HÄLSNINGAR FRÅN STOCKHOLM

18.5.2016

Nyt tuli hyvä hetki istua alas selaamaan kuvia ja tekemään niistä pieni postaus. Listoja kun rakastan, niin saatte tämänkin nyt sitten listan muodossa. Varoitan jo nyt, postauksesta tulee pitkähkö :)

#1 LEIKKIPUISTOT




Ajateltiin ensin mennä Junibackeniin ja Skansenille ja sen sellaista, mutta huomattiin, että liput sinne on aika hinnakkaat. Päätettiin sitten tutustua ennemmin paikallisiin leikkipuistoihin. Ja pojat, että se kannatti!! Tukholmassa on aivan täydelliset leikkipuistot tuollaiselle 2-3 vuotiaalle. Sekä aikuisille. Sekä Vasaparken että Humlegården olivat ainakin sellaisia, joissa oli ns. ylläpito ja henkilökunta paikalla.

Puistossa oli valtava määrä hiekkaleluja sekä mopoja ja autoja, joilla sai ajaa. Ne olivat roskattomia, siistejä ja näissä molemmissa oli rakennus, jossa sisällä oli mukavat vessat, vauvanhoitohuoneet ja aikuisille tarjolla pikkuhintaan kahvia ja teetä. Humlenissa oli myös grilli kuumana ulkona ja sisältä sai ostaa nakkeja ja hodareita. Nakkejakin oli tarjolla tavallista, kalkkunaa tai soijanakkia. Siellä myös piha oli jaettu kolmeen osaan suurin piirtein ikäryhmien mukaan, jolloin vauvat saivat rauhassa syödä hiekkaa yhdellä hiekkalaatikolla, eikä vanhempien tarvinnut pelätä, että viisvee ajaa autolla sentin päästä. Myös kaikki kiikkualueet oli molemmissa puistoissa aidattu - samoin kun tietysti puistot itsessään.


#2 RATTAAT




Tukholmassa oli tosi helppo liikkua rattaiden kanssa. Kaikilla käyttämillämme metroasemilla oli hissit ja missään emme jääneet (kadulla tai sisällä) rattaiden kanssa jumiin. Oli hyvä idea ottaa mukaan nuo ns. paremmat rattaat, koska on niiden kanssa vaan paljon mukavempi liikkua. Huomasin (olen vähän vaunuhullu), että Tukholmassa oli ihan erilainen rataskanta (hehe), kuin täällä. Todella paljon Bugaboota ja hyvin paljon Brioa/Britaxia. Kaikilla tuntui olevan uutuuttaan kiiltelevät menopelit alla.


#3 HOTELLISSA




Hotellissa tuon ikäisen lapsen kanssa on vähän tylsää. Tylsää. Pienemmän kanssa vielä menee vaikka laivan hytti, mutta kyllä ehdottomasti asunto on parempi vähänkään pidemmälle lomalle. Hotellihuoneessa kun tekeminen ja tila aika äkkiä loppuu, ulos ei pääse helposti ja illalla kun pieni käy unille, ei vanhemmat enää voi mennä vaikkapa sohvalle katselemaan telkkaria ja ottaa lasit viiniä. Ainakaan kovin helposti, jos on pieni huone ja herkkäuninen lapsi.

Meillähän oli miehen työhön liittyen siis ihan huippuhotelli. Neljä tähteä näkyi niin palvelussa, kuin vaikkapa aamupalan laadussakin. Voih, tuonne menisin aamiaiselle mikä päivä vaan!! Tai siis, joka päivä :)


#4 LENTÄMINEN LAPSEN KANSSA


Matkustaminen (ainakin menomatka) meillä meni tosi hyvin. Meillä oli aikainen lento ja menin herättämään Nopsun kuudelta. Ekat sanat olivat: "Nytkö mennään?" ja sitten "Sitten ei saa karata, pitää olla äitin lähellä." Koulutus oli siis mennyt perille. Ja huippuhienosti Nopsu käyttäytyikin. Kentällä nuo rattaat on ihan mahtavat, koska niihin kun lastaa tavarat ja lapsen, niin johan liikkuu. Tuhannet kiitokset myös Reiman leikkipaikalle. Taas.

Lento itsessään oli ihanan lyhyt ja helpotti kovasti, kun pojalle nyt jo oli oma paikka. Nopsu istui tosi reippaasti nousut ja laskut omalla paikallaan, eikä jännittänyt yhtään. Olen todistanut kahta huutokohtausta, kun juuri ja juuri kaksivuotias haluaisi ehdottomasti nousussa ja laskussa vanhemman syliin...

Paluumatka oli sitten vähän kireämpi. Olimme joutuneet koko porukka heräämään jo viideltä ja jostain syystä pienelle sattui uhmakas olo samaan kun vanhemmille paha flunssa ja väsymys. Ei tarvitse sanoa, että olimme ihan onnellisia päästessämme kotiin. Seuraavana yönä pienin nukkui 12 tuntia, isoin 11 ja minäkin jotain 8-9.


#5 EUROVIISUT




Viisut oli Tukholmassa aivan huikea juttu. Olimme katsomassa porukalla toisen semifinaalin harjoituksia ja miettikää - pelkästään tuolla harjoituksia katsomassa oli about 10 000 ihmistä (lipuilla, jotka maksoivat 80 euroa). Lava oli ihan mieletön, kaikesta tekniikasta puhumattakaan.

Euroviisuhuuma oli vallannut koko kaupungin. NK:n jokainen näyteikkuna oli omistettu Ruotsin eri viisuvoittajille ja niillä kohdilla soi aina voittajan kappale. Parasta oli, että keskustan liikennevaloista kuului myös piippauksen sijaan musiikki, johon piippaus oli lisätty. Mahdoton selittää, mutta ihan mahdottoman hauska juttu!


EXTRA

Ruotsissa näki niin paljon enemmän isiä lastenvaunujen ja rattaiden kanssa, kuin täällä Suomessa. Monesti leikkipaikalla oli enemmän isiä, kuin äitejä. Hyvin tyypillinen bongaus oli tyylikäs nuori mies kauluspaidassa, latte kädessä ja työntämässä pinkillä tai beigellä kuomulla varustettuja Bugaboo-merkkisiä rattaita :D En riktig lattepappa-meininki!

Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi hyvä miniloma ja voin kyllä suositella Tukholmaa lämpimästi myös tällaisen kaks-ja-puol-veen kanssa reissaamiseen. Olenkin muuten itse lähdössä taas Tukholmaan, kun pääsen työn puolesta sinne viikoksi. Sanoisinko, että ei nyt varsinaisesti harmita ;)

Mitä reissuja teillä muilla on tulossa tai suunnitteilla? Tai ihan vaan haaveissa? 



8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 ja euroviisuharjoitukset oli varmaan tosi mahtavat - vau, mä oon vähän kade! :) Meillä on pian tulossa ihan meidän aikuisten kahdenkeskeinen reissu Prahaan.. Jee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi, no kateudesta puheenollen, niin en edes sano mitään tuommoisesta ulkomaanmatkasta kahdestaan :) :P Kivaa, että pääsette!! Pitää sitten tulla blogista kurkkimaan reissukuulumisia!

      Poista
  2. Ihana reissupostaus! :) Vähän eri meininki kun täällä varmaan, kun kuljetaan kulahtaneissa verkkareissa ja ajellaan jo neljännellä lapselta perityissä vaunuissa :D Mut huippua, että isät on siellä nuin aktiivisia lapsen vahteja :D Kimmoo ei sais varmaan liikahtamaankaan puistoon päin yksin, koska juuri sen vastassa olevan mammalauman takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei sepä se! Varmasti monta iskää täällä kotopuolessa jarruttaa se, että jos siellä on hiekkalaatikon täydeltä vaan emäntiä ja lapsia vastassa :) Lauantaina aamulla tuolla pojat meni kahdestaan yhteen puistoon ja J tuli takaisin sanoen, että siellä ei ollut yhtään äitiä - pelkästään isiä. Mietin vaan, että ehkä Ruotsissa on laki, että äitien pitää saada nukkua pitkään lauantaisin :D

      Poista
  3. Olipa kiva nähdä kuvia reissusta! :)

    VastaaPoista
  4. MAHTAVA reissu, ai että kun tuli hyvä mieli. :) Lattepappoja bongattiin mekin viime kesänä... hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiva jos kuvista välittyi hyvä fiilis :) Toki mahtui reissuun monta fiilistä, varsinkin viimeiset päivät kun oltiin jotenkin niin kipeitä/allergisia me molemmat aikuiset - ja lapsessa tietenkin virtaa vaikka muille jakaa! Lisää lattepappoja Suomeenkin! Tai ihan vaan verkkaripappoja, mutta yleensäkin isien aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan