Kahden pienen lapsen kanssa ravintolassa - kuinka siitä selviää?

Päätimme lähteä juhlistamaan vuoden vaihtumista menemällä koko perhe ravintolaan syömään. Tätä ei meillä tapahdu kovin usein, joten siinä mielessä se kävi ihan "erityisestä tekemisestä". Vaan onhan kahden pienen kanssa ravintolassa olo vähän.. erilaista. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että myös perheillä on oikeus käydä haluamassaan ravintolassa, oli niitä lapsia sitten mukana yksi tai viisi. 

Ensin sanoisin, että valitse reippaasti vaan oma suosikkiravintolasi. Kyllä ravintolan kuuluu kestää yksi (tai useampi) lapsiperhe. Sen sijaan jos mahdollista, ja lasten kanssa usein on luontevaakin, mene jo vähän aikaisemmin. Oma pöytävarauksemme oli viideltä. Näin ette osu ihan samaan aikaan romanttisesti treffeillä illallistavien pariskuntien kanssa, jolloin ainakin allekirjoittanelle tulisi kiusallinen olo mahdollisista pahoista katseista meteliä pitävien lasten suuntaan.

Meidän valinta oli ihana, vanha japanilainen ravintola Kabuki. Valitsimme paikat tatamilta, missä oli se hyvä puoli, että Ludun saattoi laittaa helposti siihen lattialle viereen pötköttelemään (lue: vierimään pöydän alle ja hamuamaan suuhunsa sähköjohtoja). 

Vauvalle olimme ottaneet mukaan oman sosepurkin, jotta saimme hänet syötettyä samalla. Lisäksi mukana oli tutti ja muutama erilainen lelu. Neljävuotias valitsee ruokansa jo helposti ravintolan listalta, mutta jos lapsi sattuu olemaan erityisen nirso, niin ehkä on hyvä idea ottaa vähän jotain omia ruokia mukaan, jotka voi vaivihkaa lisätä siihen ravintola-annoksen yhteyteen. Vaikka sitten jotain hedelmää pilkottuna tai muuta vastaavaa. 

Minun mielestäni lasten ei tarvitse olla ravintolassa (tai missään nyt muuallakaan) hipihiljaa. Kyllä tähän maailmaan ääntä ja touhua mahtuu. Nopsu oli varmasti lukenut tämän ajatukseni, sillä hänen mielestä tatami oli ilmiselvä esiintymislava ja hän oli kuin muurahaisia pöksyissä, kun piti koko ajan pompata seisomaan ja esittämään anttituiskua. Pyydettiin häntä pitämään volyymi alhalla ja pysymään pois viereisen pöydän läheisyydestä, niin siinähän piti meille esityksiään. 

Jotkut ottavat mielellään lapsille ravintolaan mukaan ipadeja tai muita ruutuviihdykkeitä. Näille varmasti joskus on paikkansa, mutta omalla kohdalla oman neljävuotiaan kanssa en kovin mielelläni näin tee. Hänellä on kyllä valmiudet selvitä ravintolareissusta ihan ilman kummempia viihdykkeitä ja kuten sanoin, en tosiaan pidä pakollisena paikallaan hiljaa istumista, kunhan ei liikaa häiritse muita asiakkaita. 

Tunnin verran me suunnilleen istuimme ja söimme ihanaa japanilaista ruokaa. Itse en voinut vastustaa kiusausta heittämällä vieressä istuvalle ihanalle japanilaiselle tytölle japaniksi jonkun lauseen, mutta siinä tietenkin kävi, niinkuin aina käy. En ymmärrä vastauksesta sanaakaan, ja joudun vaan nolona vaihtamaan englantiin todetakseni, että olen lukenut vain vähän japania ja en oikein muista... mutta japanilaiset lapset olivat niin älyttömän ihania, kauniita, kohteliaita ja hymyileviä, että olisi tehnyt mieli rutistaa heitä! He vielä halusivat antaa tekemistään origameista kaksi minulle ja yhden Nopsulle. Ihanaa! 

Mahtavaa, alkanutta uutta vuotta kaikille!!