HELLO HELSINKI

3.7.2016





Aina ei tarvitse lähteä kauas reissuun. Perjantaina sain mukavan päätöksen työpäivälle, kun pojat tulivat käymään työpaikallani. Siitä sitten hypättiin ratikkaan ja ajeltiin Hakaniemeen, joka onkin meille molemmille muistorikasta seutua. Itse kun asuin kuusi vuotta Kolmannella Linjalla ja meidän ensimmäinen yhteinen asunto sijaitsi Siltasaaressa, ihan siinä Hakiksen Sokoksen takana.

Metsästettiin hyvä tovi mansikoita, kunnes ne tarjosi meille Ympyrätalon S-market. Samalla ostettiin rasia vadelmia ja jestas miten hyviä tuoreet vadelmat on! Näitä ahmittiin kaksi käsin koko perhe kilpaa puistossa istuen. Sitten kierrettiin pari eri leikkipuistoa ja mentiin sitten Juttutupaan pizzalle.

Ratikkamatka takaisin autolle ja hurautus kotiin. Näin pitäisi pystyä jokainen viikonloppu aloittamaan!



Ja kuten kuvista näkyy, ei siinä vielä tältä viikonlopulta kaikki hauskuus. Tänään käytiin ystäväni Elinan järjestämällä sunnuntaibrunssilla. Oli kuulkaa aikamoiset setit, koska Elina palasi juuri poikaystävänsä kanssa maailmanympärimatkalta ja olivat laittaneet pöydän koreaksi kaikkea upeaa eteläamerikkalaista ja aasialaista ruokaa! 

Mutta mikä oli kaikkein parasta, oli se, että vitsit kun se u-h-m-a välillä tuolta naperolta unohtuu, niin osaa kuulkaa olla jo kivaa ja helppoa tuollaisen kohta-kolmeveen kanssa erilaisten asioiden tekeminen! Välillä oikein hieroo silmiään, että onko tuo noin rauhallinen, hyvin käyttäytyvä, iloinen ja kohtelias poika OIKEASTI minun lapsi :D

Toivottavasti muillakin on ollut mukava viikonloppu! Se on meikäläisellä alussa viimeinen työviikko ennen kolmen viikon lomaa. Vaikka rakastankin uutta työtäni olen kuulkaa ihan valmis jäämään pienelle lomalle! 


2 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa viikonloppu! Ja kyllä sitä välillä ihmettelee miten reippaita ja kohteliaita nuo joskus olla :D Vähän liiankin helppoja joskus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja teikäläinen päätti sitten samantien hankkia vähän lisähaastetta elämään ;) :) <3

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan