Niin se vain tapahtui. Nooa oli ensimmäistä kertaa kaverin luona yökylässä. Usein yökyläilyt aloitetaan mummolasta ja sen sellaisista paikoista, mutta meillä on vähän hankalaa viedä poikaa päivän automatkan päähän mummolaan. Lisäksi vielä se, ettei pojilla ole elämässään ukkeja ja näistä "sinkkumummoista" toinen hoitaa puolet ajasta yhtä lapsenlastaan ja toisella mummolla isoja terveysongelmia. Niinpä yökyläilyyn paikka täytyi keksiä lähempää.
Ollaan jo pidemmän aikaa koetettu saada Nopsua innostumaan lähteä kummitädilleen Helsinkiin yökylään, mutta huonoin tuloksin. Epäilen, että syy on vähän "karskin" oloisessa kummitädin miehessä, vaikkei hänessä yhtään mitään vikaa tietenkään olekaan! On vaan iso, parrakas mies. Joku päivä keksin kysäistä, että haluaisiko Nooa mennä jollekin kaverilleen yökylään. "JOOO!!!", innostui hän välittömästi.
Miksi viisivuotias kaverille yökylään?
Kavereiden luona ehtii kyllä yökyläillä varsin paljon myöhemminkin. Itselle on tärkeää saada pojille kokemusta siitä, että maailmassa on paljon ihania, luotettavia aikuisia, jotka voivat pitää heistä huolta. Koska meidän tukiverkko ei luonnostaan ole kovin tiivis, täytyy sitä tietoisesti tilkitä. Otimme Stellalta hoitajan päiväksi katsomaan lapsia ja nyt halusin Nooan näkevän, että hän pärjää vallan mainiosti yön myös muualla, kuin kotona. Jos joskus tulee joku hätätilanne, että joudutaan laittamaan lapsia äkkiä jonnekin toiseen kotiin hoitoon, niin on kivempi, että se yökyläilyn kokemus on jo hankittu tavallisessa ja rauhaisassa tilanteessa.
Yökyläpaikaksi valikoitui tietysti parhaan päiväkotikaverin koti. Paras päiväkotikaveri on hyvin samanhenkinen poika, kuin Nooa. Rauhallinen, vähän varovainen, mutta kuitenkin kova hassuttelemaan. He asuvat meiltä alle kymmenen minuutin ajomatkan päässä, joten tiesimme, että tarvittaessa pääsemme hänet hakemaan hetkessä kotiin vaikka keskellä yötä. Pojan vanhemmat ovat kovin mukavia, rauhallisia hekin. Heillä on vain tämä yksi lapsi, joten ympäristö oli varmasti ilahduttavan seesteinen ainaiseen kotisirkukseen ja veljen kanssa kinasteluun tottuneelle isoveljelle.
Miten yökyläily meni?
No hyvinhän se meni. Olin itse ajatellut viedä Nooan vasta vähän myöhemmin kylään, mutta kaveri toivoi häntä "niin aikaisin, kuin mahdollista". Söimme siis kotona vähän ennen viittä ja vein sen jälkeen Nopsun. Hän jäi tosi reippaasti eikä malttanut edes tulla halausta antamaan. Illalla pojat olivat nukahtaneet yhdeksän aikaan ja aamulla olivat heränneet vähän seitsemän jälkeen. Menin hakemaan Nooan kotiin aamulla aamupalan ja lyhyiden leikkien jälkeen.
Ja kuulkaa miten helppoa ja rauhallista meillä oli kotona pelkän Lukan kanssa! Voi apua! Tajusin, että minun energiasta ja hermoista 80% menee siihen jatkuvaan pieneen kiusantekoon, kilpailuun ja nahisteluun, mikä veljesten välillä on. Kun kaitsettavana oli vain yksi uhmaikäinen, ei se ollut homma eikä mikään. Voitiin mennä taaperoikäiselle sopivilla säännöillä ja Lukakin nautti selvästi, kun sai olla "ainut lapsi".
Yökyläily oli siis ihana kokemus aivan meille jokaiselle!
Kukas tutuista tai kavereista nostaa seuraavaksi käden ylös, että voidaan tuoda poika ison repun kanssa ovikelloa soittamaan? 👋
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti