ÄITIYSLOMA - OMISTAUTUMISTA VAUVALLE VAI PANOSTUS URAKEHITYKSEEN?

 

Toisen kerran (ja viimeisen kerran) elämässäni äitiyslomalle jäänti häämöttää yhdeksän viikon päässä. Tällä hetkellä muutto ja kaikki siihen liittyvä täyttää ajatukset, mutta sen jälkeen alkaa varmaankin hahmottumaan arki vauvan ja osa-aikaisesti hoidossa/kerhossa olevan nelivuotiaan kanssa. 

Ihailen valtavasti ihmisiä, jotka opiskelevat äitiyslomalla. Yksi ystäväni opiskeli psykologiksi (juu-u, siis ihan kokonaisen yliopistotutkinnon) kahden peräkkäin olleen äitiyslomansa aikana. Pienempääkin opiskelua tuntuu mahtuvan yhden jos toisen äidin kotonaolemisen aikaan. Ainakin sen käsityksen saa selatessa lehtiä, kuten Talouselämä tai Kauppalehti Optio. On erilaisia äitiverkostoja, jotka mahdollistavat akateemisen itsensä kehittämisen ja itsensä kilpailukykyisenä pitämisen (YÖK, mikä käsite) myös niinä kuukausina/vuosina, kun on aktiivisesta työelämästä poissa. 

Sitten voikin toiseen käteen napata jonkun Vauva-lehden tai Kaksplussan ja aivan varmasti löytää vastapainoksi kommentteja siitä, kuinka äitiysloma on tarkoitettu vauvaan suhteen luomiseen ja perheelle omistautumiseen. 

Missä hitossa seison sitten itse tällä puklurätti-elän-vain-vauvalleni ja ura-ensin-pidän-yllä-markkina-arvoani -janalla? 

Seison leveässä haara-asennossa jossain tuon viivan keskimailla. Mielestäni äitiyslomalla on ensisijaisen tärkeää pitää huolta sekä itsestään että uudesta vauvasta. Toki esikoisesta / muista lapsista myös. 

Nopsun kanssa ei olisi tullut mieleenkään tehdä mitään muuta, kuin koettaa jaksaa arkea vauvan kanssa! Ehei, en edes ajatellut moista! Meillä oli haastava vauvavuosi ja sen jälkeen aloin vaan haaveilla töihin paluusta. Kun tähän peilaa ajatusta, että pian kotona on vauva (oli sitten haastava tai ei) ja lisäksi vähintään puolet päivistä neljävuotias - niin en ihan vielä näe, missä ihmeen välissä istuisin rauhassa alas ja jaksaisin opiskella jotakin?! Tai miten pääsisin jonnekin luennoille? 

Varmasti tässäkin asiassa ovat etuoikeutettuja ne, joilla on isovanhempien lapsenhoitopalvelut tarjolla. Me pärjätään hyvin pitkälle oman perheen kahden aikuisen voimin ja hitsi vie, jos saan päivässä vaikka tunnin omaa aikaa, niin kyllä a) nukun, b) liikun, c) käyn rauhassa kaupassa, tai d) en tee mitään järkevää. 

Opiskelu?

Ajatus opiskelusta on viehättänyt siitä asti, kun opiskelut olen lopettanut. Työelämässä ollessa (ennen perhearkea) olen tehnyt muutamia viestinnän kursseja Helsingin avoimeen yliopistoon. On olemassa monia hurjan kiinnostavia opiskelumahdollisuuksia - harmi vaan, että suuri osa niistä maksaa valtavasti. Myöskään en mitenkään uskalla sitoutua pääsemään tiettyinä päivinä tiettyyn aikaan luennoille - miehen työt kun ovat hyvin epäsäännölliset ja monesti painottuvat myös iltoihin. 

Työt? 

Osa tekee äitiyslomalla töitäkin. Itsellä ei sellaista mahdollisuutta oikein ole, vaikka pieni tulovirta houkuttaisi kyllä valtavasti. Ihailen esim. Miia Metso -blogin Miiaa, joka on valokuvaaja ja pystyy hyvin yhdistämään lastenhoitoon muutamia valokuvauskeikkoja. 

Blogi? 

Yksi asia tuntuu varmimmalta - blogin kirjoittamista jatkan. Tämä on niin kiva harrastus ja tätä voi tehdä aikalailla omilla ehdoilla. Kaksplussalle kiitokset siitä, ettei tiettyä postaustahtia vaadita, vaan jos vauvan kanssa menee vaikka pari viikkoa ihan sumussa, niin sitten menköön. Haaveissa on panostaa blogiin enemmän - haluaisin uusia ulkoasun, oppia ottamaan laadukkaampia kuvia (köh, uusi kamera olisi kiva) ja kirjoittaa laadukkaampia tekstejä. Tiedän myös jossain määrin oman tyylini ja haluan vahvistaa sitä. En halua mennä "klikkiotsikkoihin", mutta en myöskään halua maalata sellaista kiiltokuvan valkoista täydellisyyskuvaa. Haluan lisää lukijoita, mutta sillä, että sisältö aidosti on kiinnostavaa ja/tai viihdyttävää. Aitous ja rehellisyys olkoon mun blogin.. öö.. tuki..renkaita?. 

Lapset ensin?

Oletteko kuulleet sanonnan "Lapset on pieniä vain hetken." Tulee lähes kyynel silmään, nyt kun ajattelenkin tuota. Kun ehti tässä välillä työelämään useammaksi vuodeksi, niin on hyvin tietoinen siitä, miten elämä rullaa vauhdilla sitten, kun lapset ovat hoidossa ja itse töissä. Se on sitä arkirumbaa; aikaisin töihin, hakemaan lapsi hoidosta, ruuanlaitto, Pikku Kakkonen, vähän leikkiä, iltapalat ja nukkumaan, taas aamulla aikaisin töihin. Välissä hassu ohikiitävä viikonloppu. 

Tuntuu, että tällä kertaa äitiyslomaan suhtautuu ihan eri tavalla. Tiedostaen, kuinka ainutlaatuinen on tuo aika, kun lapset ovat pieniä - toinen vielä ihan pieni. Elämässä ei tule montaa mahdollisuutta hiljentää tahtia ja keskittyä pieniin asioihin, lasten kanssa. 

Aikaa myös itselle? 

Kuten jo viittasin, elämässä ei tule montaa mahdollisuutta irtaantua työelämästä (ainakaan ilman stressiä, mikä tietenkin olisi seurana työttömyyden tai sairauden kohdatessa, toivottavasti niitä en joudu koskaan kokemaan). Olisiko niin väärin siis antaa myös aikaa itselle kasvaa ihmisenä. Muistaa hengitellä rauhassa ja tosiaan nauttia niistä pienistä hetkistä. Olla paljon ulkona ja tehdä itse terveellistä ruokaa. Tavata ystäviä ja tutustua uusiin (äiti-)ihmisiin perhekahviloissa. Elää ilman kalenteria ja minuuttiaikataulua. 

Saas nähdä mihin suuntaan nämä ajatukset muokkautuvat, kun oikeasti pääsen jäämään äitiyslomalle. Koetan pitää toistaiseksi mielen avoimena ja välttää tekemästä ainakaan mitään suorituspaineita aiheuttavia valintoja tai päätöksiä 💝

Mitä ajatuksia äitiyslomalle jäänti tai äitiyslomalla oleminen teissä aiheuttaa? Oletteko enemmän tyyppiä, joka palaa jo 9kk jälkeen heti töihin vai haluatteko olla kotona aina sinne asti, kun lapsi on kolmevuotias? Ja miten tuon kotonaoloajan olette käyttäneet? 


Kuvat: Pinterest