Olen maailman suurin vuoden vaihtumisen fani. Mikä ihana tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä! Miettiä, miten tekisi elämästään vähän parempaa... miten tekisi itsestään vähän paremman.. ehkä ulkoisesti, ehkä sisäisesti? Miten tekisi koko maailmasta omalta osaltaan vähän paremman? Ihana mahdollisuus jättää taakseen menneen vuoden riidat, itkut, pettymykset ja hermoromahdukset - suunnata uudella puhtaalla energialla uuteen vuoteen.
Minun 2018 tulee sisältämään ainakin annoksen seuraavia aiheita. Ja näistä tulette varmasti lukemaan paljon myös blogista.
EKOLOGISUUS
On talvi ja täällä sataa vettä lämpötilan ollessa reilusti plussalla. Syyskuusta toukokuuhun on harmaata, pimeää ja sataa vettä. Olen ollut koko tämän vuoden niin kiinni vauvassa ja omissa murheissa, että jotenkin tämä ilmastonmuutoksen kamaluus kolahti tässä tällä viikolla niin, että Nopsullekin pidin luentoa asioista, joilla voi itse vaikuttaa siihen, että maapallo voi paremmin. Ihan kamalaa tunnustaa, mutta meillä on roskien kierrätys ollut tässä uudessa kodissa ihan rempallaan. Siihen tuli ryhtiliike välittömästi. Näin aluksi erotellaan ainakin paperit, kartongit, lasit ja metallit. Biojätteelle kun keksin jonkun toimivan ratkaisun, niin se kierrätykseen mukaan.
Luin Joensuussa vanhoja päiväkirjoja ja olen aloittanut hiusten värjäämisen 11 vuotiaana. Yksitoistavuotiaana. Jestas sentään. Vaikka viimeisen viiden vuoden aikana en ole kuin muutaman kerran laittanut värin koko päähän, niin kaikenlaisten synteettisten värien kanssa lirkuttelu loppuu nyt. Samoin tunnustan viimein, että on aivan älytöntä blondata minun valmiiksi jo ohutta ja taipuisaa tukkaa. Siitä tulee kuiva. Tulevana vuonna aion katsoa, mihin tukastani on, jos hoidan sitä vain luonnonkosmetiikan tuottein ja kasvivärillä.
Myös meikkipussin ja ihonhoitoarsenaalin sisältö tulee asteittain ja ainakin osittain vaihtumaan luonnonkosmetiikkaan.
TERVEYS
Puuta koputtaen, vaikuttaa, että pahin aika omien terveysmurheiden kanssa olisi viimein takanapäin. No, oli tai ei, olen aivan innoissani paluusta salitreenin pariin! Sormet syyhyävät päästä nostelemaan painoja ja tuntemaan hyvän lihaskuntotreenin tutina reisissä ja selässä. Meidän lähelle aukeaa uusi kuntosali, jonne olen jo ensimmäisten joukossa jonossa.
Olen tässä loppuvuodesta innostunut lenkkeilystä. Olen käynyt suunnilleen joka toinen päivä kevyen, noin 20min (en koskaan katso kelloa, joten en ihan tiedä) hölkkälenkin. Ja mahtavaa, miten parin viikon jälkeen alkoi jo huomata kehitystä jaksamisessa ja vauhdissa! Sitten tuli tämä flunssa, mutta jospa pian jo saisi taas solmia lenkkitossut jalkaan.
Ruokavaliossa minulla on ollut nyt testissä maidoton ja viljaton, johon olen ottanut viime päivinä kauran takaisin sekä joustanut voin ja satunnaisen juuston suhteen. Ajatuksena olisi koostaa tulevaisuudessa omat (ja suureksi osaksi myös perheen syömiset) välttäen vehnää, sokeria, lihaa sekä makeutusaineita. Ja turhia lisäaineita. Maitoa en itse juo ja Nopsu vaatii aina kaupasta "lempimaitoa" eli kauramaitoa. Satuinpa katsomaan tässä yhden dokumentin aihetta sivuten, jonka jälkeen en itse oikein halua enää tosiaan maitoa sitä vähääkään juoda.
OPISKELU
Äitiyslomalla opiskelu on toistaiseksi ollut vain hyvä vitsi, mutta jotain aivotoimintaa ajattelin ensi vuonna herätellä. Vieläkin tuntuisi ihan liian raskaalta alkaa käyttämään omaa, vähäistä vapaa-aikaa johonkin varsinaiseen tavoitteelliseen opiskeluun, mutta sen sijaan kieliä voi aina kerrata. Rakastan kielten opiskelua ja olenkin lukenut enemmän tai vähemmän englantia, ruotsia, saksaa, ranskaa, espanjaa, italiaa ja japania.
Englanti oli yliopistossa sivuaineeni ja tunnen olevani siinä oikein sujuva sekä ammatillisesti että vapaa-aikana. Enkkua ajattelin treenata lukemalla kiinnostavia ammatillisia artikkeleita (kaksi kärpästä yhdellä aivastuksella). Ruotsista pidän valtavasti, mutta huomaan kielitaitoni olevan arkisessa keskustelussa kivalla tasolla, mutta ammatillinen puoli takkuaa. Siispä samankaltaista treeniä ruotsille myös. Saksaa luin paljon yliopistossa asti, siitä koskaan pitämättä. Asuin Saksassa kolme kuukautta kieltä juuri käyttämättä. Väitän saksantaitoni olevan hyvä, vaikka oikeasti se on aika säälittävä. Saksan preppausta siis ihan kieliopista alkaen. Ranskaa rakastan. Opiskeluaikana ihastuin ranskalaiseen poikaan (ja oli meillä jonkinlainen muutaman kuukauden etäsuhdekin) ja sain siitä inspiraation opiskella ranskaa. Pojat, miten tehokas inspiraatio se olikin! Yhden talven aikana luin neljä intensiivikurssia putkeen sillä lopputulemalla, että täysin nollatasolta keväällä olin ylioppilaskirjoitusten tasolla! Ihan mieletön fiilis, miten nopeasti kieltä voi oppia, jos sitä vain joka päivä opiskelee! Mutta sieltä tasolta on tultu sitten aika vauhdilla myös alas. Ranskaa myös kieliopista alkaen.
Japanin kieli vasta sydämeni onkin vienyt. Sitä olen lukenut muutaman kurssin, mutta koska japanin kielioppi (ja ihan koko kielen ja kirjoitusjärjestelmän rakenne) on todella haastava, ajattelin kerrata aluksi ihan vain fraaseja ja kirjoitusmerkkejä sekä peruskielioppia.
Anteeksi, aina kun puhun kielistä, en osaa olla lyhytsanainen :)
Ajattelin siis käyttää joka viikko parin tunnin ajan kirjastolla yhden kielen parissa. Vuodessa on 52 viikkoa, eli saisin näin yli 100 tuntia kielten opiskelua. Ja varmasti voisin nostaa pienen pykälän näiden kaikkien kielten osaamista.
Niin ne espanja ja italia. Espanjaa opiskelin vain kaksi tuntia (jätin kurssin kesken, kun opettaja oli niin outo) ja italiaa 4 tuntia (jouduin jättämään kurssin kesken, koska se meni liikaa työvuorojeni kanssa päällekäin).
Tässä muutama teema aloittamaan vuotta 2018!
Olisi ihan kuulla, millaisia asioita sinun unelmien 2018 sisältää? Teetkö uudenvuoden lupauksia? Mitä suunnitelmia tai haaveita on tulevalle vuodelle?