Päiväkotiin tutustumassa

Sisätossut, vaipat, unipussi, tutti, unilelu, varavaatteet… ja tietenkin laminoidut kuvat isistä, äitistä ja veljestä. Meidän pikkuinen Luka aloitti tällä viikolla päiväkotitaipaleensa ja voi että miten tärkeät nämä kolme harjoittelupäivää ovat meille olleetkaan. Juu, meille. Minulle, Lukalle ja isoveljelle.

Mitä mukaan päiväkotiin?

Ensimmäinen rasti oli tietenkin taas miettiä, mitä sinne päiväkotiin tarvitsikaan ottaa mukaan. Ajattelin tuleville päiväkotilaisille ja vanhemmille hyödyksi listata asiat, jotka ainakin itselle tuli mieleen.

Vaippoja, teippivaippoja, koska niitä hoitajat pystyvät vaihtamaan riisumatta lasten housuja kokonaan.

Sisätossut tai jarrusukat

Unilelu tai -rätti

Tutti, jos sellainen käytössä (varalta pari)

Xylitol-pastillit 

Varavaatteita, ainakin näin pienille niitä saa olla reilusti.

Kuravaatteet, mukaanlukien kurahanskat, kumpparit ja villasukat niihin.

Kuvat äidistä ja isästä (sekä sisaruksista), joita voi katsella ikävän yllättäessä.

Lisäksi meillä mukaan lähti unipussi, koska Luka on sellaisessa tottunut nukkumaan.

Kuinka paljon varata aikaa tutustumiselle? 

Ajattelin etukäteen, että onkohan tämä kolmen päivän tutustuminen vähän liikaa, kun koko talo on itselle todella tuttu, pienten ryhmän hoitajista yksi ollut Nopsulla ennen, yksi supermukava muuten vaan ja yksi itseasiassa hyvä ystäväni. Myös Lukalle paikka oli tietenkin jo tuttu, koska kymmeniä, ellei satoja kertoja sieltä ollut isoveljeä hakemassa kotiin. Mutta ei, nämä päivät olivat äärimmäisen tärkeät. 

Aina niin reippaasta ja touhukkaasta Lukasta näkyi heti vähän varautuneempi versio, kun mentiin pienten ryhmään. Myös äidin näkyvistä häviämistä hän parahti heti itkemään. Oma juttunsa oli iso- ja pikkuveljen välinen suhde, joka näyttäytyi todella jännässä valossa päivähoidon puitteissa. Nopsulle oli kova paikka se, ettei päiväkodissa voi olla koko aikaa pikkuveljen kanssa - vaikka hän hyvin tiesi, että Luka menee pienten ryhmään. Kurjalta tuntui joka kerta, kun päivän aikana piti sanoa pikkuveljelle heipat ja niitä heippoja tultiin sanomaan kymmeniä kertoja. Mikä tietenkään ei auttanut yhtään Lukaa "itsenäistymisessä". Ulkona isoveli kulki kavereidensa kanssa jatkuvasti pienen perässä ja en oikein tiennyt, mikä se juttu oli - varmaankin täytyi jotenkin osoittaa kavereille, että tämä on MINUN pikkuveli.  

Paljon on opeteltavaa myös päiväkodin "säännöissä", että esimerkiksi ruokaa odotetaan nätisti pöydässä istuen ja ruokailun ajan istutaan paikallaan. Mutta tässäpä haasteet oikeastaan olivatkin, muuten meillä meni ihan älyttömän hyvin ja olen todella luottavaisella fiiliksellä Lukan päivähoidon alusta. 

Päivän rutiinit ja yhteistyö vanhempien kanssa 

Pienten ryhmässä on 12 lasta ja kolme hoitajaa. Aamuisin he ulkoilevat noin 9:30 - 10:30 ja tulevat yhdentoista aikaan sisälle lounaalle. Siitä sitten käsien ja naamanpesut, potatukset ja pastillit niin, että koko joukkue taapertaa 11:30 nukkariin päiväunille. Luka nukahti ihmeen hyvin omaan alasänkyynsä, vaikka eräs neitivauva parkui täyttä häkää ensimmäiset puoli tuntia. Ensimmäisenä päivänä nukkui kaksi tuntia ja toisena puolitoista. Kahden aikaan on välipala, jonka jälkeen sisäleikkejä ja sen jälkeen noin neljän maissa ulos. Meillä pojat tulee olemaan päivähoidossa noin 9-16 mittaista päivää. Onni, että saadaan päivä pidettyä noinkin lyhyenä. 

Meillä oli ryhmän yhden hoitajan kanssa aivan ihana aloituskeskustelu, vaikka kuten sanottu, itselle ihmiset ovat niin tuttuja, että olisin mikä päivä tahansa luottanut Lukan heidän käsiinsä vaikka koko viikoksi. Ihanaa, kun voi täysillä luottaa, että omasta lapsesta pidetään hyvää huolta. Toisaalta, ymmärrettävä on, että edes se minun ystäväni ei ole mikään Lukan "omahoitaja", vaan hänellä on monta muutakin lasta jatkuvasti silmällä pidettävänä. Oikeastaan yksi harvoista oikeista huolistani liittyy siihen, että pikkunooa menee tuhatta ja sataa ulkona isoveljensä perässä ja jos siinä ei hoitajien silmät ehdi mukaan, niin hän on kiivennyt ties minne isoihin kiipeilytelineisiin tai vedetty isojen mukana rajumpiin leikkeihin. 

Meillähän olisi ollut mahdollisuus toivoa pojat lähemmäs kotia päivähoitoon, mutta nyt olen kovin tyytyväinen, että jatkamme tuossa tutussa ja hyväksi todetussa päiväkodissa. Toivoisin, että jokainen äiti (tai isi) saa yhtä lämpimän vastaanoton, tulee yhtälailla kuulluksi ja hänelle painotetaan samalla tavalla viiteen kertaan, että pitää aina sanoa, jos jotain on mielenpäällä. Yhdessä näistä lapsista vastuuta kannetaan. 

Ensi viikolla sitten päästään tositoimiin, kun Luka jää keskiviikkona ensimmäistä kertaa yksin hoitoon. Nooo, vaikka tässä kuinka olen luottamusta ja itsevarmuuttani korostanut, olen ihan tyytyväinen, että meillä se on tuo papa aina joka vie lapset. Luka aivan varmasti jää itkemään, mutta kun ei siinä vielä kaikki. Nopsuhan jää kans hoitoon aina vähän surkeana ja tarvitsee sata halia. Eli ensin pitää jotenkin raapata itsestään irti yksi viisivuotias, sen jälkeen estää häntä kerta toisensa jälkeen tulemasta pienten puolelle sanomaan vielä kerran heipat ja sen jälkeen kyetä irrottamaan kaulan ympäriltä yhdet yksivuotiaan kädet. 

Mutta hyvä tästä tulee, olen ihan varma! Oli niin kiva nähdä, että näin kolmantena päivänä Luka lähti jo kivasti mukaan muiden kavereiden leikkeihin ja hyväksyi äidin hetkellisessä puutteessa jo jonkun hoitajankin sylin lohdutukseksi. 

Onnea matkaan Luka, tässä oli meidän yhteinen kotitaival - uusia seikkailuja kohti rakas poikaseni! Mama on aina sinun lähellä tukena ja turvana, koko elämän 💕


Muistatko, juurihan vasta kerroin Lukan synnytystarinan?!