5.10 - KAKSI HYVÄÄ SYYTÄ OLLA KIITOLLINEN

Tänään ajattelin käydä ostamassa kotiin kukkia - ensimmäistä kertaa ikinä :) 

Syitä on kaksi, kaksi isointa pientä aarretta elämässäni. Tasan neljä vuotta sitten heräsin ensimmäistä kertaa äitinä. Pääni oli aivan pyörällä siitä, että vihdoin neljän päivän synnytys oli ohi ja nyt vieressä tuhisi ihan oikea pieni ihminen. Tasan vuosi sitten oli lähes yhtä huumaantunut ja epätodellinen fiilis. Nopsun kolmevuotissyntymäpäivän aamuna tein raskaustestin, johon piirtyi yhden vahvan viivan lisäksi toinen haalea viiva. Ennen Nopsun heräämistä menin silmät suurina herättämään J:n ja näyttämään tikkua. "Täähän voi tarkoittaa, että.." oli sanat, jota sain sanottua. Suuri salaisuus sisälläni (kuvainnollisesti ja fyysisesti) leijuin sinä aamuna töihin. 

Tuo iso pieni poika täyttää tänään neljä vuotta. Minulla on hyvin hassu olo, kun haluaisin nyt kirjoittaa jotain ikimuistoista ja nasevaa hänestä. Nopsu on jotenkin oudosti tässä kesän aikana kasvanut enemmän, kuin elämiensä päivien määrä. Sen täytyy olla tuo isoveljeys. Enää poikaa ei saakaan yhtä usein syliin istumaan. Enää hän ei roikukaan samalla tavalla äidissä ja isissä, kun ollaan vaikkapa kylässä. Eikä hän enää välttämättä selitä innokkaasti ja värikkäästi kaikkia ajatuksiaan puolitutuille, vaan kysyttäessäkin kommentoi muutamalla sanalla, kehonkieli aivan kuin murrosikäisellä. 

Jollain haikealla tavalla tuntuu, että olemme hieman kasvaneet erillemme Nopsun kanssa tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Selväähän se, että ensin voimiani verotti raskaus ja sen jälkeen vauva on ollut aika paljon minussa kiinni. Emme ole samaan tapaan päässeet Nopsun kanssa tekemään yhteisiä asioita, kuten ennen. 

Niin iso jotenkin on jo neljävuotias poika. 

Mutta sitten taas onneksi kuitenkin vielä pieni. Sydän avoimena rakastaa edelleen pinkkiä ja Hello Kittyä. Ei tosin yhtä paljon kuin Ryhmä Hauta ja automerkkien bongailua. Ottaa kädestä kiinni tiukasti tietä ylittäessä ja varmistaa, että pyörällä ajaessa hankalasta paikasta, äiti varmasti pitää työntöaisasta kiinni. 

Olet Nopsu maailman ihanin ja rakkain isompi murunen. Maailman taitavin legojen rakentaja. Kohtelias ja varovainen, mutta kuitenkin pidät oman puolesi napakasti. Varoitat tarhakavereitasi, että pikkuveljeä pitää silittää kevyesti - ei liian kovaa. Ja halusit viedä tarrakuvasi myös päiväkodin johtajalle, koska hän varmasti ilahtuisi siitä. 

Hei älä koskaan ikinä muutu, kun täällä on jo liikaa sellaisia jotka tekevät niin. 

Paljon onnea syntymäpäivänäsi!

Toivoo,
Äiti