Tänään oli ihana päivä, kun saimme kotimme täyteen läheisimpiä ystäviä ja sukulaisia. Muutama läheinen harmittavasti ei päässyt paikalle, mutta hetkeksi kuitenkin kotimme täyttyi puheesta, halauksista, leikistä, kahvin tuoksusta, nauruista ja vauvajutuista. 

Vaikka olemme vauvaa jo pidemmän aikaa kutsuneet nimellä, niin järjestimme tavallaan nimenantojuhlat, kuten teimme Nopsullekin. Pikkuveljestä piti pitkään tulla Kasper, joka edelleen on mielestäni loistava nimi. Kuitenkin joku epävarmuus siinä kyti ja noin kuukausi ennen vauvan syntymää K-raudassa (kyllä) pohdimme nimiä vielä puhtaalta pöydältä ja mieleeni tuli nimi, jota olin aiemmin miettinyt. Nimi on lyhyt, napakka, helppo lausua ja kuitenkin sopivasti hieman erityinen. Menee myös kohtuullisen helposti kansainvälisissä yhteyksissä. Emme myöskään tienneet muuta samannimistä, kuin Nopsun yhden ihanimman päiväkotihoitajan lapsen. 

Onnea siis, ihana rakas pikkuveli! Olet niin täydellinen lisä perheeseemme. En tiedä mitään ihanampaa, kuin se hymy, jolla vastaat tuhat kertaa päivässä sinuun kohdistettuun katseeseen. Ja ne jokellukset, joilla haluat jo kovasti kertoa ajatuksistasi meille. Olemme onnekkaita, kun saimme sinut 💙

TODELLINEN YLLÄTYS

En ole koskaan saanut kohdalleni yllätysjuhlia ja vaikka semmoisen kokemisesta olin haaveillut, olin jo luopunut toivosta *teatraalisesti käden otsalle heittäen* - vaan toisin kävi! 

Meillä oli ihana porukka, jossa saimme jokainen ekat lapsemme lokakuussa 2013. Olimme kaikki yhtä aikaa äitiyslomalla, tutustuimme perheneuvolassa ja pidimme aika tiiviisti yhtä vuoden, pari. Tässä ajassa puolet jengistä ehti jo saamaan toiset lapset ja järjestimme luontevasti yllätysvauvakutsuja aina johonkin tapaamiseemme, kun näimme lasten kanssa lähes viikottain. Nyt paria äitiä lukuunottamatta kaikki ovat jo töissä ja aikaa isolla porukalla näkemiseen on vain muutaman kerran vuodessa. 

Olin sopinut perjantai-illalle menon tuosta porukasta läheisimmäksi muodostuneen ystävän luokse. Vähänpä tiesin, että "mammajengi" oli kaikki yllätyksenä paikalla! Harvoin jään niin sanattomaksi, tai ainakin tunnen, ettei suusta tule mitään järkevää. Olin ihan mielettömän otettu, onnellinen, hämmästynyt ja iloinen! Tuntui ihan hurjan kivalta, että he olivat ajatelleet minua ja nähneet vaivaa kaikki päästä paikalle. Pöytä oli katettu neljän sortin eri jätskillä ja päällysteillä, koska olin ehkä maininnut, että jäätelö maistuu tällä hetkellä hyvin :) Pöytää koristi myös THE babyshower item, eli vaippakakku! Siis NIIN ihana klassikko, etten ehkä ikinä raaski purkaa sitä 💙

Täydellisen hyvänmielen illan jälkeen paluu arkeen olikin kirpaiseva, kun Nopsun vointi tuntui aamulla ottavan käännettä huonompaan suuntaan. Käytiin jo päivystyksessä näytillä, koska sieltä niin oli suositeltu, mutta onneksi oli ns. turha käynti. Tsekattiin tulehdusarvot ja kaikki perusjutut, poika vaikutti olevan kunnossa. Ja onkin nyt päivän ollut ihan oma itsensä. Mikä onkin erittäin hyvä, sillä iltapäivällä käytiin heittämässä J lentokentälle, kun hän lähti muutaman päivän työreissulle. Onneksi samalla reissulla napattiin minun äiti juna-asemalta ja hän tuli tänne siksi aikaa. Todella ihana juttu, kun ei tästä omasta olostakaan tiedä ja just kun oli nämä Nopsun sairastelut. 

Huomenna onkin SUPERjännä päivä, koska saadaan vihdoin ja viimein avaimet uuteen kotiin. Jännityksellä odotan sitä fiilistä, mikä tulee, kun näkee tuon asunnon tyhjänä ja niin, että se nyt oikeasti on meidän! 

Pieni sääpäivitys tähän muistoksi - täällä on satanut koko päivän lunta! Hyvä, kun on ajateltu, että mukava muuttaa kesäisessä säässä, niin eipä pidäkään vielä vannoa mitään. Kääk! ⛄⛄⛄

ps. postaus kirjoitettu 29.4 ja piti julkaista jo silloin, kamera vain puuttui ja eihän postaus ilman kuvaa ole mitään. Pahoittelut siis tästä parin päivän viiveestä! 

MINIMATKA TAMPEREELLE - LAPSI ONNELLINEN, ÄITI NAATTI

Hei hei ja terveiset Tampereelta! Meni tuo minun rakas mieheni lupaamaan asuntomme ostajalle, että maalaamme (tirsk, monikko) nämä asunnon seinät hänelle valmiiksi. Totesin melko ykskantaan, että siinäs maalaat ja aloin miettimään, minne lähdetään Nopsun kanssa maalausevakkoon. 

Ja suunnaksi valikoitui ihana kummiperhe Lempäälässä. Huristettiin eilen aamulla junalla Tampereelle asti, ja vaikka emme onnistuneetkaan sopimaan näkemisiä sinne ystävien kanssa, niin päivä oli oikein mukava. 

Kävimme ulkona Pikku Kakkosen puistossa. Tosi kiva leikkipuisto, mutta aika napakka pakkanen osui kohdalle (meidän, öh siis minun vaatetukseen nähden), niin ihan hirmuisen kauan ei maltettu olla. Lounaalle suunnattiin siinä vieressä olevaan Cumulukseen, koska olin lukenut siitä suosituksen lapsiystävällisenä lounaspaikkana. No nyt ei kyllä tippunut täältä yhtään pistettä. Sisälle oli hankala päästä rattaiden kanssa. Tarjoilija oli unohtanut meidän tilauksen, joten odotimme lähes tunnin ruokaamme. Lapsen annos oli hänen itsensä valitsemanaan tietysti nakkikori-tyyppinen ratkaisu. Siinä nakkeja oli vain pari palasta ja nekin ylikypsiä. Sellaiset ristikkoperunat valuivat rasvaa ja lisänä oli juuressipsejä. Ei edes mitään yritystä tuoreiden kasvisten tms. suhteen. Tässä idea ravintoloille; lastenannokset sellaisia asioita sisältäen ja siten aseteltuna, että lapsia houkuttaa, mutta silti edes puoliterveellisesti! 

Homman kruunasi ns. invavessan puute. Rattaat sai hankalan oven ja kynnyksen yli taiteilla naistenvessaan. Alkaa muuten maha jo mukavasti olla tiellä kun pyörittelee täyteen ahdettuja rattaita ja paimentaa kolmevuotiasta :) 

No, harmitus hävisi hetkessä, kun suuntasimme lelukauppaan. Nopsu sai kuluneella viikolla "tarrajunan" täyteen. Hän siis keräsi tarroja sellaiseen tekemääni "junaan" ja tarran sai aina, kun pukeminen meni sujuvasti. Olimme sitä ennen viikkotolkulla nähneet pukemiseen liittyviä erilaisia huutoesityksiä ja aamuisin yöpuvun takaisin vaihtamisia ynnä muuta mukavaa. Tarrajuna toimi kuin tarrajunan vessa ja olimme sopineet, että kun kaikissa vaunujen ikkunoissa on tarra, voidaan mennä lelukauppaan ja ostaa joku pieni uusi lelu. No, kohta näätte, mikä tämä "pieni" lelu sitten oli... 

Välipalan virkaa toimitti tietenkin jätski ja saimmekin parasta seuraa, kun kummitäti Sini liittyi meidän joukkoomme herkuttelemaan. Siis jos satut pitämään jätskistä ja kahvista, niin käy Tampereella Minetti jäätelökahvilassa ja tilaa siellä annos, jossa on pallo stracciatella-jäätelöä ja siihen päälle kaadettuna espresso. Ehkä parasta, mitä olen maistanut!! Tosin, maistui kyllä toi Nopsun minttusuklaajätskin loppu myös :) 

Tässä se meidän ostos nyt sitten on. Löysimme tämän roska-auton BR-leluista ja soitin vielä J:lle varmistaakseni, että onko tämä nyt varmasti THE roska-auto, josta Nopsu on jo kohta puoli vuotta puhunut. Roska-autot kun nyt vaan on 💚💚💚

No, olihan se. Hinta oli pikkuisen yli budjetin, mutta äiti ihminen heltyi, kun näki pienen innon ja onnen. Ilta Havukaisilla meni mukavasti roska-autolla leikkien, legoja rakennellen ja saunoen sekä syöden. Yö, no, se antoi hyvää treeniä tulevaan, sillä en tietenkään ole tottunut nukkumaan Nopsun vieressä (ei sillä, ettei kukaan äiti "tietenkään" nuku lapsensa vieressä, vaan meillä vain N on nukkunut omassa sängyssä 4kk iästä asti), niin hän onnistui tökkimään ja potkimaan minua hereille varmaankin 20 kertaa. Aamulla herääminen 6:15. Uskomatonta, että pikkumies veti tämän päivän ilman unia - itsehän päätin, että otan vain pienet torkut, että tulee illalla ajoissa uni. Nukuin reilut kaksi tuntia. 

Palasimme kotiin tänään puolilta päivin Pendolinolla. Voin muuten myös todeta, että jatkossa valitsen mieluummin 15min pidemmän matkan IC-junalla, jossa LEIKKIVAUNU, kuin aavistuksen nopeamman Pendolinon. Mutta ylpeilen sillä, että pärjättiin koko 1h15min rusinoilla, pikku suklaapatukoilla, Tatu&Patu -kirjalla sekä laululeikeillä. Ei siis kännykkää tai iPadia. Tadaa, saako äiti jonkun tarran?? :) 

Toivottavasti muillakin on ollut hyvä viikonloppu! 

Totesin itse, että reissu oli onnistunut: lapsella oli parasta aikaa ja äiti on kotiin tultua ihan naatti :) 

KUMMIEN ROOLI

Luin eilen Kodin Kuvalehdestä - joo tiedän, mutta sen lukeminen on vaan niin rauhoittavaa - jonkun tekstin siitä, kuinka ihminen harmitteli, ettei itsellä kummit ole olleet elämässä lainkaan mukana. 

Havahduin itse siihen, etten muista, ketkä ovat omat kummini. Pienen pohdinnan jälkeen muistin. Muistan, että yksi kummitäti lähetti kerran minulle postissa kauniin peilin, kun olin ihan pieni lapsi. Peili haettiin postista ja olin siitä tosi iloinen. Harmittavasti, tämän jälkeen en muista, että kummi olisi ollut elämässäni mukana satunnaisten kohtaamisten lisäksi. 

Toisista kummeista tiedän ja muistan vielä vähemmän. Elämäni harmillisimpia juttuja on se, että kun olin juuri ja juuri täysi-ikäinen, katkesi minulta (itsestäni johtumattomista syistä) välit isääni ja sitä myötä koko isän puolen sukuun (josta esim. kaikki serkkuni olivat). Sen jälkeen en ole kummiperheestä kuullut mitään. 

Eipä siis kovin kehuttavat meikäläisen kokemukset kummihommista.

Onneksi Nopsun kohdalla meillä on käynyt tuuri tai sitten - kukapa se kissan hännän muu nostaisi - olemme vaan valinneet hyvin. Nopsulla on kolme kummia. Kata on ollut minun paras ystävä tokaluokalta lähtien ja olikin itsestäänselvää (ja varmaankin jo siellä ala-asteen välitunneilla sovittua), että pyydän hänet sitten joku päivä lapseni kummiksi. Ja jestas miten hyvä päätös! Vaikka Kata asuikin Nopsun ekat vuodet Joensuussa, yhteydenpito kummipoikaan oli tiivistä. Olemme aina saaneet tuolta suunnalta korvaamatonta tukea, apua ja nykyisin etenkin sitä harvinaista herkkua; hoitoapua. Ollaan Katan kanssa sopivasti erilaisia, joten on myös hauskaa, että Nopsu saa tuolta suunnalta vähän kasvatusta hevimusiikkiin ja muutenkin hieman erilaista elämänasennetta :) On aivan mahtavaa, että voisin vaikka pariksi päiväksi hätätapauksessa antaa Nopsun Katalle hoitoon ja ihan oikeasti minun ei tarvitsisi murehtia, että mitenköhän lapsi pärjää. 

Sama viimeinen lause kyllä pätee Nopsun kummiperheeseen, Havukaisiin. Kun perheen äiti on terveydenhoitaja/kätilö ja isä muuten vaan monilahjakkuus kaikessa, voi olla varma, että Nopsu on tuollakin parhaassa mahdollisessa seurassa. Tässä ainut harmi on, että perhe asuu Lempäälässä, joten matkaa on hieman. Ja toisekseen, molemmat vanhemmat ovat hyvin kiireisiä. Sinin tapasittekin jo syksyn haastattelusarjassani :) Onneksi juuri tänään varasin junaliput ja menemme maaliskuussa Nopsun kanssa yökylään Lempäälään.

Ja hei, minä en muuten itse ole vielä kenenkään kummi! Odotan jo innolla, että joku läheinen saa lapsen ja suo minulle/meille sen kunnian. Aion kyllä olla maailman paras kummitäti 💕

Millaisia kokemuksia teillä muilla on kummien roolista elämässä - joko omassanne tai lastenne? 

LAATUAIKAA LAIVALLA (JA TALLINNASSA)

Eilen oli aivan huippu päivä! Aamulla hurautin bussilla keskustaan, torilta vähän suklaapullia matkaan, ratikkapysälillä treffit ihanan rakkaan Katan kanssa ja kohti laivaterminaalia. Edessä oli päivä Tallinnassa! Tämän reissun ehdoton fokus oli siinä, että saatiin ajan kanssa jutella elämästä, omista harmituksista ja haaveista. Juoruilla ja kommentoida kanssamatkustajia. Sekä tietysti vähän shoppailla Tallinnassa.

Paluumatkalla syötiin laivan buffetissa (en muista tätä tehneenikään lapsuuden jälkeen) ihan hillittömät överit ja mahat pulleina vaaputtiin iloisella mielellä molemmat hämärän saapuessa koteihimme. Ajettiin hauskasti vielä vierekkäin monta kilometriä minä bussissa ja Kata ratikassa :)

Kiitos ystäväni, olet aarre!

HELLO HELSINKI

Aina ei tarvitse lähteä kauas reissuun. Perjantaina sain mukavan päätöksen työpäivälle, kun pojat tulivat käymään työpaikallani. Siitä sitten hypättiin ratikkaan ja ajeltiin Hakaniemeen, joka onkin meille molemmille muistorikasta seutua. Itse kun asuin kuusi vuotta Kolmannella Linjalla ja meidän ensimmäinen yhteinen asunto sijaitsi Siltasaaressa, ihan siinä Hakiksen Sokoksen takana.

Metsästettiin hyvä tovi mansikoita, kunnes ne tarjosi meille Ympyrätalon S-market. Samalla ostettiin rasia vadelmia ja jestas miten hyviä tuoreet vadelmat on! Näitä ahmittiin kaksi käsin koko perhe kilpaa puistossa istuen. Sitten kierrettiin pari eri leikkipuistoa ja mentiin sitten Juttutupaan pizzalle.

Ratikkamatka takaisin autolle ja hurautus kotiin. Näin pitäisi pystyä jokainen viikonloppu aloittamaan!

Ja kuten kuvista näkyy, ei siinä vielä tältä viikonlopulta kaikki hauskuus. Tänään käytiin ystäväni Elinan järjestämällä sunnuntaibrunssilla. Oli kuulkaa aikamoiset setit, koska Elina palasi juuri poikaystävänsä kanssa maailmanympärimatkalta ja olivat laittaneet pöydän koreaksi kaikkea upeaa eteläamerikkalaista ja aasialaista ruokaa! 

Mutta mikä oli kaikkein parasta, oli se, että vitsit kun se u-h-m-a välillä tuolta naperolta unohtuu, niin osaa kuulkaa olla jo kivaa ja helppoa tuollaisen kohta-kolmeveen kanssa erilaisten asioiden tekeminen! Välillä oikein hieroo silmiään, että onko tuo noin rauhallinen, hyvin käyttäytyvä, iloinen ja kohtelias poika OIKEASTI minun lapsi :D

Toivottavasti muillakin on ollut mukava viikonloppu! Se on meikäläisellä alussa viimeinen työviikko ennen kolmen viikon lomaa. Vaikka rakastankin uutta työtäni olen kuulkaa ihan valmis jäämään pienelle lomalle! 

VIIKKO KAHDESTAAN

Optimisti voisi tuosta otsikosta ajatella, että ollaanko päästy miehen kanssa olemaan viikko kahdestaan. Buhaha, ei sentään! Ollaan päästy kahdestaan olemaan yön yli tasan kaksi kertaa Nopsun syntymän jälkeen :) Sen sijaan kulunut viikko meni meillä kahdestaan niin, että isukki oli Tukholmassa töissä. Tässä vähän kännykällä napsittujen kuvien kera koonti viikosta.

J lähti sunnuntaina puolen päivän aikaan. Me käytiin iltapäivällä Espoossa (älä kysy missä siellä, jossain kaaaaaukana) lasten vapputapahtumassa. Eka kuva sieltä. Mukana oli mun opiskeluaikaisen ystävän (paljastus: poikaystävän!) perhe, mutta juttelu jäi vähän köykäiseksi, kun lapset juoksivat sinne tänne. Illalla Nopsu alkoi sitten jo niiskuttamaan ja aivastelemaan. Nuhahan sieltä tuli meille alkuviikoksi kylään. Startti oli kieltämättä aika kaoottinen. Sairastumassa oleva lapsi, itsellä viimeiset päivät töissä, mies eri maassa, ei hoitoapuja saatavilla. Miten IHMEESSÄ tästä selvitään? Untakin sain vain noin neljä tuntia ekana yönä Nopsun heräilyn ja oman stressaamisen kanssa. Tilanne tarvitsikin maanantaina välitöntä suklaakakulla tasapainotusta!

Onneksi pojalle ei kuitenkaan noussut kuumetta ja nuha oli sen verran lievä, että pystyi olemaan hoidossa kaikki nuo kolme päivää. Itse siis pääsin töihin. "Äiti, miksi sinulla ei ole housuja jalassa?", kysyi Nopsu monta kertaa aamulla, kun mekossa töihin lähdin :) Toinen kuva on iloa ja vapauden riemua kun KOULU LOPPUI JA PITKÄ KESÄLOMA ALKAA! Okei, tämä oli se fiilis mikä minulla oli. Todellisuudessahan kyseessä on melko tasan 10 päivää lomaa :)

Säät sen sijaan osuivat aivan nappiin näille lomapäiville. Koko viikon on ollut yli 20 astetta. Uskomatonta! Oltiin vapaapäivinä ulkona lähes koko ajan. Toisessa kuvassa on ihana päiväkodilta kotiin tuotu paketti, jonka sain tänään aamulla avata.

Torstaina saatiin seuraa Nopsun kummitädistä (jeee!!) ja lähdettiin tekemään Ikean reissu. Se meni ihan huippuhyvin, vaikka eihän tuo tirriäinen siellä paikallaan halua pysyä hetkeäkään. Ruoka oli hyvää ja pikakelauksella saatiin myös tehtyä ostokset. Okei, ehkä puolet suunnitelluista, mutta kuitenkin.

Perjantaina illalla koetti se hartaasti odotettu hetki, kun hurautettiin lentokentälle isiä vastaan! Oltiin siellä jo hyvissä ajoin ja käytiin hakemassa Alepasta Nopsulle pillimehua ja Starbucksista mamalle iced decaf vanilla latte. Eli koheiiniton herkkukahvi :) Isukin lento oli jopa hieman etuajassa, joten kauaa ei tarvinnut odotella! Mikä ihan tunne oli saada koko perhe taas autoon ja huristella kotiin! Kyllä me ollaan onnekkaita, kun meillä on me!

Viikonloppu onkin allekirjoittaneella mennyt nyt sitten kipeänä, mutta onneksi on saanut rauhassa sairastaa, kun on toinen aikuinen pitämässä tuolle duracell-pupulle seuraa <3

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ kaikille äideille tänään!!

YSTÄVIÄ JA JUHLIA

Meillä on ollutkin todella sosiaalinen viikonloppu. En ikinä ajattele ystäviä itsestäänselvyytenä, joten olen tällaisista päivistä tosi kiitollinen. Torstaina jo illalla meille tuli kylään apfel strudelille ja teelle lähellä asuva ystävä hieman Nopsua nuoremman pojan kanssa. Nuo pojat ovat jotenkin samanhenkisiä ja leikkivät aina tosi hyvin yhteen. Perjantaina nähtiin aina yhtä hauskoja Fannia ja Fiiaa.

Eilen oltiin koko päivä reissussa. Ajettiin puolen päivän aikaan Nopsun serkun 1v-synttäreille, josta sitten huristeltiinkin vähän pidempi matka Lohjalle ystäväperheen luokse. Matka tosin itselle ja Nobbelle meni nopeasti, sillä nukuttiin molemmat päiväunet. Oli aivan ihanat tuplasynttärit siellä! Nopsulle oli leikkiseuraa ja autoja. Aikuisille ystävien juttuseuraa ja kaikille tosi herkullisia syömisiä. Perheen pienin poika otti juhlatohinan keskellä päiväunet - ensin puolisen tuntia minun sylissä ja sitten siirsin poikasen tuhisemaan J:n syliin. Onko suloisempaa näkyä!

Päivä meni kuin siivillä ja kotiin saavuttiin illalla kaikilla masut aivan täynnä kahden juhlapaikan herkkuja :)

Toivottavasti muillakin on ollut mukava viikonloppu!

VAPAA - JA KIPEÄ

Hups, vierähti aikaa sitten viime postauksen! Nyt nautin super-luksus-viikonlopusta, kun pojat lähtivät pikkureissulle ja saan pari päivää ihan itsekseni olla täällä kotona. Eilen kävin Body Shopilla meikkiopastuksessa, josta mainitsinkin täällä. No, en nyt tiedä, sainko siitä oikein mitään irti. Se oli ainakin hauska, että silmiin käytettiin korallin sävyistä luomiväriä (valinta, jota en mitenkään olisi itse tehnyt) ja huuliin valittiin tosi paljon oranssiin taittava punainen (oranssia huuliin, IIK, never!). Tuo kuva muuten vääristää värit ihan totaalisesti - sävy oikeasti oli aika kiva! Myös heidän meikkivoide tuntui iholla tosi hyvältä ja oli kiva saada ammattilaisen valitsema sävy. Sen ehkä ajattelin käydä ostamassa myöhemmin. Tässä alla ennen ja jälkeen kuvat, aika nopeasti napsittuna :)

Ostin tällä kertaa mukaan aivan aivan ihanan laventelin sävyisen kynsilakan. Love it! Body Shopin kynsilakat eivät sisällä formaldehydiä, formaldehydihartsia, kamferia tai tolueenia (jep, googlasin), jotka ovat niitä pahimpia myrkkyjä kynsilakoissa. Tuote on myös 100% vegaaninen.

Loppuilta jatkuikin sitten ihanan sydämellisissä merkeissä, sillä rakas ystäväni Katariina tuli meille yökylään. Tehtiin iso pellillinen pepperoni-ananas-pizzaa, juotiin ihan riittävästi valkoviiniä (kiitos J rakas, kun tarjosit sen meille) ja syötiin sekä suklaata että suklaakakkua. Ja katseltiin hömppäleffaa. Ollaan oltu ystäviä reilu 25 vuotta enkä vielä oikein tiedä, onko meiltä kertaakaan loppuneet keskustelunaiheet :D Höpötystä riitti siis pitkin iltaa, kunnes yhdentoista aikaan jouduimme toteamaan, ettei silmät enää pysy auki ja huitaistiin unta aamulla kahdeksaan asti. En muista, milloin olisin nukkunut noin pitkään!

Tosin, unta ikävästi häiritsi selkäkipu. Minulla on nyt viikon verran ollut alaselkä tosi kipeä ja olen ihan ihmeissäni, sillä koskaan ennen ei minulla ole selkäkipuja ollut. Ei oikeastaan edes raskaana ollessa. Liike selvästi auttaa tai sitten ihan rento lepoasento (jos sellaisen löytää ilman kipua). Pahinta on istua kököttää. Siispä siirryn tästäkin nyt joko vähän touhuilemaan tai sitten päiväunille. Otin juuri särkylääkettä ja laitoin kipugeeliä, niin voisi ehkä saada pienet unetkin otettua.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Koettakaa tehdä rentouttavia asioita - oli sen sitten tämmöinen luksus päivä ihan vaan aikaa itselleen, tai pieni kävelylenkki auringossa tai kuuma kahvi tuoreen pullan kanssa. Itseään pitää muistaa hemmotella <3

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ, MUISKIS!

Ystävät, nuo elämän.. nystyrät? Ympyrät? Sykkyrät?

Ensimmäinen ystävä, jonka muistan, on Anni. Anni asui naapurissa kun olin 2-8 vuotias ja olin hänen äidillään perhepäivähoidossa. Annilla oli hamsteri, jonka nimi oli Emma ja usein me leikittiin koulua. Parasta oli, kun tehtiin kasetille leikisti omaa radio-ohjelmaa. Sen nimi oli APPH:n studio.

Ala-asteella ystävystyin toisella luokalla (koulua vaihtaessani) Katariinan ja Ellin kanssa. Heidän kanssa ystävyys jatkui aina lukioon saakka. Katariina on edelleen se sydänystäväni, johon voin luottaa aina kuin kallioon ja jolle toivon aina vain pelkkää hyvää ja onnea elämässä. Okei, tietenkin sitä toivon kaikille ystävilleni, mutta on siinä jotain erityistä, kun on tuntenut tyypin 26 vuotta.

Lukiossa meitä oli mahtava neljän tytön porukka, Katariina, Merja, Irene ja minä. Harmittavasti näitä muita tyttöjä olen enää nähnyt tosi harvoin. Olin heistä ainut, joka muutti heti lukion jälkeen Joensuusta pois.

Yliopistoaikana sain kymmeniä ja kymmeniä kavereita ja tuttuja - mutta vähän harvempia ystäviä. Elina on edelleen rakas ystävä ja Hellun kanssa pidetään yhteyttä satunnaisesti. Itseasiassa myös opiskeluaikaisista poikaystävistä kaksi on edelleen tärkeitä ihmisiä, vaikka niitäkin näen harvemmin.

Äitiyden myötä olen saanut onnekkaasti uusia ystäviä elämääni. Mammaporukan äidit on sellaiset, joihin tiedän hädän hetkellä aina voivani tukeutua. Johannan ystävyys on erityisen arvokasta ja meillä on Johannan ja Leenan kanssa tavatessa aina aivan mahtavat keskustelut. Kirsikkana kakun päällä Katja ja ihanat lapset sekä hurmaava isimies siellä.

Ystävyydestä puhuminen jäisi aivan vajaaksi, jos ei mainitsisi omaa siskoa. Rakas sisko on äidin jälkeen SE ihminen, johon ripustautuisin vaikka.. öö.. vuoristoradan.. öö.. hattara ja.. silleen, no, oot vaan ihan älyttömän rakas, vaikka pystytäänkin harmittavan harvoin näkemään.

Tämä postaus oli kuin pieni tribyytti ystävilleni. Olette tosi rakkaita ja tärkeitä <3

Postauksen lopun kopioin taitavalta bloggaajalta, Marialta. Hän kirjoitti hetki sitten postauksen, jossa pyysi lukijoita ns. ilmiantamaan itsensä. Kommenttiboksi oli tosi mahtavaa luettavaa ja silläkin uhalla, että oma boksini jää puolityhjäksi, haluan kysyä sinulta:

Kuka siellä? Kuka uusi, vanha tai "piilo"ystävä blogiani lukee? Missä asut, onko sinulla lapsia? Mitä haluaisit itsestäsi kertoa? 
Vakkarikommentoijista moni on tuttuja ihmisiä, mutta statistiikasta sherlokkina näen, että kyllä teitä isompi määrä siellä juttuja lukee, kun kommentoi :)

Jätä siis tähän terveiset, olisi kiva tutustua!!


ps. osa nimistä vähän tuunattuja, kun en tiedä haluavatko tulla blogissa esille. 

Olisipa aina pikkujoulukuu

Tiedättekö mikä on ollut tässä joulukuussa heittämällä parasta? Pikkujoulut.

Juhlakauden aloitti mammaporukan pikkujoulut. Oli aivan mahtava kokoontua meidän koko isolla jengillä. Meitä on siis seitsemän äitiä. Kaikilla on kaksivuotiaat. Kahdella on jo toinen lapsi tullut; toinen reilu puolivuotias ja toinen muutaman kuukauden ikäinen. Kahdella on uudet vauvat masussa. Toisen laskettu aika on TÄNÄÄN ja toisella huhtikuussa. Meitä oli siis noissa pikkujouluissa aikuisten lisäksi yhdeksän lasta. Niin arvokasta, kun ollaan pidetty yhtä aina sieltä lasten syntymästä asti.

Viime viikolla oli työpaikan pikkujoulut ja eipä niistä sen enempää ;) Sanotaanko, että en muista milloin on tullut veivattua tanssilattialla niin huolella. Päästin tosiaan yhdeksi illaksi kaikista arkisista murheista irti.

Maanantaina nähtiin kahden ystävän ja lasten kanssa. Noiden upeiden L:n ja J:n kanssa meillä on aina ollut joku erityinen yhteys. Vaikka emme porukalla kovin usein näekään, tuntuu heti vähän niinkuin näkisi siskojaan; voi puhua ihan mistä vaan (siis AIVAN mistä vaan) ja toisilta saa varmuudella tukea ja tsemppiä. Tuossa porukassa lapsia on yksi pian kolmevuotias, Nopsu, Nopsun ikäinen T ja puolivuotias T.

Tänään oli vielä yhdet pikkujoulut, yllättävät sellaiset. Olen saanut ilon tutustua lähes naapurissa asuvaan korealaiseen äitiin ja hänen vähän alle kaksivuotiaaseen poikaan. Sain kutsun tulla heille kylään ja saman katon alle kokoontui Suomi-Japani -perhe, yksi ihan suomalainen perhe sekä Suomi-Senegal -perhe. Aivan hurmaavaa, miten yllättävä porukka ihmisiä ja lapsia.. öö.. korjaan; aikuisia ja lapsia saa aikaan niin lämpimän ja iloisen tunnelman. Kiitollisuus <3

Tämän kaiken kirjoituksen pointti ei niinkään ollut luetella meidän kuluvan kuukauden menoja, vaan pysähtyä miettimään, että miksi emme tee tätä useammin? Ja ihan spontaanisti. Perjantaina vaan soittoa tai viestiä kavereille, että tuletteko huomenna viettämään meille iltaa? Harva meistä haluaa olla yksin ja monella esimerkiksi sukulaiset on kaukana. Lapsillekin on niin rikkaus kasvaa monien ihmisten ympäröimänä.

Kuvassa aamulla leivotut vegan coconut chocolate cupcakes :)
On muuten syynsä, miksi leivonnaisten pitäisi jäähtyä KUNNOLLA ennen kuorrutteen laittamista. Aina vaan ei ehdi odottaa :)

Supersankari siskoni

Long time no see!

Saatiin eilen viikonlopuksi kylään minun rakas sisko ja voi mikä supersankari rakkauden kohde tuo tyttönen Nopsulle on. Luulenpa, ettei poika olisi huomannut, mitään, jos oltaisiin J:n kanssa lähdetty samantien viikonlopuksi jonnekin reissuun.

Tähän päivän mahtui paljon kaverien näkemisiä. Aamupäivällä saatiin kylään ihastuttava Zubi's Cornerin Suvi perheensä kanssa. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa monen vuoden jälkeen. Päiväunien jälkeen lähdettiin Johannan ja Nospun kanssa Katjan luokse, jossa lapset saivat leikkiä keskenään ja Katja suunnitteli Johannan kanssa hääkampausta. Kiharoita tehtiin rauta kuumana ja toivottavasti sisko sai muutaman hyvän vinkin kampauksen suunnitteluun.

Tämä pimeys on kyllä aikamoista tähän aikaan vuodesta. Kello on vasta kuusi, mutta tuntuu, että ilta on jo kestänyt ikuisuuden, koska kolmen aikaan on jo hämärää. On-nek-si Nobbe on viime päivinä nukkunut jopa kahdeksaan asti. On ollut ihana kahtena aamuna peräkkäin nukkua noin tosi pitkään. Ihan erilainen startti päivään!

Nyt taitaa kutsua minuakin junaradan rakennus. Sitten vaan odotellaan, että saadaan poika nukkumaan, niin voidaan lastata lautasille ihanaa Kolmen Kaverin jätskiä sekä eilen leivottuja korvapuusteja. Mmm!

Leppoisaa lauantai-iltaa, kaverit :)

Vauvakutsuilla

Minulla on haave. En tiedä missä määrin tuo haave enää tässä elämässä ehtii toteutua, mutta parhaani teen. Siinä haaveessa minulla ja J:llä on iso tunnelmallinen koti, joka huokuu lämpöä ja välittämistä. Sinne on aina kaikki ystävät tervetulleita. Lapsi tai lapset sekä haavekuvassa myös muut sukulaiset asuvat lähellä, joten he voivat helposti tulla piipahtamaan ihan milloin vain. Lapsenlapset pääsevät myös aina mummin ja ukin luo kylään ja siten voidaan myös isovanhempina auttaa, mutta myös saada itselle elämään merkitystä ja sisältöä.

Kävin tuossa haavemaisemassa tänään.

Meidän mammaporukan sympaattiselle, kauniille Sinille oli hänen äitinsä järjestänyt vauvakutsut. Ja voi pojat, mitkä kutsut olikaan! Tarjoilut olivat niin kauniisti laitetut ja todella herkulliset. Parasta oli kuitenkin talo täynnä eri ikäisiä ja eri ympyröistä toisensa tuntevia ihmisiä. Kaikki odottajalle läheisiä.

Jälkeenpäin vähän huvitti kyllä meidän kolmen naisen hulvattomat synnytyskeskustelut. Taitaa tosiaan nuo synnytystarinat vähintäänkin vetää vertoja miesten inttijutuille. Varmaan vielä vuosi vuodelta ne epiduraalineulat kasvaa sentillä ja munkin 3-4vrk synnytys on pian jo venynyt viikon mittaiseksi :D

Kaiken kaikkiaan tämä vauvabrunssi oli niin ihana, rentouttava ja inspiroiva! Kaikista koskettavinta oli se, kun Sinin äiti jakoi jokaiselle vieraalle kynttilän, jonka sai kääriä vaaleanpunaiseen silkkipaperiin. Kynttilä on tarkoitus sytyttää, kun synnytys lähtee käyntiin. Miettikää, miten sydäntä sulattavan ihana ajatus, että siinä ihmeen (lue: tuskien) hetkellä tietää läheisten olevan hengessä mukana.

Kaikkea hyvää loppuodotukseen, ystäväiseni! Ja sitten kun aika on sopiva, tervetuloa maailmaan "Sirpa" ;)