Kaksplus.fi

22.5.2017

7 ASIAA, JOITA ET TIENNYT MINUSTA


1. Osaan heiluttaa korviani ja nenääni
Sekä taivuttaa suorana olevan etusormen niin, että sen ylin nivel pysyy suorana. Hahaa, testaapa itse! Korvien heilutus on joku muinainen lihas tuolla korvan takana, joka suurimmalla osalla ihmisistä on surkastunut, mutta joillain vielä toimii.

2. En voi sietää kengässä rytyssä olevia sukkia
Enkä myöskään syödä purkkaa enää sen jälkeen, kun olen käynyt vessassa tai vienyt roskat. Jotenkin ajattelen, että pahat hajut tarttuu siihen purkkaan!

3. Ymmärrän, että julkkikset on vain ihmisiä
Tein kuusi vuotta tv-kanavalla töitä (ja mieheni on edelleen alalla), joten olen saanut oman osani tehdä töitä julkkisten kanssa. En siis osaa ajatella kovin ihmeellisenä asiana, että jutskaillaan Antti Tuiskun tai Mikko Leppilammen kanssa. Ulkomaiset julkkikset on kuitenkin ihan eri asia. Tiedän, että jäätyisin täysin törmätessäni livenä vaikkapa Lady Gagaan tai Adam Lambertiin.



4. Oon ihan järjettömän kova stressaamaan ja ahdistun helposti
Tämä on luonteenpiirre, jonka kanssa taistelen varmaan ikuisesti. Etenkin näin raskaushormoneissa pienikin murhe kasvaa päässäni valtavaksi stressipalloksi. Viimepäiviltä nyt vaikkapa se, että ostimme Nopsun huoneeseen maton, joka haisi ummehtuneelle. Pesimme maton, mutta haju pysyi huoneessa. Pesimme huoneen ja toimme pestyn maton sinne takaisin. Haju palasi. Heitettiin prkl matto raivolla roskiin, pestiin ja tuuletettiin huone. Nyt se on luojankiitos pysynyt raikkaan tuoksuisena, mutta arvatkaa, millaisen ahdistuksen sain tästä? Olin varma, että olemme ostaneet jonkun hometalon. Tuntui sen parin päivän ajan, etten pysty kunnolla hengittämään ja verenpaine pilvissä. Näin jo mielessäni meidät oikeudessa riitelemässä asunnon myyjien kanssa ja lähes kodittomina vauvan kanssa. Ei yhtään lähde lapasesta nämä huolet, eihei... 

5. Rakastin fysiikkaa, kemiaa ja luin pitkän matikan
Tähän vaikutti varmaankin paljon se, että meillä yläasteella oli ihana opettaja näissä aineissa. Olin siis lukiossakin kunnon luonnontiedenörtti - sen lisäksi, että rakastin kieliä. Ajatuksena olikin pitkään joku luonnontieteen ammatti, esimerkiksi farmasia kiinnosti. Joku kuitenkin käänsi kelkan jatko-opintoja valitessa ja oikeasti rehellisesti olin tilanteessa, jossa en ihan tiennyt, mitä haluan opiskella. Hain lukemaan kauppatieteitä, koska tiesin sen antavan hyvän pohjan monenlaisiin ammatteihin. 

Koko aikuisikäni olen haaveillut lääketieteen opinnoista, vaikka realistisesti tiedän sen olevan aivan tuhoontuomittu vaihtoehto minulle. Ei pelkästään sadan vuoden opintojen takia, vaan tuon kohdan 4 takia :) Kuvitelkaa nyt mua kantamassa jokaisen potilaan murheet ja kyseenalaistamassa kaikki omat hoitoratkaisuni!


6. Olin joskus vuosia ovo-lakto-pesco-lasagne-vegataristi
Koska en kaivannut muuten lihaa, mutta hyvää lasagnea vaan en pystynyt vastustamaan!

7. En tykkää kovista äänistä
Minulla on ehkä vähän tavallista herkemmät korvat ja lisäksi pienenä olen pelännyt kovia ääniä. Pahimmat muistot on moottorisaha ja ukkonen. Taidankin pikkuisen keskivertoa enemmän komentaa Nopsua silloin, jos hän alkaa kovasti kirkumaan tai muuten huutamaan. Myöskään lasiroskia en kykene kaatamaan isoon säiliöön :/ Minua vain oikeasti sattuu helposti korviin. Isoilla keikoilla minulla on aina musakorvatulpat korvissa ja nukun tavallisilla korvatulpilla, koska olen myös tosi herkkäuninen ja säpsähdän valveille pienimmästäkin äänestä. 

Jep, tervetuloa vauvayöt, kun herään sitten joka kerta, kun vauva tuhahtaa :) En tiedä.. jos J on samassa huoneessa, niin voin ehkä nukkuakin tulpilla ja luottaa siihen, että J tönii mut hereille sitten kun vauvalla oikeasti on jotain asiaa. Ai vitsit, tulipa mieleen muisto, että Nopsu muuten vastasyntyneenä kuulosti nukkuessaan ihan Cheekiltä, kun se piti koko ajan semmoista.. no.. tiedätte sen Cheekin "aaa" äänen :) :) 


Nappasin tämän hauskan haasteen yhdestä suosikkiblogistani, Lapsiparkki
Heitän avoimen haasteen eteenpäin - mitä asioita me lukijat emme tiedä sinusta kollegabloggaaja? :)


21.5.2017

PUHELIMEN SELAAMINEN = LEHDENLUKU?


Eilen se kävi taas. Todistin tilannetta, jossa teki mieli sanoa pari valittua sanaa eräälle näköpiirissä olevalle äidille. Menin tekemään megalomaanisia ruokaostoksia Prismaan ja jotta jaksaisin tuon megaloreissun, niin kävin tankkaamassa kahvilassa jäätelöcappucinon. BTW, tiskillä: "Oliko teillä joku semmoineni ihana, mihin tuli cappucino ja sitten jäätelöä..?" Myyjä: "Joo, jäätelöcappucino." :) 

Istun sitä nautiskelemaan ja huomaan viereisessä pöydässä puhelimensa selailuun uppoutuneen äidin ja hänen kaksi noin alakouluikäistä lastaan. Äiti komentaa vähän väliä, katsetta puhelimesta kunnolla irroittamatta, lapsiaan olemaan paikallaan, istumaan alas, käyttäytymään edes. Jatkaen koko ajan puhelimen selaamista. Lapset eivät oikeasti edes riehu, kunhan vaan ovat lapsia, joilla on vähän tylsää. Hassuttelevat keskenään ja hyörivät ja pyörivät, kun herkut on jo syöty. Äiti jatkaa puhelintaan ja lapsien komentamista hyvin tiukkaan ja kiristävään sävyyn. 

Voitte arvata, mihin teki mieli puuttua? 

Miten aikuinen ihminen voi olettaa lasten istuvan hiljaa paikallaan tilanteessa, jossa selvästi aikuinen ITSEKÄÄN ei malta istua hiljaa paikallaan, vaan hakee puhelimesta viihtymistä - tai viihtyä vastaillen viesteihin, mitä nyt ikinä.

Samaan olen törmännyt usein bussissa. Taaperoikäinen lapsi tylsistyy rattaissa ja alkaa kitisemään ja venkoilemaan. Äiti selaa puhelinta. Hyssyttää välillä lasta ja palaa puhelimensa pariin. Eikö tässäkään aikuinen ymmärrä, että tekemisellään sanoo, että "bussissa on tylsää, en jaksa istua, haluan viihdykettä" samaan aikaan, kun käskee lasta jaksamaan bussimatkan rattaissa istuen - ehkä jopa bussin seinää tuijottaen. 


En itse ole mikään puhelinrajoitusabsolutisti ja oikeasti roikun AIVAN liikaa itse tuon palikan parissa. Mutta muutama ohjenuora itselläni on, joista koetan pitää kiinni. 

1. Jos selaan puhelimesta jotain Nopsun selvästi sen huomaten, kerron mistä on kyse. "Äiti katsoo, milloin seuraava bussi menee / Äiti tsekkaa, mihin aikaan joku juttu aukeaa / Äiti vastaa isin viestiin / Äiti laittaa yhdestä kirppariostoksesta viestin." 

2. Jos lapsi katsoo vaikka Pikku Kakkosta, voin mielestäni istua vieressä sohvalla ja selailla puhelinta. Tämä tuntuu jotenkin reilulta - molempien samanaikaista ruutuaikaa. 

3. Jos otan lapsesta kuvan tai videon, niin yleensä myös kerron, miksi niin teen. Että otan kuvan itselleni muistoksi, lähetän kuvan mummille tai muuta vastaavaa. Haluan, että lapsi ymmärtää ne asiat, joita puhelimella tehdään. Koska luoja tietää kaukana on ne ajat, kun puhelimessa pyöritettiin kiekkoa ja vain soitettiin! 

Koska äitiys on oikeasti aika rankka laji, jossain ihan hyvin mainittiin, ettei äidin nyt liikaa kannata syyllistyä puhelimen selaamisesta. Verrattiin, että onhan äidit aina selanneet lehtiä tai lukeneet välillä kirjaa lapsen läsnäollessa, että ihan sama asia. Tästä olen eri mieltä, ei ihan sama asia. Mielestäni lapsen on paljon helpompi hahmottaa se, että äiti selaa lehteä. Siinä on konkreettisia sivuja, joita käännellään, kuvia katseltavaksi ja tekstiä luettavaksi. Hahmotettava asia. Sen sijaan se, että äiti tuijottaa keksittyneesti jotain teknistä palikkaa, on lapselle paljon vaikeampi hahmottaa. Mitä tuolla sisällä on, joka vie noin täysin äidin huomion? 

Mitä mieltä te muut olette aiheesta äitiys ja oma puhelimenkäyttö? Kuulen mielelläni ajatuksia :) 


17.5.2017

ONKO MEILLÄ KOHTA KAKSI LASTA? + KILPAILU


Olen jo kyllästymiseen asti valittanut, että kuluneet viikot äitiysLOMAA ovat olleen hieman raskaat. Tässä kun muuttohommat (sisältäen kaiken hankinnan, kierrätyksen, siivouksen, korjauksen) alkaa olla pikkuhiljaa voiton puolella, huomaan, että olen ihan hirvittävän vähän pohtinut etukäteen elämää ja arkea kahden lapsen kanssa. En tiedä, voihan se olla ihan hyväkin, että mennään vähän "soitellen sotaan" vai miten sitä sanotaan? Odotukset eivät ole liian ruusuiset, mutta en ole myöskään lietsonut turhaa paniikkia. Totuushan on se, että on täysin mahdotonta tietää, millainen vauva sieltä tulee ja miten isoveli tulee asiaan reagoimaan. 

Nopsu suhtautuu edelleen pikkuveljen saapumiseen jotenkin tyynen realistisesti. Mutta tämä muutto on antanut vähän osviittaa siitä, mitä saattaa olla edessä. Itse asian (muutto) kanssa Nopsu nimittäin on ollut aivan mielettömän sopeutuvainen. Sanonut monesti, että uusi koti on ihana ja ei kuulema ikinä ole ikävä vanhaan kotiin. Kuitenkin tässä viikon verran meillä on asunut tavallista pörröisempi känkkäränkkä, jonka lempisana on tiukka "ei". Murusen suusta tulee aika tulista tekstiä, jota ei täällä meillä ennen olla kuultu. Kaikkiin kehotuksiin (söisitkö, voisitko pukea, käy vessassa) vastaus tuntuu olevan tiuskaistu "enkä!" ja ilmassa raikuu myös en käy, käy ite, ITE OOT VÄSYNYT, mene pois, älä tule tänne, älä katso minuun päin!! 

En ole kummoinen psykologi, mutta voisin kuvitella, että ehkä siinä vähän kuitenkin puretaan tätä elämänmuutosta. Saattaa siis olla, että pikkuveli itsessään on Nopsulle ihan iloinen asia, mutta me vanhemmat saamme varmasti taiteilla arkea välillä aikamoisen mörököllin kanssa. 

Koska ajatustyöni on vähintäänkin kesken, pyydänkin teiltä lukijoilta nyt parhaat vinkit siihen, miten valmistautua elämään kahden lapsen äitinä? Mitä hyviä vinkkejä alkutaipaleelle? 

Onni on se, että vauva saapuu näin kesän kynnyksellä. Vaikka tukiverkkomme onkin puutteellinen mummien asuessa 500km päässä, niin kesällä sekä opettajasiskoni että opettaja-paras-ystäväni ovat lomalla. Samoin oma äitini pääsee helposti saapumaan tänne. Ja mikä parasta, J on kotona lähes koko kesän. Yrittäjälle tämä tarkoittaa sitä, että syksystä tulee sitten erittäin työntäyteinen (jonkun se on raha tuotava taloon), mutta aivan mahtavaa, että saamme näin koko porukalla opetella uutta arkea. Varmasti pehmittää Nopsunkin sopeutumista, kun keksitään kaikkea kivaa tekemistä aina vuorotellen äitin ja isin kanssa, koko perheen lisäksi. 


Laittakaapa tosiaan vinkit jakoon! Kaikkien kommentoijien kesken arvon Oot niin ihana -merkkisen neuvolakorttikotelon, jollaiset itselläni on jo molemmille pojille. Tämä kotelo on vaan niin täydellinen! Mukaan vielä pari yllärijuttua sinne sisään ;) Arvonta 24.5. kello 10:00. Muistathan laittaa oman sähköpostiosoitteesi kommenttiin. 

Meikämamma lähtee nyt hakemaan kirppisostoksena hoitopöytää, niin alkaa pikkuhiljaa olla vauvan tarvikkeet valmiina. Arvatkaa muuten hajosiko meiltä muutossa pesukone!?!?! Todella kiva yllätys kaiken muun rahanmenon lisäksi. Pyykkiä odottaa aivan valtava vuori kylppärissä ja toivotaan, että saadaan pesukone pian kuntoon - siellä odottaa pesua vielä osa vauvanvaatteistakin...


Kuva lainattu Tuutilullan sivuilta. 
Oma kamera muuton jäljiltä vielä arvoituksellisessa sijainnissa.. 


15.5.2017

ÄITIENPÄIVÄ UUDELLA KODILLA

Muutto tehty!!! Maahan asti kumarrus (ja se on tässä olotilassa ihan kuvainnollisestikin paljon annettu) kaikille, jotka rakentavat itse. Jestas minusta ei olisi siihen! Tämä kulunut kaksi viikkoa on ollut aivan tarpeeksi, tietenkin ottaen huomioon omat fyysiset rajoitteet ja hormonisopan, joka ei yhtään tee asioista iisimpiä. Tuntuu, että nämä kaksi viikkoa ollaan nähty J:n kanssa toisiamme vain vilaukselta. Yleensä minä olen ollut Nopsun kanssa joko vanhalla tai uudella asunnolla, samalla kun J on ollut joko remppaamassa uutta tai pakkaamassa/siivoamassa/maalaamassa vanhaa asuntoa.

Eilen oli äitienpäivä ja myönnän teille, että ehkä päivä ei ollut se rentouttavin hemmottelupäivä äitille, mutta onneksi päivään mahtui paljon iloja ja näin kolmantena iltana (jälleen rättiväsyneenä) uudella kodilla kävin jo ihan hymy huulilla nukkumaan - hyvä koti tästä meille tulee! 


Aamulla minulle oli katettu tosi herkullinen aamupala UUTEEN keittiöön UUDELLE pöydälle :) Lahjaksi sain toivomani aktiivisuusrannekkeen. Oon vähän hömppä, mutta jotenkin oon tästä ihan megainnoissani. Näin raskauden viimeisillä viikoilla (siis häh, viimeiset??) alkaa olla kova hinku päästä takaisin hyvää fyysiseen kuntoon ja vaikkapa pystyä nousemaan nuo portaat ilman puuskutusta. Jo pelkästään tämä ranneke kädessä nostaa mun nykyhetken sporttifiilistä noin 500 %! 

Nopsulta sain jo perjantaina ihanan äitienpäivälahjan. Hoidossa hei olivat maalanneet ruukun, istuttaneet sinne tuollaisen.. öö.. se oli joku papu. Ja vielä noin upea kortti! Todella hieno lahja. 

Eilen otettiin vierekkäin pienet päiväunet. Minä heräsin ensin epämääräisiin kipuihin vauvan painaessa ja huomasin, että veljekset nukkuivat varmasti prikulleen samassa asennossa. Peppu toiselta puolelta ylhäällä <3 


Välipala (samoin kuin lounas) syötiin omalla terassilla. Nopsu tykkää tosi paljon uudesta kodista. Siirtyminen ja muutos tuntuu oikeasti menneen ihan maagisen kivuttomasti häneltä. Eilen hän istui tuossa ja huokasi, että "Wau, millainen maailma." Ihanasti sanottu. Ai niin, myös hän eilen kävi aamulla omassa huoneessa valitsemassa itselleen vaatteet ja asteli ne päällään minun luokse kysyen "Näytänksmä hyvält?" :D Nauroin niin paljon tuolle suloiselle kysymykselle ja hassulle etelän murteelle! 

Vähän masukuvaa - lähdin eilen tekemään nopean pyörähdyksen ostoksille, sillä nyt kun sain purettua kaikki vauvatavarat, huomasin, että mulla on aika hyvin toi 62 koko covered - nimittäin meillä on 14 housut siinä koossa ja 9 haalaria! :D Sen sijaan ihan pientä kokoa puuttuu, joten ostin tosi suloisen yhden bodyn koossa 50 ja kevyen kesäisen collegehaalarin koossa 56. 

Illaksi tietenkin grilliruokaa. Vaikka itse syön tosi vähän lihaa, niin pakko sanoa, että toi laadukas makkara grillattuna oli ihan sairaan hyvää!! Jokaiselle meistä oli yksi nakki ja viimeinen jaettiin millin tarkkuudella tasan. TÄH? Noitahan on tossa noita makkaroita VIISI? Jestas sentään, grillimestari on tainnut salaa syödä yhden :D 

Illalla J kävi viimein luovuttamassa meidän kodin avaimet uudelle asukkaalle. Tiedättekö, kun pienistä eleistä tulee hyvä mieli? Me tarjouduttiin maalaamaan koko asunto uudelle asukkaalle ja ilmeisesti hän halusi kiitoksena tarjota meille pullollisen shampanjaa! Saimme tämän pullon eilen ja hyvä ettei minulle tullut kyynel silmään. Niin ajattelevaista ja kohteliasta! Itse olin tehnyt "Tervetuloa uuteen kotiin" -kortin ja ostanut suklaata sinne hänelle odottamaan. Okei, lahjojen arvot eivät ihan ehkä kohtaa, mutta jäipä mukava fiilis. Toivon todella, että meidän vanha koti on uudelle omistajalle yhtä ihana, kuin se oli meille. 


Näin päivän myöhässä vielä iso halaus kaikille äideille 💖
Välillä maailman rankin, mutta loppujen lopuksi ehdottomasti maailman hienoin duuni.

11.5.2017

HEI HEI VANHA KOTI - NYYH...



Keväällä 2012 möin oman pienen yksiöni Alppilasta ja muutin tuoreen kihlattuni kanssa samaan yksiöön Hakaniemeen. Meillä ei ollut mitään kiirettä yhteisen isomman kodin löytämisen kanssa, mutta kun kävimme tätä kotia katsomassa, ihastuimme ensi silmäyksellä. Joku asunnossa veti puoleensa ja niin tästä tuli meidän ensimmäinen kunnollinen yhteinen koti toukokuussa 2012.

Tänään istun yksin viimeistä iltaa tässä kodissamme (J töissä). Mieli on aika haikea. Tänne mahtuu valtava määrä muistoja. 2012 syksyllä vaihdoin työpaikkaa tv-alalta hyväntekeväisyyteen. 2013 helmikuussa menimme naimisiin ja saman vuoden lokakuussa syntyi Nopsu. Tähän kotiin liittyy kaikki esikoisen odotuksen ja vauva-ajan muistot. Kaikki Nopsun oppimisen vaiheet. Hän tietää hyvin reitit eri suunnista kotiin ja että asumme vihreässä talossa, kolmannessa kerroksessa. J siirtyi palkkatyöläisestä yrittäjäksi syksyllä 2013. Minä vaihdoin työpaikkaa (taas) 2016 keväällä ja syksyllä 2016 aloimme odottaa pikkukirppua täydentämään perhettämme. 


Ei siis liene ihme, että haikeutta on ilmassa. Myös uusi jännittää. Miten tuosta asunnosta voi edes tulla samalla tavalla koti, kuin tämä on meille ollut? Ehkä se ei tapahdukaan heti. Varmasti ensimmäinen askel on viedä omat tavarat sinne. Siivota (lisää). Laittaa ensimmäistä kertaa ruokaa. Käydä ekaa kertaa suihkussa. Nukkua ensimmäinen yö. 

Tämä vanha kotimme palveli meitä aivan täydellisesti. Kertakaikkiaan tässä ei ollut mitään vialla. Nyt kuitenkin meitä odottaa neljä huonetta ja omat pienet etu- ja takapihat. Olemme jo myös tavanneet kaikki tuon rivitalopätkän naapurit. J sanoikin hyvin, että hän (joka ei ehkä se puheliain tyyppi edes ole) on nyt jo jutellut naapureiden kanssa siellä enemmän, kuin tässä viiden vuoden aikana :)


Uudessa taloyhtiössä asuu paljon lapsia ja olikin aivan mahtavaa, kun Nopsu löysi pihalta jo alkuviikosta yhden uuden leikkikaverin. Lapset on niin ihania, he aloittivat samantien juoksukilpailun ja mattotelineellä kiipeilyn - ihan kuin olisivat aina tunteneet. Tai eivät tunteneet. Pointti se, että IHAN SAMA, nyt me asutaan tässä ja tietenkin leikitään yhdessä. Pojan äiti oli tosi mukava ja mun teki myös mieli heti kutsua heidät kylään ja pyytää facekaveriksi ja vannottaa, että voidaanhan vahtia toistemme lapsia ja ja ja ja... mutta aikuisilta vissiin tämmöistä ei katsota hyvällä? 🙊 Koetin siis hillitä itseni ja totesin, että nähdään tässä pihalla varmasti jatkossakin. Aika hyvin hillitty, eikö? 

Huomenna aamulla kello 10 ajaa muuttoauto pihaan ja vie kaikki isoimmat huonekalut uuteen. Kahdelta saapuu meidän uusi sohva. Illalla siirrämme pienempää tavaraa vielä itse ja siinä se sitten alkaa olla taputeltu tämä kodinvaihto. Vanhan siivous ja avainten luovutus. Sunnuntaina skoolataan äitienpäivän lisäksi uudelle kodille. 


ps. näkisittepä tämän kodin nyt - jotenkin huvittava kontrasti noihin myyntikuviin :D


9.5.2017

MAHAN KANSSA MUUTTOPUUHISSA JA VIIMEINEN NEUVOLALÄÄKÄRI


Terveiset äitiyslomalta! Siis tunnen jo, kuinka LOMA rentouttaa ja.. äh, en edes yritä jaaritella enempää. Tämä loman startti on kaikkea muuta kuin rentouttava johtuen muutosta. Perjantaina se kuitenkin alkoi mammaloma ja sain muuten töistä kaksi tosi ihanaa lahjakorttia - ihanaa siksi, että toinen niistä on Stockmannille (jotain minulle) ja toinen Ipanaiseen (jotain vauvalle). Kiitos erityisesti tuosta jälkimmäisestä, jonka oma tiimi täällä Suomessa oli itse kasaan kerännyt 💛 

Täällä kotona alkaa näyttää siltä, että kohta muutetaan. Uudella kodilla seinät on tosiaan maalattu ja lattiaremppa valmistunut. Vielä sinne vaan ei saa mennä, että lakka kovettuu tarpeeksi. Huomenna pystyy jo kävelemään ja menemmekin aamulla Nopsun hoidossa ollessa sinne siivoamaan. Oma siivoaminen tosin on rajoittunut tuohon suunnilleen välille 100 - 170 cm :) Sen jälkeen illalla voimme jo viedä keittiön tarvikkeita ja kaappeihin tulevia vaatteita. Ulkovarastot on jo muutettu. 


Jos sallitte suorat sanat, niin on tämä ollut yksi hemmetinmoinen kevät. Miten PALJON kaikkea sisältyy ihan vaan "tavalliseen muuttoon". Lähtien siitä, että täytyy löytää uusi koti, saada oma myytyä, sovittua pankkiasiat, lainat, kaupanteot, rahaliikenteet, vakuutukset, (siinä sivussa kaikki äitiyslomaan ja raskauteen ja esikoisen hoitoon liittyvät asiat) muuttopäivät, isojen huonekalujen myyminen, uusien hankinta - JA KAIKEN AIKATAULUTUS niin, ettei jäätäisi kovin pitkäksi aikaa ilman kotia, keittiönpöytää, mikroa, sohvaa... MUTTEI myöskään olisi tuplia! Sanotaanko, että juuri tänä keväänä olisin muutamana iltana kaivannut käteeni sen jääkylmän gintonicin! 

Tänään oli toinen ja viimeinen neuvolalääkäri. Kaikki oli ihan huippuhyvin! Tyyppi on nyt pää alaspäin ja osittain jo kiinnittynyt lähtökuoppiin. Semmoinen ohje nyt kuitenkin tuli, että jos vedet humahtaisi nyt, niin sitten vaaka-asentoon ja ambulanssilla sairaalalle. Siinä nimittäin on riski, että ilman lapsivettä lapsen pää painaisi napanuoran jumiin lantiota vasten. Ulostuloreitti oli jo aika mukavasti valmistautunut prinssin saapumiseen, mutta onneksi ei myöskään vielä liikaa, joten ei tullut mitään rajoitteita liikkumisen suhteen. Kuulemma nyt kuitenkin pitäisi rauhassa ottaa muuttaessa, jännä ;) 

Tässä vähän lukuja:

  • raskausviikko 35+2
  • äidin paino 82,4kg
  • verenpaine 119/75
  • kohdunpohjan korkeus (eli sf-mitta) 31cm
  • vauvan painoarvio 2400-2500g
  • proteiini ja glukoosi negatiivinen

Oikein hyvä setti siis! Vauvan painoarvio antoi olettaa, että pikkuveli saattaisi syntyä hieman isoveljeään hoikempana. Tosin, tämähän on vain arviointia ja riippuu myös kovasti milloin hän päättää saapua maailmaan. Kuitenkin tämä tieto oli ainakin mielenrauhalle paljon ystävällisempi, kuin että sieltä olisi joku viisikiloinen jytky saapumassa - kääk. 

Vielä kuulkaa myös näin viimeisen kuukauden ratoksi aloimme miettiä vauvan nimeä. Koko odotusajan meillä on kyllä ollut ajatus vauvan nimestä, mutta joku viimeinen varmuus siitä puuttuu. Teinkin siis vielä kerran listaa mahdollisista nimistä ja uskon, että joko sieltä löytyy se just oikea - tai sitten tulee varmuus, että kyllä me pysytään siinä nimessä, mitä on ajateltukin. 

Näihin tunnelmiin tänään, palataan pian! 


ps. kuvan muuttolaatikko on tyhjä ;) 




3.5.2017

REMPPATUNNELMIA UUDELTA KODILTA


Viime sunnuntaina, vappuaattona tosiaan saatiin avaimet uuteen kotiin. Jännitti ihan älyttömästi tuo hetki, sillä on jotenkin niin absurdia, että jo syyskuussa sovimme nämä kaupat ja nyt on yhdeksän kuukautta odotettu muuttoa. Tunteet heittelivät pari päivää (hormonien vauhdittamana) aikalailla.

On totta, että muutamme asuntoon, joka on 12 vuotta vanha ja siinä on asunut useampi lapsiperhe. Mutta silti. Asunnon kunto yllätti eikä positiivisesti. Pienesti rempallaan kaikki paikat. Ei onneksi mitään suurta, mutta aivan valtava ero meidän nykyiseen, myös 12 vuotta vanhaan asuntoon. Fiiliksen kruunasi sössitty muuttosiivous. Myyjä oli ystävällisesti tilannut ammattisiivouksen, joka oli varmasti epäammattimaisin siivous tällä planeetalla. Kaikkialla oli likaista ja pölyistä. Seinissä jämähtäneitä sinitarroja, valokatkasimissa teippejä, pesualtaissa jämähtänyttä likaa... Reklamaation jälkeen he päätyivät korvaamaan hinnassa tilaajalle - sen sijaan meille ei mitenkään korvattu aiheutunutta vaivaa ja harmia. En tiedä onko tämä yleinen tapa toimia, mutta ei nyt ainakaan hyvä fiilis jäänyt tästä Clean Spot Oy -nimisestä firmasta. 

Remontti alkoi kuitenkin suhteellisen ajallaan, kun ensin seinistä oli rapsuteltu tarrat, teipit ja tuhannet kiinnityskoukut pois, SEKÄ odotettu neljä tuntia myöhässä olevaan listojen irroittajaa, huoh. Koko eilisen J maalasi hiki hatussa kotiamme ja sama on jatkunut tänään. Kävin eilen töiden jälkeen kurkistamassa ja jestas miten paljon teki fiilikseen maalattu alakerta! Raikkaan valkoiset seinät olivat kuin helpotuksen huokaus - ihan hyvä tästä vielä tulee. Nopsu viihtyi sisäpihan leikkipaikalla loistavasti ja juttelin tosi mukavanoloisen naapurin kanssa pihalla :) 



Mitäs kuuluu masulle? 

Mitenkäs tätä oloa kuvailisi... kaikkea muuta, kuin energinen ja mukava. Voimat on koko ajan lopussa ja liikkuminen hankalaa. Harmittaa NIIN paljon, kun en voi olla tuolla mukana tekemässä remonttijuttuja!! Tosi mielelläni maalaisin ja tekisin muita pieniä juttuja. Tänään oli neuvolakäynti ja hyviä uutisia: vauva on pää alaspäin. Nyt kun vaan pysyisi niin. Paino on nyt jo yli sen, mitä enimmillään Nopsua odottaessa, mutta maltillisesti sitä on (köh, stressiherkutteluista huolimatta) kuitenkin viime viikot tullut. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, jossa saan ensimmäisen (!) painoarvion vauvasta ja tarkistellaan tietysti muutenkin tuota "uloskäynnin" tilannetta. Olohan on viimeiset pari viikkoa ollut sellainen, että varmaan huomenna synnytetään :) Mutta kuulema kuuluu asiaan näin toisella kierroksella - saattaa hyvin silti mennä laskettuun aikaan tai ylikin. 

Töitä on jäljellä enää kaksi päivää ja en kyllä jaksaisi yhtään enempää. Päivän istuminen vaan lisää kipuilua ja keskittyminen on ollut jo pitkään ihan harakoilla. Onneksi olen saanut kunniakkaasti perehdytettyä sijaiseni ja voin jo hyvillä mielin itse jäädä pois. 

Odotan jo kovasti, että saadaan kaikki tavarat muutettua ja järjesteltyä paikalleen. Lupaan sitten kunnon kuvien tulvan kaikista huoneista 🏡