KUMMIEN ROOLI

Luin eilen Kodin Kuvalehdestä - joo tiedän, mutta sen lukeminen on vaan niin rauhoittavaa - jonkun tekstin siitä, kuinka ihminen harmitteli, ettei itsellä kummit ole olleet elämässä lainkaan mukana. 

Havahduin itse siihen, etten muista, ketkä ovat omat kummini. Pienen pohdinnan jälkeen muistin. Muistan, että yksi kummitäti lähetti kerran minulle postissa kauniin peilin, kun olin ihan pieni lapsi. Peili haettiin postista ja olin siitä tosi iloinen. Harmittavasti, tämän jälkeen en muista, että kummi olisi ollut elämässäni mukana satunnaisten kohtaamisten lisäksi. 

Toisista kummeista tiedän ja muistan vielä vähemmän. Elämäni harmillisimpia juttuja on se, että kun olin juuri ja juuri täysi-ikäinen, katkesi minulta (itsestäni johtumattomista syistä) välit isääni ja sitä myötä koko isän puolen sukuun (josta esim. kaikki serkkuni olivat). Sen jälkeen en ole kummiperheestä kuullut mitään. 

Eipä siis kovin kehuttavat meikäläisen kokemukset kummihommista.

Onneksi Nopsun kohdalla meillä on käynyt tuuri tai sitten - kukapa se kissan hännän muu nostaisi - olemme vaan valinneet hyvin. Nopsulla on kolme kummia. Kata on ollut minun paras ystävä tokaluokalta lähtien ja olikin itsestäänselvää (ja varmaankin jo siellä ala-asteen välitunneilla sovittua), että pyydän hänet sitten joku päivä lapseni kummiksi. Ja jestas miten hyvä päätös! Vaikka Kata asuikin Nopsun ekat vuodet Joensuussa, yhteydenpito kummipoikaan oli tiivistä. Olemme aina saaneet tuolta suunnalta korvaamatonta tukea, apua ja nykyisin etenkin sitä harvinaista herkkua; hoitoapua. Ollaan Katan kanssa sopivasti erilaisia, joten on myös hauskaa, että Nopsu saa tuolta suunnalta vähän kasvatusta hevimusiikkiin ja muutenkin hieman erilaista elämänasennetta :) On aivan mahtavaa, että voisin vaikka pariksi päiväksi hätätapauksessa antaa Nopsun Katalle hoitoon ja ihan oikeasti minun ei tarvitsisi murehtia, että mitenköhän lapsi pärjää. 

Sama viimeinen lause kyllä pätee Nopsun kummiperheeseen, Havukaisiin. Kun perheen äiti on terveydenhoitaja/kätilö ja isä muuten vaan monilahjakkuus kaikessa, voi olla varma, että Nopsu on tuollakin parhaassa mahdollisessa seurassa. Tässä ainut harmi on, että perhe asuu Lempäälässä, joten matkaa on hieman. Ja toisekseen, molemmat vanhemmat ovat hyvin kiireisiä. Sinin tapasittekin jo syksyn haastattelusarjassani :) Onneksi juuri tänään varasin junaliput ja menemme maaliskuussa Nopsun kanssa yökylään Lempäälään.

Ja hei, minä en muuten itse ole vielä kenenkään kummi! Odotan jo innolla, että joku läheinen saa lapsen ja suo minulle/meille sen kunnian. Aion kyllä olla maailman paras kummitäti 💕

Millaisia kokemuksia teillä muilla on kummien roolista elämässä - joko omassanne tai lastenne?