Hei kotiäiti, oletko yksinäinen?

27.2.2018



Äitien yksinäisyydestä on viime aikoina ollut kohtuullisen paljon puhetta - ja hyvä niin! Etenkin ensimmäistä kertaa kotiin vauvaa hoitamaan jäävä äiti kokee kyllä aika ison elämänmuutoksen. Varsinkin, jos on tottunut jo vuosi(kymmen)tolkulla arkensa pyörivän töissäkäynnin ja oman vapaa-ajan ympärillä. Voin sanoa, että kyllä se vielä näin toisellakin kertaa vähän välillä pinnaa kiristää. Kotona oleminen on nimittäin siinä mielessä hassua, että tietyllä tapaa on tosi vapaa tekemään mitä tahansa, ainut vaan, että mukana on aina vauva. Tai vauva ja isompi lapsi / isommat lapset. Oma aika on sen varassa, miten mies illalla ehtii ja pystyy lasten kanssa olemaan. Itse olen siitä onnekas, että mieheni antaa minulle kyllä vapaa-aikaa ihan joka ilta, jos hän tulee kotiin ennen lasten nukkumaan menoa. Käyn silloin salilla tai kaupassa. Tai salilla. Tai kaupassa. Joskus nappaan läppärin ja menen kahvilaan hoitamaan kaikkia asioita ja kirjoittelemaan vaikka blogijuttuja. 

Mikään ei äitiyslomalla voita silti äitikavereita. Mistä niitä äitikavereita sitten voi löytää? Tässä omat vinkkini: 


1. Neuvolan perhevalmennus

Tiedättekin jo, että Nopsua odottaessa meillä kävi mahtava tuuri, kun neuvolan perhevalmennusryhmästä muodostui tiivis ystäväporukka moneksi vuodeksi. Tästä on osaltaan kiittäminen.. öh, minua, hehe, mutta myös erästä tuttavaani, joka evästi minua tulevaan ensimmäiseen vauvavuoteen sanomalla, että hanki äitikavereita. Niiden ei tarvitse olla sydänystäviä, ajattele niitä vähän niinkuin työkavereina. Hän itse oli saanut hyvän äitiporukan juuri nimenomaan neuvolan perhevalmennusryhmästä. Niinpä kun valmennuksessa kerättiin kaikkien meiliosoitteet, kirjoitin heti kaikille postia ja ehdotin tapaamista kahvilassa. Saavuimme kaikki paikalle isojen mahojemme kanssa. Vieläkö muistatte, tytöt? Nähtiin Jumbon Fazerin kahvilassa. Itse paloin halusta kertoa keksimämme pojan nimen ja Anita söi salaattia ja kertoi, että syö tosi terveellisesti odotusaikana. Minä mietin kaikkea sitä suklaata, mitä olin syönyt... 

Vinkki: mene avoimin mielin neuvolan perhevalmennuksiin tai vauvaryhmiin. Ota rohkeasti yhteyttä - hyvät mahdollisuudet on, että et ole ainut kotiin jäävä äiti, joka kaipaa päiviin seuraa. 


2. Facebookin vauvaryhmät

Nopsua odottaessa minulle ei tullut mieleenkään etsiä Facebookista jotain äitiryhmiä. Lukan hypätessä masuun mukaan klikkailin itseni jo ehkä viidentenä jäsenenä "Kesäkuiset vauvat 2017" ryhmään. Ryhmässä on nyt yli tuhat äitiä. Isoissa ryhmissä on aina vähän niitä huonojakin puolia (et oikein "tutustu" keneenkään tarkemmin ja mielipiteitä on aina se tuhat suuntaan ja toiseen), mutta onhan se nyt aivan mahtavaa, että yhden klikkauksen päässä sinulla on tuhat samassa tilanteessa olevaa naista. Kaikilla saman ikäiset vauvat. Tällä meidän porukalla on ollut ihan mahtava jännittää kaikkien lähestyviä synnytyksiä, nähdä vauvoista ensimmäiset kuvat ja siitä eteenpäin jakaa ties mitä ilon aiheita, huolia ja hermoromahduksia. Jotain ryhmän yhteishengestä kuvaa se, että kun erästä äitiä kohtasi suurin tragedia, mikä kenenkään vauvan äitiä voi kohdata, eräs ryhmän jäsen sai idean kerätä vauvan muistolle helminauhan, johon ryhmäläiset toimittivat jokainen yhden helmen. Vauvan äiti oli arvostanut paljon tätä muistamista. Ihan kyyneleet nousee vieläkin silmiin. Itse en (tietenkään, argh) saanut aikaan helmeä lähettää, mutta lämpimiä ajatuksia olen lähettänyt sitäkin enemmän.

No, olipa raskas näkökulma... iloja ryhmässä on kuitenkin onneksi koettu paljon enemmän ja varmasti tullaan vielä kokemaankin. 

Vinkki: liity oman vauvasi syntymäkuukauden Facebook-ryhmään. Saat vertaistukea lähes ympäri vuorokauden ja voit sopia myös tapaamisia oman paikkakuntasi äitien kanssa. 



3. MLL:n perhekahvilat

Järjestääkö alueellasi MLL perhekahviloita? Meillä järjestetään ja nuo on tosi kivoja paikkoja mennä lasten kanssa leikkimään, syödä vähän välipalaa ja tutustua muihin alueen äiteihin. Näissä hyvä puoli on se, että paikalle voi mennä vauvan lisäksi isosisarusten kanssa myös. Leikin lomassa on helppo jutustella niitä näitä, eikä tarvitse vartavasten mennä Tapaamaan Uusia Ihmisiä. 


4. Seurakunnan kerhot

Seurakunnan kerhot toimivat aikalailla saman tyyppisesti, kuin MLL:n kerhotkin. Usein seurakunnan kerhoissa on myös jotain ohjattua toimintaa, kuten muutamia laululeikkejä tai tietyn teeman ympärillä vaikka askartelua. Kovin vannoutunut kristitty ei tarvitse olla, oman kokemukseni mukaan joku loppulaulu taisi olla uskonnollinen, mutta muuten tekeminen on ihan vain reipasta lasten leikkiä ja äitien kahvittelua. 

Vinkki: neuvola tietää usein hyvin alueen erilaiset kerhot. Jos et ole saanut niistä tietoa, kysy omalta terveydenhoitajaltasi! 


5. Oma pihapiiri ja leikkipuistot

Tämä on täysin arpapeliä. Jos sinulla on käynyt hyvä tuuri, joku naapureistasi on yhtä aikaa äitiyslomalla ja oikein hyvällä tuurilla tyyppi on myös hauskaa seuraa. Nopsun aikana en tuntenut oikein ketään kerrostalomme naapureista. Yksi tuttu samassa talossa oli, joka sai ehkä vuosi Nopsun syntymän jälkeen vauvan. Tässä uudessa kodissa kävi parempi tuuri. Viereisessä talossa asuu tosi mukava äiti, jolla on suunnilleen Nooan ikäinen tyttö ja Lukaa kuusi päivää nuorempi tyttö. Puuskutimme kesällä molemmat hermot palasina viimeisiä raskausviikkoja ja nyt taaperramme vauva-arkea samaan aikaan. Samassa talossa on itseasiassa kaksi muutakin äitiä, joilla pieniä lapsia, joten viimeistään kesän tullen saamme kyllä varmasti taas leikkipaikalle seuraa lähes päivittäin. 

Alueen leikkipuistoissa tapaa myös muita äitejä ja taaskin lasten leikin lomassa on helppo jutustella niitä näitä ja kenties saada uusia äitikavereita. Ylös ja ulos siis vaan! (tässä auttaa, jos ei ole tällainen -40 astetta pakkasta!!)


6. Kaverisovellukset 

Oletko sinä kokeillut erilaisia kaverisovelluksia? Kuten vaikka tämä Momzie? Itsellä näistä ei ole kokemusta, mutta kuulisin mielelläni, jos jollain on! Ideana kai tässä on se, että voi hakea samalla alueella asuvia äitejä ja kysellä heistä seuraa vaikkapa leikkipuistoon. Kertokaa siis, jos tiedätte miten nämä toimivat! 

Oletko sinä saanut uusia kavereita tai jopa ystäviä lasten saamisen myötä? Mistä olet löytänyt itsellesi äitikavereita? 


ps. kuvituksena meidän Kesäkuisten Facebook-ryhmän vauvoja, heidän äitiensä luvalla tietenkin :) 


Luka 8kk - se jokeltaa ja liikkuu!

22.2.2018


Onnea kahdeksan kuukauden ikäiselle! Tämä kulunut kuukausi on tuonut tänne valtavia harppauksia liikkumiseen liittyvien taitojen suhteen. Tässä kuussa on opittu ryömimään, tosin eteenpäin mennään edelleen aika vaivalloisesti, mutta pakki toimii loistavasti. Eikä tässä kaikki, eilen nähtiin ensimmäiset konttausaskeleet! Luka tykkää pitää itseään konttausasennossa ja eilen hän otti ainakin kolme "askelta" sekä käsillä että jaloilla. Istumasta hän pääsee nyt myös itse mahalleen ja tänään näin ensimmäistä kertaa, kun hän meni mahaltaan ensin konttausasentoon ja siitä sitten istumaan. Aikamoisia harppauksia!

Lisäksi hän seisoo vähän aikaa itse tukea jostain pitäen. Vaikkapa pinnasängyn laitaa vasten. Ja tykkää seisomisesta niin, että itkuhan siinä tulee, kun joku laskee hänet istumaan. Se on kuitenkin tehtävä, sillä seisomasta alas tuleminen on muuten hieman.. suurpiirteistä ja kivuliasta. 



Yömaito on myös tässä kuussa jäänyt pois ja poika hörppää maitonsa aamulla herätessään, eli joskus viiden ja seitsemän välillä. Nukkumaan hän käy kahdeksalta ja herää vaihtelevasti öisin. Parhaimmillaan pari kertaa, pahimmillaan pari kymmentä kertaa. Ihan kokonaisista öistä ei vielä siis voida puhua. Päiväunia on niitäkin edelleen kolmet. Ensimmäiset alkaa heräämisajasta riippuen 8:30 - 10 välillä ja kestävät yleensä pari tuntia. Toiset unet on lyhyemmät ja ne asettuvat iltapäivään yleensä ennen Nopsun hakua hoidosta, eli 13-15 välille. Ehkä tunnin verran. Tämän lisäksi mussukka tarvitsee lähes aina vielä illalla pienet torkut viiden ja kuuden välillä. Siihen riittää vaikka puolikin tuntia, kunhan käy unessa. Tutti on hyvä ystävä. Se on oltava aina kun käy nukkumaan ja auttaa rauhoittamaan muutenkin. 

Syöminen sujuu edelleen hyvin. Maitona on maitoallergisten Nutrilon Pepti, johon muuten edelleen odotamme Kela-korttia korvausnumeron kanssa. Odotettu jo yli kuukausi. Muuten kaikki ruuat tuntuvat pikkuiselle sopivan ja suosikkeja edelleen hedelmäsoseet sekä banaani. Luka on jo pitkään syönyt ihan samoihin aikoihin meidän muidenkin kanssa. 




Jokelluksiakin on tässä kuussa alettu kuulemaan. Yleisin on babababa tai babbababba. Kuulemme välillä myös väyväy ja vauvau. Sekä paljon huulien ja kielen päristelyä. Hän myös vimmatusti hakkaa käsiä kylkiinsä (tai sylissä pitäjän käsiin) aina kun olisi kovasti asiaa kerrottavana. Luka ei muuten vierasta vielä ollenkaan! Onkin ollut helppo edelleen hetkeksi antaa hänet kenen tahansa syliin tai käydä yksin vessassa. Odottelen koko ajan, että milloin vierastaminen astuu kuvioihin.


Kahdeksan kuukautta on jo aika hyvä ikä! Pikkuvauvaksi ei toista voi mitenkään enää kutsua ja jotenkin alkaa jo häämöttää se yhden vuoden rajapyykki. Neuvolassakin päästään pitkästä aikaa käymään ensi viikolla, joten päivitän sitten noita pituutta ja painoa tänne. Pinsettiote vissiin myös tämän ikäiseltä pitäisi onnistua, mutta siitä kyllä en ole ihan varma.. enemmän nyrkillä hän tarttuu asioihin. Niin ja eilen oppi myös "saisiko-olehyvä" leikin, jossa hänelle annetaan lelu ja hän antaa sen takaisin. Näin saatiin veljet jopa hetkeksi leikkimään yhdessä. Vaikka tosi kivasti heillä menee kyllä oleminen jo yhteen muutenkin. Tänään he olivat rakennustiimi. Nopsu rakensi palikoista tornin ja kutsui purkutraktorin aina paikalle purkamaan :)


Tällainen kahdeksankuinen meillä asuu! Yleensä aina hymyilevä ja hyväntuulinen pieni poikanen, jota ilman ei oikein enää elämää osaisi kuvitella. 


Tykkää
Siitä, kun Nooa pomppii. Naruista. Tutista. 


Ei tykkää
Toppavaatteiden pukemisesta. No, kyllä se minullakin tulee jo vähän korvista ulos ja odotan kesää...


Suosikkiruokaa
Banaani edelleen. 


Paino
10,1kg


Pituus
73,5cm


Vaatekoko 
80



Kahden raskauden runtelema kroppani

20.2.2018


Myönnän, vähän raflaava otsikko, mutta oikeutan sen sillä, että on se vaan aikamoinen rääkki, jonka läpi jokainen äiti kroppansa vie. Ja kun ei se kaikki edes todellakaan lopu synnytykseen. Tässä sensuroimaton katselmus siihen, mitä kaksi raskautta omalle kropalleni on tehnyt ja mitä pysyviä "vaurioita" niistä jäi. 

En tiedä mistä sen sain päähäni, mutta jostain syystä toisen synnytyksen kohdalla minua pelotti tosi paljon paha repeäminen. Että jos oikeasti repeäisi sieltä sinne, niin hip hei sitten vaan loppu elämän kanssa. No, sellaisenkin kanssa voi elää tietenkin ja todennäköisyydet tuollaiseen on tosi pienet, mutta onko joku sanonut, että raskaanaolevien pelot ovat aina rationaalisia? Tähän peilaten, olen selvinnyt kahdesta raskaudesta ja synnytyksestä tosi hyvin. 


Instagramia seuraavat tietävät, että pelkään hieman hammaslääkäriä. Oikeastaan en pelkää, vaan suuni vaan on jotenkin tosi kipuherkkä ja sanon AU heti kun hammaslääkäri pyytää avaamaan suun. Eilistä hammaskiven poistoa varten tarvitsin Burana 600 ja pintapuudutuksen, voitteko kuvitella :D Hampaissani on ikinä ollut vain yksi reikä, joten olikin shokki Nopsun syntymän jälkeen istua hammaslääkärin tuoliin. 20 alkavaa reikää! En voinut uskoa korviani! Ilmeisesti raskaus muuttaa syljen koostumusta ja kun siihen lisätään raskauspahoinvoinnin aisoissa pitäminen jatkuvalla napostelulla, niin siinä kai se soppa sitten on. Luojan kiitos, yksikään noista ei ole kehittynyt varsinaiseksi reiäksi asti. Sen verran tämä kokemus kuitenkin pelotti, että siirsin Lukan jälkeistä hammastarkistusta puolen vuoden ajan.. 

Eilen siis kävin ja ihanaa, olikohan tullut yksi alkava reikä lisää, muttei sen enempää. Ja näille alkavillehan ei tarvitse mitään tehdä, ne monesti pysähtyy itsestään. JEE! 

Hampaat: Vauriot ekalla kertaa (+), vahingot tokalla kertaa (-)



Jos raskaus tekee usein kolhun ulkonäköön, niin tekee se sitä myös silmien näkökykyyn. Ei ole tavatonta, että näkö huononee raskauden ja imetyksen myötä. Joku hormonijuttu siis tämäkin. Optikot kehoittavat odottamaan semmoisen kolme kuukautta imetyksen lopettamisesta, ennen kuin menee tarkistuttamaan näön. Omalla kohdallani Nopsun jälkeen näkö oli mennyt paljon huonommaksi, mutta nyt muutosta ei ollut tapahtunut juuri lainkaan. Oikeastaan vain hieman parantunut näkö! Ei paha tuomio siis lainkaan. 

Näkö: Vahinko ekalla kertaa (+), vahinko tokalla kertaa (-) 


Molemmissa raskauksissa painoa tuli noin 20 kiloa lisää. Nopsua odottaessa taisin herkutella melko rajattomasti, Lukaa odottaessa taas liikunta oli täysin kadoksissa, joten siitä ehkä syyt suuriin lukemiin. Molemmilla kerroilla synnytyksessä lähti noin 10 kiloa. Siitä eteenpäin tarina onkin erilainen. Ekalla kertaa loput kymmenen kiloa (ja siihen varmaan viisi vielä lisäksi) lähtivät ihan huomaamatta ensimmäisen puolen vuoden aikana. Nyt toisella kertaa puolen vuoden kohdalla vaaka näytti ihan samaa, kuin sairaalasta palatessa. Syitä varmaankin stressaava syksy, ikä, liikunnan vähyys. Ensimmäisellä kertaa tässä kohdassa siis shoppailin kaupasta S-kokoisia vaatteita ja olin aikalailla elämäni kunnossa. Tällä kertaa puurran dieetin ja treenin parissa, jotta pääsisin siihen raskautta edeltäneeseen vaatekokoon. 

Vaatekoko: Vahinko ekalla kertaa (-), vahinko toisella kertaa (+)



Monet kertovat raskauden jälkeen kengän kokonsa kasvaneen niin, että koko kenkäkaappi on mennyt uusiksi. Itsellä ei onneksi näin käynyt kummallakaan kertaa. Ensimmäisen raskauden jälkeen räpylä pysyi ihan saman kokoisena, mutta tämän toisen kerran jälkeen huomaan jalan vähän kasvaneen. Jos ennen kenkäni koko oli 39/40, niin nyt se on 40/41. Itseasiassa kaikki nyt talvella ostamani kengät taitavat olla kokoa 41. 

Kengänkoko: Vahinko ekalla kertaa (-), vahinko toisella kertaa (+)



Kaikkihan sen tietävät, että raskaana ollessa harvoin mahtuu sormukset sormeen. Ei ainakaan minulla mahtunut kummallakaan kertaa. Hauskaa (?) oli kuitenkin se, että ekan kerran jälkeen sormien nivelet eivät koskaan palautuneet ennalleen, vaan jouduin hankkimaan uuden sormuksen. No, on pidempi tarina, miksi vain en suurennuttanut entistä, mutta kuitenkin. Toisen raskauden jälkeen nivelet eivät nyt onneksi sentään enää jatkaneet kasvuaan, vaan tutut sormukset mahtuvat edelleen. 

Sormien nivelet: Vahinko ekalla kertaa (+) vahinko toisella kertaa (-)

**

Ja vielä lopuksi osasto, josta en kyllä ajatellut puhuvani blogissa, mutta kaikkea sitä kevätaurinko saa aikaan! Tissit. Ne eivät lähtökohtaisestikaan olleet suuret. Mukava A-kuppi, jonka kanssa olen aina viihtynyt, koska eivät ole tiellä treenatessa. Mitä niistä sitten kahden imetyksen jälkeen on jäljellä... no, paljon vähemmän. Sama A-kuppi on edelleen käytössä, mutta vähän niinkuin ilmapallosta olisi päästetty puolet ilmasta pois. Tai lapasesta käsi pois. Tiedätte mitä tarkoitan. 

Jos nyt kerran tälle linjalle lähdettiin, niin itse alakerta on ihan kuin ennenkin. Haluisin tämänkin (näköjään!!) tuoda esiin, sillä usein törmää ajatukseen, ettei haaroväli synnytyksen jälkeen koskaan enää ole entisensä. No, en nyt ole muilta pahemmin kysellyt, mutta omani ainakin on kuin ennenkin. 

Hyvät ystävät, lupaan, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta puhua blogissa tisseistä ja t*ss*ista :D Kiitos ja anteeksi! 

Millaiset jäljet raskaus tai raskaudet ovat sinun kroppaasi jättäneet? Kannatko niitä ylpeydellä ja hyväksyen, vai ottaako päähän? *

*saa ottaa! On ihan höpönhöpöä, ettei nainen saisi kaivata entisiä rintojaan, raskausarvetonta mahaa tai mitä ikinä, vain sen takia, että on toiminut vauvankasvattamona.


Luvassa ihana joogaviikonloppu! + instassa arvonta

15.2.2018


YHTEISTYÖSSÄ: JOOGAFESTIVAL

Kalenteriini on merkitty isosti pinkillä päivämäärä 4.3. Tuona viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaan valtaa kuudetta kertaa järjestettävä Joogafestival, joka tarjoilee paitsi joogaa, myös  mindfulnessia, pilatesta, auyrvedaa ja kaikkea ihanaa hyvinvointiin liittyvää. Olen käynyt Joogafestareilla kerran aiemmin ja tykkäsin kovasti. Tunnelma tuolla on niin ihana, että siellä rauhoittuu ja inspiroituu yhtä aikaa.

Olen joogannut enemmän tai vähemmän viimeiset kahdeksan vuotta. Varsinainen joogakärpänen minua puraisi asuessani kesän 2010 Berliinissä. Siellä kävin työpaikkani vieressä sijaitsevalla joogasalilla monta kertaa viikossa. Välillä tunneilla oli vain muutama ihminen, joten ohjaajat ehtivät hyvin myös henkilökohtaisesti korjata ja ohjata. No, eivät kuitenkaan ihan kaikkea nähtävästi, sillä kipeytin vuosiksi toisen ranteeni tekemällä alaspäin katsovan koiran käsien linjauksen täysin väärin. Hyvin yleinen virhe muuten kaikilla - kannatta kysyä hyvältä joogaopettajalta kyynärpäiden asento. 

Suomessa kävin pari vuotta ahkerasti Astanga-joogassa ja saatoin jopa sanoa kehittyneeni siinä jonkin verran. Viime vuosina jooga on kuitenkin jäänyt niiden kuuluisien ruuhkavuosien jalkoihin, vaikka voisi fiksuna ajatella, että silloin joogaa ehkä kaikista eniten tarvittaisiin. Syksyllä aloitin pikkuhiljaa lempeässä joogassa ja kävin siihen perään kymmenen kertaa erilaisilla hot jooga -tunneilla, mukaanlukien kokeilun ilmajoogassa. Tällä hetkellä luen Rachel Brathenin Yoga Girl -kirjaa ja olen jälleen ihan vakuuttunut, että jos jotain kiireinen äiti-ihminen elämäänsä tarvitsisi, on se jooga. 


Mitä Joogafestarit sitten tarjoavat? No, ei sen vähempää, kuin 100 tutustumistuntia ja 40 luentoa kaikista kiinnostavista aiheista! Tunneille on ilmeisesti nyt jo tehty aika paljon ennakkovarauksia, joten liput kannattaa ostaa pikimmiten. Ennakkoliput (joilla ainoastaan varauksia voi tehdä) ovat myynnissä 2.3. saakka. 

Itse suuntaan festareille siskoni kanssa, koska hän on silloin täällä kylässä. Jooga ei ole ihan hänen juttunsa, joten jätän raahaamatta häntä tunneille ja menemme muuten vain fiilistelemään tunnelmaa, kiertelemään kaikkea esillä olevaa ja ehkä kuuntelemaan muutaman luennon. Erityisesti minua kiinnostaa kehutun Suvi Bowellanin luento erityisherkkyydestä sekä yleensäkin kaikenlainen stressin vähennys. Myös Kylli Kukk on tietenkin nähtävä livenä! Pieni ei-koskaan-lääkikseen-päätynyt tyttö sisälläni kiinnostui myös asanoiden anatomian luennosta. 

Tarvitsisin myös joogamatolle kantokassin ja tietenkin kiinnostaa myös mahdolliset joogakoulujen tarjoukset :) 

Joogafestareilla on muuten myös lapsille Lapsi&Vanhempi -joogaa, mikä olisi varmasti todella kiva kokemus. Lasten tunteja kuvataan esimerkiksi näin: "Tunneilla keskitytään leikin kautta ja iloiten kehon luonnolliseen liikkeeseen, koordinaatioon, hauskuuteen ja mielen sekä kehon rauhoittamiseen. Tunneilla harjoitellaan kehotietoisuutta ja itsensä ilmaisua ilman suorittamista ja kilpailua."

Tuota noin, voisiko tällaisen tekemisen saada pakolliseksi osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa myös? Jooga ja meditaatio taipuu kyllä niin moneen myös lasten hyödyksi ja iloksi. Joogafestareille muuten voit ottaa 0-13 vuotiaat lapset ilmaiseksi mukaan! 


Sokerina pohjalla LIPPUARVONTA! Minulla on ilo ja kunnia arpoa Instagramin puolella VIISI kappaletta yhden päivän avec-lippuja. Eli lauantaina tai sunnuntaina sisäänpääsy kahdelle hengelle, arvo 30 euroa. Näillä lipuilla ei voi tehdä tuntivarauksia, mutta ne tarjoavat osallistumismahdollisuuden niille tunneille, joilla on tilaa ja tietenkin pääsyn kaikille luennoille. 

Nyt siis heti paikalla Instagramista esiin @piritapanda -tili ja osallistumaan! Aikaa osallistua on 19.2. päivän loppuun asti. 

Oletko sinä käynyt Joogafestareilla? Mitä ajatuksia sinussa herättää lapsen kanssa tehtävät joogaharjoitukset? 

KUVAT: JOOGAFESTIVAL

HAASTE: Yllätysvisiitti jääkaappiin!

14.2.2018


Kääk! Mitä sisältää jääkaappi, kun sitä ei mitenkään kuvausta varten olla valmisteltu? Sain Kaksplussan verkostobloggajien keskustelusta ronskin idean, esitellä meidän jääkaappi. Koska mä ainakin myönnän, että kyllä minua kiinnostaa muiden ihmisten jääkaappien sisältö, hahhaha. Mutta en varmasti ole ainut, eikös siitä ollut joku tv-ohjelmakin, että mitä ihmiset ruokakaupasta ostavat :) 

Koko juttuhan vähän lässähtää, jos käy kaupassa sillä tavalla "jääkaapinesittelymielessä" (siis anteeksi, miten?) joten tartuin tuumasta toimeen ja otin meidän jääkaapista vain kuvat niin, kuin nyt jääkaappi sattui sillä hetkellä olemaan. 

Ylimmällä hyllyllä raejuustoa (tosi pahaa ja rasvatonta, mutta syön nyt dieetin ajan). Kaurakermaa aina pari purkkia varalla ruuanlaittoon. Munia. Salaattia ja siinä päällä raakakakun jämät. Takana purkissa jotain kastiketta ja Salsa Verdeä, joka muuten on varppina mennyt vanhaksi.. Alemmalla hyllyllä omenasosetta ja appelsiinimarmelaadia. Appelsiinimarmelaadi on niin hyvää!! Green Curry -tahnaa sekä Dijon-sinappia. Ja vissiin oliiveja? Makujugurtteja itse en syö, nämä on miehen ostamia. Nopsulle yleensä ostan niitä missä on vähemmän sokeria. Juustoa löytyy ja viinirypäleitä. 


Seuraavalla hyllyllä takana suolakurkkuja, sit aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkusalaattia ja hillosipuleita. Ai, hillosipulit, nam! En koskaan varmaan pääse selvyyteen, mikä olisi paras rasva leivän päälle (jos ei viitsi lotrata oliiviöljyä tai aina ostaa avokadoja), joten valitsen tyyliin joka kerta kaupasta eri levitteen. Tsatsiki on miehen ostama. Pinaatti- ja porkkanaletut olivat alennuksessa. Porkkanaletut on muuten pannulla paistettuna aivan taivaallisen hyviä ja syömme niitä "lettuina", eli hillon kanssa. Vielä puolukkahilloa, vaikka aina kyllä kaipaan sitä lapsuuden puolukkasurvosta... laitankin aina kun jaksan tähän hilloon sekaan puolukoita, jotta hillosta tulee vähemmän makea.


Kattilassa kasvissosekeittoa. Vieressä selleriä, jota rakastan. Vieressä tomaattia, kurkkua ja suolakurkkuja. Alemmalla hyllyllä lasagnea quorn-rouheesta. Meni muuten äidilleni ihan täydestä broilerijauhelihasta. Purkit soijamaitoa ja lehmänmaitoa. Alimpana perunoita ja alhaalla laatikossa porkkanoita ja sipuleita. Syön tosi paljon porkkanoita ja ostan niitä aina kaupasta. 


Ovesta löytyy punaviinietikkaa, Bonne-persikkasosetta, pari matkakokoista mantelimaitoa, sinappia, limeä (jota laitan aina omenasiivujen päälle, niistä tulee todella hyviä niin!), soijakastiketta, mansikkabalsamicoa (taivas, koskahan tuo on edes ostettu..) ja wasabia. 

Alempana vichyä, ketsuppia (miksi lapset haluaisivat aina uittaa kaiken ketsupissa?), soijamaitoa, lehmänmaitoa (J tekee aina aamuisin itselleen kahvilatasoisen latten ja tarvitsee siihen punaista maitoa) jaaaaaaa mansikkamehukeittoa. Olen vasta hiljattain tajunnut, että sokeriton mehukeitto on yhtä kuin aspartaamilla makeutettu. Valitsen siis todellakin aina tuon sokerilla makeutetun. 

Alimpana Nopsun "lempimaitoa", eli Aito Kaurajuomaa, mummin Joensuusta tuomaa viinimarjamehua sekä purkki rasvatonta lehmänmaitoa. Tästä itseasiassa puuttuu vielä pari ylintä lokeroa, joissa on liha-, kasvis- ja kanaliemikuutioita, pari lasten kylmäpakkausta sekä Lukan kylmässä säilytettävä Sibicort. Ja vaniljauutetta. 


Ja tämähän on tietenkin nyt HAASTE! Jos sinä bloggaaja luet tämän postauksen, niin kamera vaan käteen ja armottomasti omalle jääkaapille NYT :) Haluan (me kaikki halutaan) nähdä, mitä sinun jääkaapissasi on? 



Hyvän mielen vuosi 2018 - kuinka se tehdään?

12.2.2018


YHTEISTYÖSSÄ: MAARETTA TUKIAINEN JA PS-KUSTANNUS

Jos minun pitäisi listata inspiroivimpia esikuvallisia ihmisiä, niin listalla olisi ehdottomasti Maaretta Tukiainen. Tutustuin häneen ollessani tv-maailmassa töissä. Tapa, jolla hän rakensi Sub-kanavan ja johti sitä, oli jotain, mitä harvoin pääsee näkemään. Huikean ammatillisen osaamisen lisäksi naisesta hehkuu hyvin erityislaatuinen energia, jolla takuulla voidaan tarvittaessa siirtää kallioita ja uudelleen muovata ihmismieliä. Tv-maailman taakse jättämisen jälkeen Maaretta onkin tehnyt valtavasti hienoja juttuja itsensä kehittämisen saralla. Häneltä on ilmestynyt useita kirjoja, hän on kirjoittanut arvostetulle Huffington Post -sivustolle ja tekee töitä myös sisustusarkkitehtinä sekä lifecoachina. Jep. Itsehän koetan tällä hetkellä selviytyä vain kotona äitinä... 

Olin jo pidempään halunnut itselleni Maaretan kirjoittaman Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan. Ja tämä vuosi on siihen aivan täydellinen. 


Itselläni oli todella rankka syksy terveysongelmien ja niistä seuranneiden (niiden taustalla olevien?) stressitekijöiden kanssa. Jouduin toteamaan, että muutama osa-alue omassa elämänhallinnassa kaipaa remonttia. Tai oikeastaan, edes kunnollista rakentamista ensimmäistä kertaa. Teen tämän vuoden aikana monella tapaa töitä asioiden eteen ja tämä pinkki kirja on yksi innostava osa projektia, jos sitä projektiksi voi kutsua. 

Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, jossa kuukausi ja viikko kerrallaan käydään läpi elämän eri osa-alueita, pohtien millä tolalla ne ovat ja mitä tavoitteita ja parannettavaa sieltä voisi löytyä. Kirjaa ei missään nimessä tarvitse aloittaa vuoden alusta, kalenterikuukauden alku on oikein sopiva siihen. Itse aloitin kirjan nyt helmikuussa, mikä sopiikin jotenkin hyvin, sillä onhan syntymäpäiväni helmikuun alussa.  


Ensimmäisen kuukauden tehtävät kartoittavat omaa menneisyyttä ja sitä mistä itse oikein tulee. Seuraavassa kuussa saa luvan kanssa unelmoida. Tulossa on vielä kymmenen toinen toistaan kiinnostavampaa aihetta, kuten "Miten kuulen paremmin oman ääneni?", "Miten saan voimaa toisista?" ja "Miten kohtelen itseäni rakentavasti?"

Lapsethan ovat aivan guruja elämään hetkessä ja pitämään yllä joustavaa mieltä. Kun seuraa Lukaa, ei hänelle ole mitään muuta kuin tämä hetki. Jos pää kolahtaa ryömiessä lattiaan, sitä itketään muutama minuutti ja sitten ryömitään taas. Jos kädet havittelevat jotain vauvalle sopimatonta, unohtuu esine noin kymmenessä sekunnissa, kun sen vie näkyvistä pois. Ihan kuin vauva ajattelisi, että jaaha, eipä ole sitä enää olemassa, mitäs muuta kivaa keksitään? Vaikka juu juu tiedän, että ilmiö johtuu vauvan esinepysyvyyden kehittymättömyydestä :) 

Itsehän olen tässä ihan surkea. Jään liiaksi kiinni menneisiin; mietin, olisiko pitänyt tehdä elämässä jotain valintoja ja murehdin asioita, jotka menivät mönkään. Samaan aikaan olen taitava stressaamaan tulevasta. Joudummeko vielä etsimään uuden asunnon, saadaanko poikien tulevan koulun sisäilmaongelmat korjattua, miten käy ystävyyssuhteiden, kun niin moni ystäväperhe on muuttamassa meistä kauemmas... 

Järjellä ajateltuna moni ongelma ei olekaan niin suuri ja kyllähän sen tietää, että pitäisi olla kiitollinen menneestä ja suhtautua luottavaisesti tulevaan. Mutta mitenpä pidät sen arjessa mielessä? Mieli kun niin hiton helposti karkaa tutuille raiteille, niin möykyiset raiteet kun ne sitten ovatkaan. Tässä tulee mielestäni kirjan nerokkuus. Eihän kirja nyt pidempää terapiajaksoa vastaa (ei ole tarkoituskaan), mutta kirjan kanssa oikeasti joudut miettimään oman mielen asioita jatkuvasti, pitkin vuotta. Kerran viikossa otetaan aina uusi kysymys pohdittavaksi, joten hyvän mielen projekti ei vaan voi jäädä kovin pitkäksi aikaa unholaan. 

Tosin kirja on myös armollinen siinä, että jos joku kuukausi ei vain ole voimavaroja mielen pohtimiseen, voi yhden kuukauden helposti vain jättää väliin. Kirjassa on tietenkin myös sallittua hyppiä vähän ees ja taas, kunhan pysyy vain itse kärryillä siitä, mitkä osiot on jo työstänyt ja mitkä odottavat vielä. 


Tarkoitan tätä siis ihan koko sydämestäni, kun sanon, että voin lämpimästi suositella tätä kirjaa kaikille! Erityisen hyvin tämä tuntuu sopivan näin lasten kotihoidon vuoteen, kun on jotenkin muutenkin irti tavallisesta arjesta. 

Onko kirja sinulle tuttu? Mitä osa-alueita itse haluaisit päästä työstämään oman mielesi kanssa? Luetko yleensäkin tämän tyyppistä kirjallisuutta? 


Kuinka vastata lapsen vaikeisiin kysymyksiin?

10.2.2018


Olen pitkään halunnut kirjoittaa tämän tyyppisen postauksen, mutta samalla jännitän tosi paljon tämän kirjoittamista. Enhän ole kasvatusalan ihminen ja kokemusta äitiydestäkin on takana vain neljä vuotta. Otathan siis huomioon, etteivät nämä ole mitään ainoita totuuksia ja jokaisen on hyvä miettiä vastaukset omista lähtökohdistaan, lapsen iän ja luonteen huomioiden. Hyvä nyrkkisääntö onkin aina antaa tarpeeksi tietoa lapselle hänen omaan ymmärrystasoonsa nähden ja varoa hämmentämästä lasta lisää. Esimerkiksi vastauksia kysymykseen "Mitä on seksi" on kymmeniä. Ihan pienelle lapselle vastaukseksi riittää vaikkapa "Aikuisten ihmisten läheisyyttä." Teini-ikäiselle on taas hyvä jo tuoda kuvioihin ehkäisyasiat ja puhua oman kehon itsemääräämisoikeudesta (tosin, onko tuo sana?). Hyvä aloitus on myös kysyä, mistä lapsi on sanan/asian kuullut tai mistä tuli mieleen pohtia kyseistä asiaa. 

Tässä kuitenkin muutama tiukka kysymys, joita leikki-ikäinen saattaa heittää tiskiin. Ja omat parhaat vastaukseni niihin. 

1. Milloin elämä loppuu? 

Taaperoiän jälkeen lapsille alkaa pikkuhiljaa paljastua elämän rajallisuus. Ehkä jo aikaisemminkin, jos vaikkapa joku suvusta kuolee. Mitä vastata, kun lapsi kysyy, että milloin elämä loppuu? Kuolenko minä? 

Kuolema-sanaa ei kannata pelätä. Lasta voi enemmänkin hämmentää erilaisten vertausten käyttäminen, kuten "nukkua pois" tai "muuttaa taivaaseen". Itse olen neljävuotiaalle sanonut, että kaikki jotka elävät, niin jonain päivänä kuolevat. Ihmiset yleensä kuolevat kun ne ovat tosi tosi tosi vanhoja ja eläneet ihan älyttömän monta päivää. "Kuolenko minä joskus?" -kysymykseen olen vastannut, että "Joo, sitten kun olet ihan älyttömän vanha ja sinusta on tullut vanha pappa. Sinulla on ehkä omia lapsia ja niilläkin jo omia lapsia. On tosi hankala edes osata ajatella sinne asti." 

Tässä kohtaa omaan mieleen aina hiipii ajatus siitä, että kyllähän ihmisiä kuolee muutenkin, kuin vanhuuteen. Siispä tuntuu tavallaan vähän riskialttiilta sanoa, että vain vanhat ihmiset kuolevat. Mutta samaan aikaan tuntuisi liian karulta sanoa, että voihan sitä kuolla vaikka liikenneonnettomuudessa tai johonkin sairauteen. Itse olen ratkaissut tämän asian niin, että olen kertonut, että mietipä vaikka jotain lintua. Jos se lintu jää auton alle, niin sitten se kuolee. Tai jos jollekin vaikka lehmälle tulee joku tosi vakava sairaus, niin sitten voi kuolla. 

Nämä keskustelut ovat meillä riittäneet tyydyttämään tiedonjanon. Olen jättänyt vähän kuin hautumaan lapselle tuon ajatussillan elollisista eläimistä elollisiin ihmisiin. Hän sitten omaa tahtiaan voi tajuta, että tavallaan sama logiikka elämän yllätyksellisestä päättymisestä koskee myös ihmisiä. 


2. Mistä vauvat tulevat? 

Kysymysten klassikko. Tähän, jos johonkin pätee se, että vastaa lapsen ikätason mukaisesti. Aluksi riittää hyvin vastaukseksi, että äidin masusta. Jossain vaiheessa tästä seuraa kysymys, että miten se vauva sinne masuun menee? 

Tähänkin ehkä aluksi riittää, että aluksi siellä on semmoinen ihan hirmuisen pieni vauvan siemen ja se alkaa sitten kasvamaan siellä ensin ihan pieneksi vauvaksi ja sitten ihan oikeaksi vauvaksi. Meillä ollaan edetty tästä hieman eteenpäin, ja kysytty, että miten se siemen menee sinne äidin mahaan. Tähän on vastaukseksi riittänyt, että isä laittaa sen sinne. Olen lisäksi selittänyt, että vauvan siemen oikeastaan saa alkunsa niin, että isältä tulee yksi siemen ja äidiltä yksi ja ne yhdessä saa aikaan vauvan, jos vanhemmat niin haluavat. 

Vielä on pitkä matka siihen, että vauvojen syntymiseen liittyy jotenkin se seksihomma. Sitten kaavaillaan taas uusia vastauksia. 

3. Miten maapallo alkoi? 

Hyvin tavallinen kiinnostuksen aihe. Ilmenee esimerkiksi niin, että "Miten tuli ne ensimmäiset ihmiset, ennen kuin oli yhtään ihmistä?". Evoluutioteoriaan enempää sukeltamatta voi hahmotella, että ennen kuin oli yhtään ihmisiä, oli eläimiä. Ja sitten apinoista alkoi muodostua ihmisiä. Se tapahtui niin kauan sitten, ettei niin kauas oikein edes voi muistaa tai osata ajatella. Ja se muuttuminen on tapahtunut niin vähän kerrallaan, ettei sitä edes voi silmillä nähdä. Aina aikuiset ihmiset saa vauvoja ja sitten ne vauvat kasvaa isoiksi aikuisiksi ja saavat taas sitten vauvoja. 

Jos uskaltaa ja haluaa, voi lisätä, että monesti ihmiset kertovat sellaista tarinaa, että Jumala on luonut maapallon ja laittanut tänne aluksi asumaan yhden miehen ja yhden naisen. Mutta en voi tätä suositella, ellei halua siirtyä seuraavaan kysymykseen; "Mikä on jumala?" 


4. Haluan olla tyttö/poika, miksi minusta ei tullut tyttöä/poikaa? 

Leikki-ikäiset lapset alkavat hoksata myös sen, että on tyttöjä ja poikia. Ja että jotkut jutut ovat enemmän tyttöjen juttuja ja toiset poikien. Vaikka yleinen ilmapiiri oman haisteluni mukaan on aivan ihanasti muuttunut siihen suuntaan, pojatkin voivat pitää pinkkiä ja tytöt traktoripaitoja. Rämäpäinen tyttö tai rauhallinen poika voi helposti kokea, että se oman sukupuolen ryhmään luokittelu ei ihan täsmää. Voi olla, että oma kaveripiiri tarhassa on vastakkaista sukupuolta ja kenties lempivärit ja suosikkihahmot piirretyistä ovat myös erilaisia, kuin stereotyyppiset tyttöjen ja poikien suosikit. 

Jos lapsi sanoo haluavansa olla mieluummin tyttö/poika, voi ensin kysyä, että miksi niin? Mitä asioita tekisit tai minkä takia sinusta olisi mukavempaa olla tyttö/poika. Lisäksi voi kertoa, että tyttönä/poikana saa olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Voi käyttää mitä tahansa värejä vaatteissa, tykätä mistä tahansa Ryhmä Hau -hahmosta ja leikkiä juuri niiden kavereiden kanssa, joiden kanssa parhaiten viihtyy. Jos pohdinnat omasta sukupuolesta jatkuvat ja toistuvat, en näkisi vääräksi sanoa myös, että jotkut lapset jos aina vaan tuntevat haluavansa olla tyttö/poika, voivat vaihtaa tytöksi/pojaksi. Ei se tee niistä yhtään huonompia ja meille olet aina maailman rakkain, olisit sitten tyttö tai poika. 


Toivottavasti näistä vastauksista oli sinulle jotain hyötyä! Ehkä puolikas ajatus tulevan varalle tai joku uusi näkökulma asioihin. Aina on myös hyvä lopuksi sanoa, että kiva kun otit asian esille. Mukava pohtia tämmöisiä juttuja sinun kanssa. Muista, että aina kannattaa tulla juttelemaan, oli mikä tahansa asia, mikä pyörii mielessä. 

Mitä vaikeita kysymyksiä sinä olet saanut vastattavaksi? Meneekö sormi suuhun vai tykkäätkö ennemmin näistä? 


Miltä tuntuu täyttää 36 vuotta?

5.2.2018


En yleensä tee iästä mitään isompaa numeroa, sillä sehän toden totta on vain numero. On kuitenkin myönnettävä, että aina näin syntymäpäivänä mieleen hiipii ajatus "mitä hittoa miten ihmeessä muka voin olla jo näin vanha?!?!". Mikä on tietenkin ihan älyttömän tylsää, sillä muistattehan vielä kaikki lapsuuden ja nuoruuden synttärit, kun oli aivan mahtavaa olla taas vuoden vanhempi ja sitten jo alkoi melkein heti odottamaan seuraavia synttäreitä. Täällä ainakin yksi neljävuotias jo haaveilee kovasti viisivuotissynttäreistään.

Missä ikä sitten näkyy ja tuntuu? No, ainakin siinä, että kilojen pudottaminen on sata tuhatta kertaa hitaampaa, kuin nuorempana. Laihdutin kerran parikymppisenä kymmenen kiloa ja se meni ihan tuosta vaan. Nyt takkuan näiden kilojen kanssa kuukausi toisensa perään. Aineenvaihdunta siis on kai  hidastunut. Toisaalta, parikymppisenä ajoin päivittäin pyörällä viiden kilometrin matkan töihin ja pyörin kaikki illat tanssitunneilla. Meikatessa pysähtyy aina ihmettelemään, että mitä pirua on nuo rypyt silmien ympärillä ja miksi silmäluomien iho ei enää ole tasaisen sileä, vaikka sitä minne suuntaan venyttelisi? Myös toinen silmäni tuntuu vanhenevan toista nopeammin :) 


Missä muussa ikä sitten tuntuu? No enpä tiedä :) Pään sisällä olo on ehkä jotain 25-30 välillä. Olen suhteellisen notkea, habaa löytyy hyvin ja jaksan hölkätä jopa pidempiä matkoja, kuin yleensä. Pukeudun juuri niin kuin huvittaa, enkä ole kertaakaan törmännyt ajatukseen, etten voisi jotain käyttää tai tehdä, koska en ole enää parikymppinen. 

Parasta tässä iässä on perhe. On ihan paras juttu, että olen jotenkin onnistunut keräämään ympärilleni kolme ihanaa poikaa. Onko sitten niinkään paljon muuttunut, sillä kyllä 10 vuotta sitten myös tykkäsin, että ympärillä pyöri useampia ihania poikia... Myöskin nykyisin on vaikka millä mitoin esikuviksi todella hyväkroppaisia, kauniita, fiksuja ja energisia nelikymppisiä, joten mikäs tässä on porskuttaessa! 


Tämä ikävuosi tullaan viettämään lähes kokonaan kotiäitinä. Olen ajatellut olevani tämän vuoden kotona hoitamassa Lukaa ja syksyllä myös Nopsu jää hoidosta pois. Vaikka kotona olo ei tietenkään mitään lomaa ole, on tämä silti ainut mahdollisuus enää olla pidemmän aikaa irti työelämästä ja keskittyä näiden ihmistaimien kasvatukseen. Nopsu jatkaa nyt toukokuun loppuun asti osa-aikaisena hoidossa ja on kesälomalla kesäkuusta elokuun loppuun. Syksyksi toivottavasti saamme paikan kerhosta, jonne poika voisi mennä kolmena tai jopa neljänä päivänä viikossa kolmeksi tunniksi. Kyllä viisivuotias omasta mielestäni kaipaa jo vähän kavereiden seuraa ja ohjattuja leikkejä, varsinkin kun on niihin jo neljä vuotta ehtinyt tottumaan. Ensi vuoden alusta sitten palaan töihin ja odotan kyllä sitäkin jo. Kiva päästä tekemään omia juttuja ja kehittämään itseään työn merkeissä. Meillä onkin töissä tapahtunut tällä aikaa niin valtavia muutoksia, että hyvä kun tiedän mihin työpaikkaan olen palaamassa! 

Mutta niin, tänään vietetään synttäripäivää ensin pienimmän miehen kanssa, sitten haetaan vähän isompi hoidosta ja mennään kaverin luo kyläilemään. Illalla sitten ystävien kanssa ravintolaan syömään :) 

Ihanaa helmikuun viikkoa kaikille! 💕🌟


My Day - vapaapäivä

4.2.2018


Kaikki pisteet yksinhuoltajille tai äideille, joiden miehet ovat reissutyössä. Meillä papa teki töitä tämän viikon niin, että käytännössä kävi kotona vain nukkumassa. Eipä siis paljon minulle jäänyt omaa aikaa. Onneksi muutamana aamuna töihin lähtö oli sen verran myöhempään, että pääsin salille ja joogaan, kun vaan olin takaisin jo kahdeksalta. Olin siis lievästi sanottuna odotanut tätä sunnuntaita, ihan omaa vapaapäivää. 

Aamulla heräsin 7:30 ja J meni sitten vielä hetkeksi nukkumaan, koska oli herännyt Lukan kanssa jo kuudelta. Syötiin lasten kanssa aamupalat ja puettiin päivävaatteet päälle. Aamupäivällä saatiin kotia siivottua ja itse sain vihdoin ja viimein haettua kotihoidontuen Kelalta ja maksettua muutamat laskut. Yhdentoista aikaan hyppäsin autoon ja ajelin ystäväni Elinan ja hänen poikaystävänsä Tommin luokse brunssille. Olin vähän epäkiitollinen brunssivieras, koska syön tällä hetkellä pääasiassa dieetin mukaista ruokaa. Oli mukava viettää aikaa heidän viihtyisässä kodissaan ja myöskin hauska tavata aikuinen Luka. Tai oikeastaan hän oli Luca, Elinan kaverin italialainen kihlattu. 




Elinalta ja Tommilta suuntasin Kolmannelle Linjalle kahvittelemaan ystäväni Juliuksen kanssa. Olimme yhtäaikaa UNICEFilla töissä ja meillä on aina ollut joku mahtava yhteys keskenämme, vaikka olinkin hänen bosslady siellä ja taitaa mulla pari vuotta ikääkin olla enemmän... Molemmissa taitaa myös olla vähän esiintyjän vikaa, koska Jullella on näyttelijätausta ja itselläni tanssitausta. Muistuu mieleeni eräät pikkujoulut, joissa pistettiin kyllä tanssilattia liekkeihin :) Jullella on hauskasti Nopsun ikäinen pikkuveli(puoli), joten välillä näemme myös ns. lasten kanssa. 



Kotiin tulin Stadiumin Outletin kautta. Ostin sieltä eilen sovittamatta ihanat trikoot, jotka kotona huomasin vähän liian isoiksi. Kävin niistä vaihtamassa siis pienemmän koon. Ruokaa kotona ja sitten kohti kuntosalia! Tänään skippasin aerobisen treenin ja pistin rautaa tankoihin sitä enemmän. Olisipa ihana saada huomenna lihakset kipeiksi synttäripäivän kunniaksi! 



Siinäpä vierähti oma vapaapäivä! Illalla sauna, pojat nukkumaan ja sen jälkeen rutiiniksi muodostunut iltapala plus pari jaksoa Frendejä Netflixistä. Sellainen oli tämä aurinkoinen pakkassunnuntai, kun mama sai mennä omia menojaan ihan oman päänsä mukaan.  

Mitä teidän sunnuntaihin on kuulunut? 

Kuinka jättää liha pois perheen lautasilta?

1.2.2018


Yliopistossa opiskellessani mietin, että millaistahan olisi olla syömättä lihaa. Se oli helppoa. Niin helppoa, että jätin lautaseltani kaiken lihan pois kuudeksi, seitsemäksi vuodeksi. Kalaa olen aina syönyt. Sitten tulin raskaaksi. Muistan vieläkin, kun seisoin Oulussa lounasruokalan jonossa ja huomasin lappavani lautaselle lihapullia. Yhtäkkiä vain en voinut vastustaa niitä. Raskauspahoinvoinneissa kinkku-ananas-pizza oli takuuvarma valinta. Jotenkin vain tuo lihan syöminen sitten jäi päälle ja kun vielä huonosti syövälle taaperolle parhaiten maistuivat nakit, lihapullat ja jauhelihakastike. 

Toisessakin raskaudessa ruokahimojen listalla oli kinkkupizza, vaikka monet kertovat raskausaikana lähes yökänneen lihan hajustakin. Olen tässä vuosien aikana katsonut kyllä kaikki tunnetut Food Inc.Cowspiracy ja Fat, Sick and Nearly Dead dokumenttielokuvat Netflixistä. Aina päätin lopettaa lihan syönnin, mutta sitä kesti muutaman päivän ajan. 

Viime vuoden ihan viimeisinä päivinä katsoin taas Netflixistä dokumentin, tällä kertaa What the Health ja yhtäkkiä tuli kallion kokoinen tunne siitä, että en halua enää syödä lihaa. En keksinyt yhtään hyvää syytä sen syömiseen. Se kun ei ole sen enempää ekologista, kuin terveellistäkään. Seuraavana päivänä koetin syödä jääkaappiin jäänyttä kanaa. Heitin sitä haarukallisen suuhun, mutta hämmästyksekseni en vain pystynyt nielemään sitä. Päätös oli siis sinetöity. 


Nykyisin on niin helposti saatavilla erilaisia kasviproteiinivalmisteita, joten eipä oikein jäänyt syitä siihenkään, miksi meillä kotona pitäisi laittaa pöytään liharuokia. Lasten ja miehen puolesta päätöksiä en halua tehdä, joten he saavat töissä ja hoidossa syödä ihan mitä haluavat. Nooan päiväkodissa on (ymmärtääkseni) aina tarjolla kasvisvaihtoehto ja lapsi saa itse valita, kumpaa syö. Lukalle olen maistattanut soseissa erilaisia lihoja, jotta ruuansulatus tottuu niihin. Ajattelin kuitenkin seuraavaksi tehdä pakastimeen myös tofusta ja linsseistä soseita kasvisten kanssa. Niillä kun on hyvä aloittaa totuttelu kasviproteiininlähteisiin. Jatkoa en kovin pitkälle ole miettinyt, mutta varmaankin purkkiruoissa säilyy lihat, mutta punaista lihaa ehkä kerran viikossa ja sitten kun siirtyy perheen yhteisiin ruokiin, niin muuttuu kasvis/kalapainotteisemmaksi, ennen kuin sitten hoidossa taas saa sekaruokaa. 

Teen itse aina kuukaudeksi kerrallaan ruokasuunnitelman, koska se on vain helpoin tapa pitää perhe ruuassa. Suht monipuolisesti ja terveellisesti. Ajattelinkin jakaa tähän meidän helmikuun ruokasuunnitelman, jos haluat helppoa kotikasvis(kala)ruokaa! Monta kertaa syömme samaa ruokaa kahtena päivänä peräkkäin, joten sen takia viikoilla ei välttämättä ole seitsemää eri ruokaa. 

Punajuurisosekeitto 
Kikhernekeitto (toteutetaan kuin nakkikeitto, mutta nakkien tilalle kikherneitä)
Mifucurry

Sushia
Linssikasviskeitto
Ruispuuro
Kasvislasagne
Juures-linssipata
Bolognesekastike nyhtiksestä

Tonnikalasalaatti
Kalapullat
Tofuwokki 
Riisipuuro
Tortillat
Kalakeitto

Pinaattikeitto
Lohipiiras
Sienikastike
Uuniseiti
Kaalikeitto

Sienitäytteiset paprikat 
Kasvissosekeitto
Quorn-perunalaatikko


Itsestä tämä lihaton ruokavalio on nyt kuukauden perusteella tuntunut tosi luontevalta. En ole tippaakaan kaivannut mitään lihaa. Yhden poikkeuksen olen tehnyt. Olimme Joensuussa minun isovanhemmilla syömässä ja mummi oli tehnyt lihapullia. Tällaisessa tilanteessa en mitenkään kykene sanomaan, ettei minulle "kelpaa" heidän tekemä ruoka. Mutta onneksi sain pari hyvää tilaisuutta heittää TÄYSIN kenenkään huomaamatta suurimman osan lihapullista siskon lautaselle! Haha, tätä nauroimme mahat kippurassa vielä monta kertaa jälkeenpäin. Yhtäkkiä kun siskon perunamuussiin vaan läsähti yläilmoista pari lihapullaa. 

Millaista ruokaa teidän perheessä syödään? 

Ja hei, jos tykkäät postauksesta tai haluat laittaa ruokalistan jakoon, niin postausta voi aina jakaa omille kavereilleen 💚

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan