirjoittanutkin! Toivottavasti näistä on muillekin hyötyä :)

  • Paras vinkki vauvavuoteen on ettei ressaa turhia! (x2)
  • Paras vinkki on nauttia! Se kuluu niin nopeasti'<3 pian oma vauva onkin jo taapero! (x3)
  • Varaa tarpeeksi niitä rättejä ja muista, niin hyvässä kuin huonossa, että se aika menee loppujen lopuksi tosi nopeasti!
  • Nuku silloin kun voit, siivoamaan ehtii kyllä myöhemminkin. (x3) 
  • Naura vauvan kanssa päivittäin! Ilo tulee aina näkymään lapsen silmissä!
  • Yritä nauttia täysillä, koska sitä pikkuvauva aikaa tulee niin kaipaamaan, sitten kun lapset on isoja :) Ja kannattaa panostaa parisuhteeseen myös, ottaa yhteistä aikaa!
  • Paras vinkki olis luottaa itseensä ja omiin vaistoihinsa eikä stressata liikaa mistään. Asioilla kun on kuitenkin tapana järjestyä.
  • Nuku silloin kun voit (x6)
  • Vinkkini on, että älä nolostele avun pyytämistä. Ystävät ja sukulaiset silittelevät ja vievät vauvaa vaunulenkeille varmasti enemmän kuin mielellään. Sillä välin äidille unta tai aikaa esikoisen kanssa. :)
  • Sinä tunnet lapsesi parhaiten, joten luota vaistoihisi ja riittää, kun teet parhaasi.
  • Hanki termosmuki niin saat juoda kahvisi joskus myös kuumana 😜
  • Nauti pienistä hetkistä pikkuisesi kanssa ja muista ottaa paljon valokuvia :) Aika menee niin nopeasti ettei huomaakkan kun pikku kääröstä on kasvanut taapero :)
  • Vauva välillä mummolaan yökylään kun ei enää rintaruokinnassa, niin saa nukkua välillä kunnolla.
  • Hassuttele, helli, pussaa, naura, nuku, pussaa lisää, rakasta, nauti ❤️ elämän parasta aikaa, vaikka vähön väsyttäiskii. 
  • Paras neuvo on ostaa tarpeeks herkkuja, jollainhan ne yöheräämiset on jaksettava!
  • Järjestä säännöllisesti omaa aikaa niin äidille kuin isällekin, sillä välin toinen lepää.
  • Vinkkinä lapsiarkeen: ota niin rennosti kuin mahdollista. Kaikki menee omalla painollaan!
Ja viimeisenä arvonnan voittanut kommentti: 


"Haha, mä olisin kans ehdottanut noita herkkuja =D Ei vaan, mun vinkki on yritä olla pingottamasta. Voi kyllä olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta mä oon joka kerta sortunut vähän siihen, että oon stressannut siisteydestä ja kroppakin olis pitänyt saada päivässä takas kuosiin ja kaiken olis pitänyt olla justiinsa ja vieraille itsetehtyjä leivonnaisia, lista on loputon..."

Onnea nimimerkille Pampales! Saat minulta sähköpostia. 

Mahtava arpatuuri, sillä tämä ehkä on myös kommenteista osuvin. Olen esikoisen kanssa ollut juuri sellainen, että koti on oltava siisti ennenkuin osaa rentoutua ja siihenhän se sitten on mennyt, että kun vauva nukkuu, minä siivoan. Myös tällä kertaa aion enemmän luottaa omiin vaistoihini. Viimeksihän jo alkumetreillä vaisto sanoi, että vauvalla on jotain "vikaa", että se ei nyt ihan vain ole tyytymätön. Kuitenkin ikää tarvittiin viisi kuukautta, ennenkuin päästiin allergiatestiin ja maitoallergia selvisi. Samoin oman jaksamiseni kanssa lupaan tällä kertaa olla paremmin hereillä, ettei pääse voimat loppumaan niin pahasti, kuin ne hetkellisesti viime kerralla teki. Vaikka vauvan vienti mummolaan ei meille ole vaihtoehto, niin taivaalle kiitos tuosta osallistuvasta ja muutenkin parhaasta mahdollisesta vauvan isistä. Yhdessä me kyllä pärjätään. Ja Nopsu siinä päiviä piristämässä :) Tämä tietysti myös herättää kysymyksen, miten nukutaan silloin kun vauva nukkuu, kun kotona on kolmevuotias? :) 

Kuvassa pikkuruinen Nopsu ekalla vaunulenkillään lokakuussa 2013 💛


12.4.2017

UUSI KOTI TÄÄLTÄ TULLAAN


Jos sinusta tuntuu, että eikös tästä asunnon ostosta "uutisoitu" täällä blogissa jo iät ja ajat sitten, niin.. olet oikeassa! Tästä postauksesta on aikaa melkein kahdeksan (!!) kuukautta. Silloin vielä oli ajatuksena, että päästäisiin muuttamaan ehkä maaliskuussa, mutta ihan viimeistään toukokuun alusta. Ja tässähän se toukokuu kolkuttelee (uuden kodin) ovea.

Tänään käytiin tuhlaamassa järjetön summa rahaa ja vastalahjaksi saimme uuden asunnon omistukseen oikeuttavan osakekirjan. Muuttoon on liittynyt ja liittyy valtavasti kaikkia ajatuksia. Pitää myöntää, että viime kuukausina stressi erilaisista asioista on selvästi ylittänyt ilon uuteen kotiin muutosta. Nyt kaupat tehneenä olo on kuitenkin hivenen helpottunut, vihdoin kaikki rahojen, papereiden ja sopimusten pyörittely on tehty. Samalla uusi koti jännittää ja on haikeaa jättää tämä nykyinen taakse. 

Me saamme avaimet uuteen kotiin tämän kuun viimeisenä päivänä. Siitä seuraavat kaksi viikkoa menee suunnilleen niin, että ensin J käy siellä maalaamassa seinät ja sen jälkeen tulee parkettifirma hiomaan ja lakkaamaan sekä lattiat että portaat. Kannamme välissä olevana viikonloppuna tavaroita jo varastoon ja siirrämme pyörät sekä rattaat. Tasan kuukauden päästä huristaa muuttoauto pari kertaa tuota väliä kuljettaen kaikki isommat tavarat uuteen asuntoon. Sen jälkeen kannamme mahdollisesti vielä pienempää jäänyttä tavaraa, siivoamme vanhan kodin ja luovutamme 14.5. avaimet uudelle omistajalle. 


Arvatkaapa mitä tajusin eilen - että jos mini olisi napannut matkaan edellisestä kuusta, niin olisi samana päivänä laskettu aika ja muutto! Hah! Tai jos olisi napannut vielä sitä ennen, niin tehtäisiin muuttoa sitten parin viikon ikäisen vauvan kanssa. Jestas sentään, voiko sittenkin olla niin, että kaikella on tarkoituksensa? :) 

Mutta nyt, skool uudelle kodille 🙌

ps. vielä tämän vuorokauden tunnit aikaa osallistua Lapsimessuille lippupaketin arvontaan! Julkaisen voittajan huomenna. 

7.4.2017

CAN'T ADULT - AJATUKSIA SISÄILMAONGELMISTA JA PÄIVÄHOIDOSTA


Tiedättekö sen tunteen, kun ei jaksaisi olla aikuinen? 

Koska muutamme oman asuinalueemme eri laidalle, olemme hakeneet Nopsulle päiväkotipaikkaa siitä ihan vieressä olevasta päiväkodista. Yksi asunnon valinnan iso kriteeri myös oli se, että vieressä on koulu, jossa poikien on hyvä sitten aloittaa opintiensä. Ensin selvisi talvella, että kyseisessä koulussa on sisäilmaongelmia. Nyt tällä viikolla selvisi, että ongelmat ovat myös koulun yhteydessä olevassa päiväkodissa! 

Hyvä ystäväni on opettaja ja hän altistui Jyväskylässä yhden lukukauden ajan sisäilmaongelmille. Tämä SUPERterveellistä elämää elävä sporttinen ihminen on esimerkiksi juuri tällä hetkellä sairaslomalla tuosta altistuksesta puhjenneen astman takia. Hän myös tiesi kertoa, että yli puolessa pääkaupunkiseudun kouluissa on sisäilmaongelmia. Siis aivan järkyttävää! Jos vuosi jo tuollaisessa koulussa voi tuhota ihmisen perusterveyden, niin entä kun koulussa on lapsi yhdeksän (tai päivähoidon kanssa jopa 14) vuotta? 

No, saimme juuri tiedon, että siirto ei onnistu, joten siinä mielessä ongelma on nyt sysätty pidemmälle tulevaisuuteen. Nopsu jatkaa tutussa päiväkodissa ja kuljetamme häntä (ja ehkä tulevaisuudessa molempia poikia?) sitten vaan vähän pidemmän matkan. Samalla kun toivomme, että kolmessa vuodessa oikeasti tuolle rakennukselle tehtäisiin jotain. 

No, koska päivähoidon oikeus on Vantaalla rajattu niin, että äidin kotona ollessa lasta saa pitää vain puolipäiväisesti hoidossa, ainut mahdollisuus Nopsun hoidolle tutussa päiväkodissa on niin, että hän on joka päivä 8-12 hoidossa. Ei siis mahdollisuutta olla kolmena (tai tarkemmin 2,5 päivää) viikossa, joka heittämällä olisi kuljetusten kannalta helpompi. Naurettavinta on se, että vaikka tuomme lapsen kahdeksaksi hoitoon, ei hänelle kuulu tuohon päivään aamupalaa. Kyllä, maksamme 60 % täydestä päivähoidon hinnasta (kysykää vaan, en tiedä miksi puolipäiväisyys maksaa 60 %) ja lisäksi poika ei tämän kolmen hoidossaolovuoden aikana ikinä ole syönyt hänelle nyt kuuluvaa aamupalaa (koska menee vasta yhdeksään hoitoon). Mutta puolipäiväisenä hän istuu siis tyhjän pöydän ääressä, kun kaverit kahdeksalta syövät aamupalaa. Olisi VÄHINTÄÄN reilua, että näin ollen "puolikkaiden" lasten hoitoaika olisi 8:30 - 12:30, jolloin aamupalan voisi syödä kotona ja tulla sitten leikkien alkuun hoitoon. Tosin taas kerran, miksi maksamme "täyden" hinnan ja ruoka puuttuu? 


Jotenkin sitä miettii, olisiko sittenkin pitänyt tehdä lapset "putkeen" niin, että olisi reilusti ollut niiden kanssa kotona. Nyt emme kuitenkaan pidä vaihtoehtona sitä, että neljävuotias, hoitoon jo kolme vuotta tottunut olisi vain minun ja vauvan kanssa kotona. Samalla miettii, olisiko sittenkin pitänyt muuttaa Helsingin puolelle, jossa moni lapsia koskeva asia on paremmin? Ja miettii, olisko sittenkin pitänyt panostaa vielä isompaan asuntoon, jotta mahduttaisiin kahden lapsen kanssa pitkään varmuudella asumaan? Toki toisesta lapsestahan ei ollut tietoa vielä silloin, kun asuntokaupat sovimme. Ja jos olisimme halunneet isomman asunnon, olisimme taas joutuneet tinkimään jostain muusta - todennäköisimmin sijainnista. 

Uuvuttaako ketään muuta välillä tämä aikuisen rooli ja siihen liittyvät päätökset ja vastuu? 

Jos tämä ei vielä riitä, niin olen tällä viikolla pohtinut myös Suomen päätöksiä käännyttää takaisin Afganistaniin turvapaikanhakijoita ja sitä, miten voi olla mahdollista, että sekä ystäväni että hänen isänsä on joutuneet kärsimään aivan kamalalla tavalla hoitovirheistä ja vastuuttomuudesta suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän taholta. 

Tuntuu, että elämä on tehtävä, johon ei ole oikeaa ratkaisua. Jotenkin vain koettaa tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä tietäen, että nurkan takana voi kuitenkin vaania joku saavillinen kylmää vettä valmiina kaatumaan niskaan. 

Että ymmärrättekö, että haluaisin hetkeksi edes palata siihen aikaan, kun asuttiin Joensuussa Jyskynkujalla punaisessa rivitalossa? Käytiin lauantaisin keskustan Citymarketissa ruokaostoksilla ja mukaan sai valita Lauantaipussin. Jossa parhaita oli salmiakit ja huonoimpia vaahtokarkit. Päiväruuaksi oli lihakeittoa, ikkunasta näkyi metsä ja radiosta kuului se, "ääni kun on, nyt kansanradion" -sävelmä. Ja äitin masussa oli pikkusisko, jolle saattoi jutella navan kautta ja nähdä, kuinka hän istuu siellä pienellä punaisella puisella jakkaralla 💖 

EDIT: Hetki sitten tulleiden Tukholman suru-uutisten jälkeen olen entistä enemmän sitä mieltä, että en ymmärrä maailmaa...

ps. jos sain ahdistuksen tartutettua johonkuhun muuhunkin, niin katso uudelleen tuota ensimmäistä kuvaa. Onko mitään hienompaa maailmassa, kuin lapsen ilo, aitous ja viattomuus. Äitiys, siitä kyllä olen kiitollinen.