Aleharakka

14.6.2015

Vaikkakin viimeaikoina olen koettanut vähentää ihan vaan ilon vuoksi shoppailua (koska, rakastan tietenkin shoppailua, mutta lompakkoni ei), niin nämä alennusmyynnit saavat kamelin selän aina notkahtamaan. Nyt onkin viikonlopun aikana tullut tankattua vaatekaappia siihen malliin, että eiköhän näillä taas pötkitä hyvän matkaa eteenpäin.


Stadiumista noin 15 minuutissa valitut, sovitetut ja ostetut harmaa huppari, pirteä vaalenapunainen sporttitoppi sekä Niken to-del-la ihanasti istuva urheilutoppi. Minulla on salikortti ollut kohta sen 2kk tauolla ja en tosiaan ole koskaan elämässäni liikkunut näin vähän, kuin tänä aikana - en edes viimeisilläni raskaana ollessani! Pari pientä kiloakin on tässä kevään aikana hiipinyt, joten odotan tosi innolla, että heinäkuussa pääsen taas kiinni liikunnan iloon ja kesällä on helpompi skarpata ruokavalionkin suhteen. Ajattelin ehkä hetkeksi karistaa kaiken sokerin ja prosessoidun ruuan lautaseltani, koska huomaan niin monesta kohtaa, että kroppani tarvitsee pientä detox-kuuria. En vaan ole saanut ryhtiliikettä missään kohtaa aikaan :/ Ensin nyt kuitenkin tuo 9pv Barcelonaa ;)

Stadiumista löytyi myös Nopsulle uudet Adidaksen tennarit. Olenkin potenut vähän huonoa omaatuntoa, kun Nobbella ei oikein ole ollut hyviä ulkokenkiä. Käytettynä ostetut tennarit ovat olleet vähän isot ja toiset kengät hiertävät. Olen siis äärimmäisen tyytyväinen tähän ostokseen!

Ja sitten tuo apinareppu. En kommentoi enempää. Isomman apinan oli vaan pakko saada ostaa se pienemmälle apinalle. Se ei ollut edes alennuksessa. Marmatin siitä paluumatkalla. Mun rakkaat apinat <3


Lisää löytöjä tarjosi Mango. Totuuden nimissä - en edes uskaltanut enää näiden ostosten jälkeen muihin liikkeisiin :D Täy-del-li-ses-ti istuvat farkut, ai että! Siisti, ohut neulepaita töihin, sekä überihana laukku piristämään aikaisia työaamuja. Nappasin vielä ruokaostosten ohessa Prismasta mukaan raita-aineen. Ajattelin laittaa ohuelti vaaleita raitoja tähän tukkaan, sillä balayage-raidat alkavat jo roikkua aika alhaalla ja kesällä aina tekee mieli olla vähän vaaleampi. Saa nähdä mitä tästä tulee, eräs läheiseni muistaa kyllä aina muistuttaa, miten lähes jokaisen kotivärjäyssession jälkeen olen polkenut jalkaa ja vannonut, etten enää ikinä tee kotona hiuksilleni mitään :D

Samaan kuvaan photobombasivat apteekkiostokset. Tässä täytyy toden teolla alkaa kasaamaan reissuapteekkia sekä kaikkea muuta reissuun liittyvää! Pitääpä muistaa aloittaa jo nyt pienelle nuo maitohappobakteerit. Enää tasan viikko! Iik!

4 kommenttia:

  1. Hih,meillä on tuo sama apinareppu serkulta lainassa. Ei olla testattu mut totesimpa et siitä ois lentokentällä ollu hyötyä. Oli meinaan aika haastavaa liikkua ilman rattaita näiden kahden kans 😣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, no kato meillähän ON jo yks semmonen hihnareppu, joten siks vähän marmatin, että tää piti ostaa. Mutta Nooses kyllä tykkää tästä apinasta ihan hulluna, joten jospa tän saisi huijattua sille sitten selkään vähän paremmin, kuin sen reppurepun.. Ja hei voin vaan kuvitella, mitä on liikkuu KAHDEN pienen kans O.o

      Poista
  2. Itsekin vahingossa eksyin viikonloppuna jumboon ja kauhukseni löysin vaikka mitä ihanuuksia ja jotain saattoi eksyä kassiinkin :D Ja tänään myös tein toooodella monta löytyä Lilianille kirpparilta, joten rahaa oon saanut kulumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä kans poden täällä tuhlauskrapulaa, kun ei nyt tosiaan olisi hirveesti varaa mihinkään shoppailumaratoneihin... Mutta hyvät löydöt on aina hyviä löytöjä! VARSINKIN jos kirpparilta onnistuu bongailee, ne on parasta!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan