Luka 8kk - se jokeltaa ja liikkuu!

22.2.2018


Onnea kahdeksan kuukauden ikäiselle! Tämä kulunut kuukausi on tuonut tänne valtavia harppauksia liikkumiseen liittyvien taitojen suhteen. Tässä kuussa on opittu ryömimään, tosin eteenpäin mennään edelleen aika vaivalloisesti, mutta pakki toimii loistavasti. Eikä tässä kaikki, eilen nähtiin ensimmäiset konttausaskeleet! Luka tykkää pitää itseään konttausasennossa ja eilen hän otti ainakin kolme "askelta" sekä käsillä että jaloilla. Istumasta hän pääsee nyt myös itse mahalleen ja tänään näin ensimmäistä kertaa, kun hän meni mahaltaan ensin konttausasentoon ja siitä sitten istumaan. Aikamoisia harppauksia!

Lisäksi hän seisoo vähän aikaa itse tukea jostain pitäen. Vaikkapa pinnasängyn laitaa vasten. Ja tykkää seisomisesta niin, että itkuhan siinä tulee, kun joku laskee hänet istumaan. Se on kuitenkin tehtävä, sillä seisomasta alas tuleminen on muuten hieman.. suurpiirteistä ja kivuliasta. 



Yömaito on myös tässä kuussa jäänyt pois ja poika hörppää maitonsa aamulla herätessään, eli joskus viiden ja seitsemän välillä. Nukkumaan hän käy kahdeksalta ja herää vaihtelevasti öisin. Parhaimmillaan pari kertaa, pahimmillaan pari kymmentä kertaa. Ihan kokonaisista öistä ei vielä siis voida puhua. Päiväunia on niitäkin edelleen kolmet. Ensimmäiset alkaa heräämisajasta riippuen 8:30 - 10 välillä ja kestävät yleensä pari tuntia. Toiset unet on lyhyemmät ja ne asettuvat iltapäivään yleensä ennen Nopsun hakua hoidosta, eli 13-15 välille. Ehkä tunnin verran. Tämän lisäksi mussukka tarvitsee lähes aina vielä illalla pienet torkut viiden ja kuuden välillä. Siihen riittää vaikka puolikin tuntia, kunhan käy unessa. Tutti on hyvä ystävä. Se on oltava aina kun käy nukkumaan ja auttaa rauhoittamaan muutenkin. 

Syöminen sujuu edelleen hyvin. Maitona on maitoallergisten Nutrilon Pepti, johon muuten edelleen odotamme Kela-korttia korvausnumeron kanssa. Odotettu jo yli kuukausi. Muuten kaikki ruuat tuntuvat pikkuiselle sopivan ja suosikkeja edelleen hedelmäsoseet sekä banaani. Luka on jo pitkään syönyt ihan samoihin aikoihin meidän muidenkin kanssa. 




Jokelluksiakin on tässä kuussa alettu kuulemaan. Yleisin on babababa tai babbababba. Kuulemme välillä myös väyväy ja vauvau. Sekä paljon huulien ja kielen päristelyä. Hän myös vimmatusti hakkaa käsiä kylkiinsä (tai sylissä pitäjän käsiin) aina kun olisi kovasti asiaa kerrottavana. Luka ei muuten vierasta vielä ollenkaan! Onkin ollut helppo edelleen hetkeksi antaa hänet kenen tahansa syliin tai käydä yksin vessassa. Odottelen koko ajan, että milloin vierastaminen astuu kuvioihin.


Kahdeksan kuukautta on jo aika hyvä ikä! Pikkuvauvaksi ei toista voi mitenkään enää kutsua ja jotenkin alkaa jo häämöttää se yhden vuoden rajapyykki. Neuvolassakin päästään pitkästä aikaa käymään ensi viikolla, joten päivitän sitten noita pituutta ja painoa tänne. Pinsettiote vissiin myös tämän ikäiseltä pitäisi onnistua, mutta siitä kyllä en ole ihan varma.. enemmän nyrkillä hän tarttuu asioihin. Niin ja eilen oppi myös "saisiko-olehyvä" leikin, jossa hänelle annetaan lelu ja hän antaa sen takaisin. Näin saatiin veljet jopa hetkeksi leikkimään yhdessä. Vaikka tosi kivasti heillä menee kyllä oleminen jo yhteen muutenkin. Tänään he olivat rakennustiimi. Nopsu rakensi palikoista tornin ja kutsui purkutraktorin aina paikalle purkamaan :)


Tällainen kahdeksankuinen meillä asuu! Yleensä aina hymyilevä ja hyväntuulinen pieni poikanen, jota ilman ei oikein enää elämää osaisi kuvitella. 


Tykkää
Siitä, kun Nooa pomppii. Naruista. Tutista. 


Ei tykkää
Toppavaatteiden pukemisesta. No, kyllä se minullakin tulee jo vähän korvista ulos ja odotan kesää...


Suosikkiruokaa
Banaani edelleen. 


Paino
10,1kg


Pituus
73,5cm


Vaatekoko 
80



3 kommenttia:

  1. Nimetön24/2/18

    Voi miten paljon uusia asioita on tullut viime käynnin jälkeen! ihmettelee mummi

    VastaaPoista
  2. Ihana pieni mies. Siis mutta en tajua, justhan hän vasta syntyi :D..?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! <3 Ja niinpä, aika menee kyllä isossa mittakaavassa nopeasti, vaikka jotkut päivät tuntuvatkin loputtoman pitkiltä :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan